Maailmanmuusikko ALE MÖLLER, kaverit ja kamariorkesteri Tornioon!

ALE MÖLLER

Ale Mölleriä on kutsuttu rauhantekijäksi, joka haluaa soittamisen lisäksi tuoda yhteen ihmisiä eri kulttuureista. Kun hän kohtaa Norrbottenin Kamariorkesterin Tornion Musiikkitalolla 23. marraskuuta klo 19 Suomen aikaa, siitä tarjouksesta ei kannata kieltäytyä.

Klassinen kohtaa maailmanmusiikin, mutta  hän tuo mukanaan myös huikeita muusikkoystäviään; vakisoittajiensa  kaikkien kanssa soittaneen (Frank Zappasta Carolaan) pianistin Mats Öbergin ja latinalaisrytmien erikoismiehen, rumpali  Olle Linderin lisäksi, erikoisvieraan  senegalilaistähtöisen kora- ja djempe-taiturin Solo Cissokhon.

Solo Cissokho

Mandinka-heimoon, soittajien ja tarinankertojien, griottien sukuun kuuluva Solo on tehnyt yhteistyötä maamiehiensä muun muassa Youssou N’Dourin ja Ali Farka Tourén kanssa, mutta asetuttuaan Ranskan ja Englannin jälkeen Norjaan, tullut tunnetuksi levytyksistään skandinaavisten pelimannien kanssa. 2000-luvun alussa hän teki esimerkiksi albumin Tretakt Takissaba  ruotsalaisviulisti Ellika Frisellin kanssa, joka voitti ”rajojarikkovana” arvostetun BBC World Music Awards-palkinnon.

Ale Möllerin vuoropuhelu eri kulttuureista tulevien taitajien, kuten nyt Solo Cissokhon kanssa, on pitänyt hänen oman musiikkinsa aina elinvoimaisena.

Skoonessa 1955 syntynyt Möller on 1970-luvulta lähtien sekoittanut musiikkiinsa jazzia, ruotsalaista ja kreikkalaista kansanmusiikkia ja afrikkalaisia ja latinalaisia rytmejä, ja paljon muuta.

Ale nousi ruotsalaisten tietoisuuteen  Mikael Wiehen ja Björn Afzeliuksen progeyhtyeissä. Itsenäisenä soittajana hänen läpimurtonsa tapahtui kreikkalaisen bouzoukin taitajana. Sitä kautta hän sai muun muassa kansainvälistä nimeä Mikis Theodorakiksen säestäjänä.

Sen jälkeen Alen mielenkiinto omaa ruotsalaista pelimannimusiikkia ja eri maiden kulttuureja kohtaan on jatkunut sammumattomana.Hän on utelias, poimii taukoamatta impulsseja ympäriltään ja tekee elinikäistä tutkimusmatkaa.

Möllerin pitkän uran varrelle mahtuu satakunta levyjulkaisua ja lukematon määrä yhtyeitä. Suomessa hän on toiminut muun muassa vierailevana professorina Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla.

Tornion Musiikkitalon liput käteisellä:  150kr/15e/ eläkeläiset 100kr/10e. Tiedustelut: pia.marttinen@haparanda.se

2017-11-24 Kulturens hus – Luleå
2017-11-25 Älvsby kyrka – Älvsbyn
2017-11-26 Bjorksalen – Boden
2017-11-28 Arjeplog kyrka – Arjeplog
2017-11-29 Folkets Hus – Jokkmokk
2017-11-30 Gällivare kyrka – Gällivare
2017-12-01 Korpilombolo kyrka, Korpilombolo – Pajala
2017-12-02 Studio Acusticum, Stora salen – Piteå

Biljetter köper du här!