Steve Gibbons & Jonas Isacsson
Parisataa ihmistä oli tullut, läpi tuulen ja tuiskun, brittirokkari Steve Gibbonsin keikalle Haaparannan Pondeen.
Huomasi, että vanha kettu oli liikkeellä. Gibbons täytti paikan musiikillaan ja olemuksellaan ja hän tiesi, miten homma hoidetaan kotiin.
Hän levitti hyvää oloa tauollakin, rupatteli ihmisten kanssa ja melkein unohti, että toinen setti on vielä soittamatta. Hän ei sulkeutunut bäkkärille, vaan sulautui joukkoon. Monessa muodossa hänestä tuli mieleen Dave Lindholm.
Steve jutteli tuntemattomien ja toinen tähti Haaparannan Seittenkaaresta lähtöisin oleva kitaristi Jonas Isacsson tapasi vanhoja tuttujaan, vuosikymmenten takaa.
Micke Finell
Steve on aina sekoittanut omien laulujensa sekaan vanhojen mestareiden musiikkia, klassikkojen klassikkoja ja nyt niitä oli enemmistö.
Hän on edustanut ”vanhaa aaltoa”. Pondessa hän oli ehkä liiankin viihdyttävä ja jonkin verran häiritsivät hänen helpot valinnat; Hey good looking, Jambalaya, Diana, Summertime blues, Memphis Tennesee ja My generation.
Parhaiten toimivat hänen omat pikkuhittinsä Down in the bunker, No spitting on the bus ja Tulene, mutta myös Bob Dylan- coverit, etenkin All a long the watchtower, jossa kitaristi Isacssonkin pääsi väläyttämään osaamistaan. Erehdyttävästi Steve kuulosti jopa Dylanilta ja sen verrain eloisasti kulki Zimmerman, että Gibbonsin Dylan Project-levyt on hankinnassa.
Steve & Arto Tiesmaa
Rento ja maanläheinen country- ja rockpoljento luotiin pelimannihengessä ja siihen lisämausteensa antoi Micke Finellin foni ja laulu. Kiireetön laid back-nojailu kyllä tyydytti allekirjoittanutta, mutta kompin puuttuminen sai pöydässäni istuvat muusikot nyrpistämään nenäänsä. Rytmiryhmä Ingemar Dunker ja Tommy Cassemar oli lähetetty kotiin muitten sovittujen soittojen vuoksi.
Steve Gibbons aloitti laulaja-lauluntekijän taipaleensa Birminghamissa jo 1950-luvulla ja liekki lepattaa yhä. Vaikkei hän ole koskaan päässyt vihreälle oksalle, rakkaus musiikkiin ei ole kuollut. Hatunnosto 73-vuotiaalle kulttisankarille, joka jaksaa yhä kiertää maailmaa.
Jonas & Roland ”Rocca” Berg
Itsellä Gibbonsin musiikki jäi taustalle vuoden 1980 Parade-levyn myötä ja Elvis Costello ja Dire Straits saivat erityishuomion. Kaikki on tullut nähtyä nyt livenä.
Steve Gibbons-ilta Pondessa oli kaikin puolin hieno. Siitä jäi tosi hyvä jälkimaku. Kaiken kruununa sain vaihtaa muutaman sanan ja tavata livenä puolisen tusinaa ihmistä, joitten kanssa on ajatuksia vaihdettu vain facebookissa. Kiitän heitä myös monista kannustavista sanoista, joitten voimalla jaksaa taas pitkään pyörittää Väylän Pyörre Musiikkiuutisia.
Pondeen lähdin nauttimaan illasta hyvässä seurassa ilman kirjoittamisen pakkoa, mutta tässä sitä taas ollaan.