Mitä yhteistä on letkajenkalla ja ABBAlla?
LETKISstig-rauno-

KAS KUMMAA, KANSIKUVATYTTÖNÄ NÄYTTÄÄ OLEVAN ABBA-ANNI-FRID?

TOTTA (ei tarua) Vuonna 1965 Rauno Lehtisen säveltämä Letkis oli yksi eniten soitetuista kappaleista maailmassa. Ensilevytyksen siitä teki Ronnie Kranckin orkesteri, jonka jälkeen Letkiksestä on tehty maailmalla satakunta versiota.

Suomessa Letkis nousi hädin tuskin Top10-listalle ilmestyessään, mutta maailmalla siitä ja sen eri variaatoista tuli suurmenestys.

– Keskeinen merkitys sille, että Rauno Lehtisen letkajenkkasävellykset levisivät maailmalle, oli ”viidennellä ABBAlla” Stig ”Stikkan” Andersonilla, Lehtisen Toiset Meistä-elämänkerran kirjoittaja  Juha Henriksson sanoo.

Rauno– Lehtinen oli Discophon-levy-yhtiön tuotantopäällikkö ja sen johtajalla Johan ”Mosse” Vikstedtillä oli hyvät yhteydet Andersoniin ja tämän Polar-yhtiöön ja hänellä taas oli paljon suhteita muualle maailmaan.

– Kuriositeettinä voin mainita, että Hollannissa julkaistun Letkis-version Let kiss esittäjäksi oli merkitty Stig Rauno, joka tulee Andersonin ja Lehtisen etunimistä, vaikka soittajina olivat todellisuudessa Vostok All Starsit: Lehtinen, Herbert Katz, Pentti Lasanen ja Jörgen Petersen.  Andersonin nimeä hyödynnettiin myös eräässä toisessa Lehtisen letkajenkassa, jonka esittäjäksi merkittiin Stig Lassanen.

– Anderson ei tietenkään tehnyt tätä vientityötä ilmaiseksi, mutta kyllä Lehtisen sävellystulot ulkomailta olisivat jääneet paljon pienemmiksi ilman Andersonin ponnisteluja.

Tanssivillitys levisi ympäri Euroopan, mutta Englanti ja Amerikka eivät tanssiin syttyneet.Stikkan Andersson oli perustanut Polar-yhtiön vuonna 1963 ja hänen ensimmäinen suuri kansainvälinen läpimurtonsa tapahtui Rauno Lehtisen Letkiksellä. Seuraava big bang tapahtui kymmentä vuotta myöhemmin ABBAn kanssa.

Erään arvion mukaan Rauno Lehtinen nettosi Letkiksellä 1960-luvulla miljoonan markan potin, eikähän letkajenkka ole vieläkään pois muodista. Viimeksi letkaan ovat liittyneet Arabimaat ja viimeisin levytys on viime vuodelta, saksalaisen  Shantelin Letkis – A Touch of Beauty (feat. Ronnie Kranck Orkesteri)

http://www.youtube.com/watch?v=a9ZKMP2oc94