Lehti: BONEY M, tänään stadissa, kesällä Lapissa!

MazieWilliamsBoney M:n alkuperäisjäsenen Maizie Williamsin vetämä Boney M konsertoi tänään Finlandia-talossa, Helsingissä. Kesällä samainen ryhmä esiintyy myös Tornion Öölifesteillä 3.7. ja Kemijärven Yöttömän Yön juhlilla 4.7.

Iltalehden haastattelussa Maizie kertoo, että yhtyeen alkuperäisjäsenille on tarjottu miljoonia, että he palaisivat yhteen, mutta kaikki Liz, Maizie, Marcia ja Bobby ovat esiintyneet tahoillaan omalla Boney M-ryhmällä ja nythän viimemainittu on jo edesmennyt. Hän menehtyi keikkareissulla Pietarissa viisi vuotta sitten.

Tällä hetkellä Maizien ryhmän lisäksi aktiivisimmin kiertää yhtyeen päälaulajan Lizin porukka.

Boney M julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1976 ja  hittiputki jatkui aina 1970-luvun loppuun, mutta yhdessä he esiintyivät pitkälle 1980-lukua. Kaiken kaikkiaan yhtye myi uransa aikana yli 150 miljoonaa levyä.

Maizie Williams  uskoo, ettei disko kuole koskaan ja varsinkin Boney M-laulut ovat ikuisia. Ne soivat radioaalloilla vuosikymmenestä toiseen: Rivers of Babylon, Rasputin, Bahama Mama, Ma Baker, Daddy Cool, Sunny, Brown Girl in the Ring, Belfast, No woman no cry ja Malaika.

 Boney M oli ensimmäinen länsimainen popyhtye, joka sai kutsun esiintyä kommunistisessa Neuvostoliitossa. Iltalehdessä Maizie kertoo, että varsinkin Rasputin oli iso hitti  itänaapurissa.

– Meidät noudettiin yksityiskoneella Moskovaan, emmekä oikein tienneet, mikä meitä odotti. Esiinnyimme Punaisella torilla ja pelästyimme, kun näimme lavan reunalla sotilaita kalashnikovit olalla. Turvatoimet olivat aika tiukat.

Lue Iltalehden juttu kokonaisuudessaan täältä: http://www.iltalehti.fi/popstars/2015042419561459_ps.shtml

https://www.youtube.com/watch?v=n5qCGaBo_2M