MIKA JEFREMOFFIN sinkku menestyy ja eka albumi ensi vuonna Tatsia-Musiikille

Torniolaisen Mika Jefremoffin viimeisin julkaisu, hyvin ajankohtaan sopiva,  Kurjet jo palatkaa, tekee nousuaan Tätä Suomi Tanssii-listalla. Tällä hetkellä laulu on sijalla 12.

Mika on ahkeroinut kesän Pauli Ruuskasen studiolla Rovaniemellä ja jälkeä syntyy. Rinnan on purkitettu materiaalia sekä Olavi Virta-levylle että tulevalle pitkäsoitolle, jonka Mika lupaa Radio Pookin haastattelussa kaikkien kuultavaksi ensi vuoden alkupuolella.

– Tatsia-levy-yhtiön pomon Teuvo Nummelan kanssa sovittiin näin. Käytännössä levy on valmis, mutta katsottiin, että jos sen julkaisee nyt, se hukkuu joululaulutulvan alle.

Mika kertoo, että hänen kolmas albumi tulee sisältämään uutta iskelmä-ja tanssimusiikkia, mutta nyt aiempaa enemmän lauluja eri tekijöiltä ja yllätys ja yllätys, myös Elvistä, jonka vankkumaton ihalija hän on Olavi Virran ohella. Luvassa on laulu Epäilet vain, alkuperäiseltä nimeltään Suspicious minds.

– Biisiin pistettiin lauluraidat tuplana, niin kuin Elviksen alkuperäislevytyksellä konsanaan, Mika  paljastaa.

Muutenkin Jefremoffin kappalerepertuaari on saanut lisäväriä. Agentsin  parhaita hän kävi heittämässä äskettäin vierailevana solistina oululaisen beat-ja rautalankayhtye Pete & The Shakersin kanssa  ja vastaanotto oli hyvä, joten miksei hyödyntää myös Sorsakoski-Kääriäinen-osastoa.

Oman yhtyeensä kanssa Mika Jefremoff nähdään seuraavan kerran keikalla  Haaparannan kansantalolla 10.10. klo 20.00-24.00 Ruotsin aikaa.