Tornionlaakson murretta puhuvasta Mauri Äkäslompolosta filmitähti

Viihdetaiteilija Jope Ruonansuun rakastetusta sketsihahmosta rekkakuski Mauri Äkäslompolosta tehdään elokuva. Asia varmistuu Jopen Radio Suomelle antaman haastattelun mukaan aivan lähiviikkoina, sillä rahoitus on vielä vähän auki.

– Elokuva rakentuu Maurin ympärille. Hänessä oleellista on Tornionjokilaakson murre, joten kaikki sieltä päin tulevat rekkakuskit ovat yhdenlaisia maureja, esikuvia hahmolle.

Allekirjoittaneelle Jope kertoi aikoinaan, että tuon murteen hän on oppinut muoniolaiselta Pellossa syntyneeltä manageriltaan Tapio Pieskältä. Hän myös sanoi, että viihteen puolella kaikkea on tehty, mutta oma elokuva vielä puuttuu.

– Se on tulevaisuuden haave. Komiikkaelokuvia aina tarvitaan. Ei niitä liikaa ole ollut, varsinkaan Speden poismenon jälkeen, Jope sanaili.

Nyt Jope Ruonansuun ensimmäinen kokoillanelokuvan teko on siis toteutumassa.

Ensi keväänä tulee kuluneeksi 40 vuotta, kun Spede Pasanen kirjoitti ensimmäisen Uuno Turhapuro-käsikirjoituksensa Muonion Mesopotamiassa.

Jännittävää on nähdä, tuleeko Maurista uusi Turhapuro tai köyhän miehen James Bond, joka vie elokuvankatsojan maailmalle vuodesta toiseen.

Toivotaan niin.