MR. LAINE huippuyhtye RAZAMANAZin vokalistiksi
Razamanaz2

RAZAMANAZ: Edessä Thomas Jakobsson ja takana Janne Lundberg (vas.), Erik Tornberg ja Mr. Laine

Razamanaz on Tukholmassa 1980-luvun puolesta välistä asti vaikuttanut hardrockbändi, jossa on soittanut moni Ruotsin Tornionlaaksosta lähtöisin oleva muusikko.

Nyt kun soittajan uraa alkaa olla takana vuosikymmeniä, lukuisia eri kokoonpanoja, ikää ja mainettakin karttunut, kaksi Razamanazin alkuperäisjäsentä  on palannut juurilleen.

Kitaristi Thomas Jakobsson Törestä ja rumpali Janne Lundberg Haaparannalta jatkavat yhtyeen historiaa pohjoisessa.

Laine4

MR. LAINE

RazamanazLaineliveLaulajan pestin Razamanazissa on saanut kemijärveläislähtöinen, nykyään Bodenissa asuva Pekka Laine, joka tunnetaan Suomen puolella, etenkin Jari Salon duoparina.

Luonnollisesti Mr. Laine on innoissaan Razamanazin jäsenyydestä. Kyse ei ole mistä tahansa bändikiinnityksestä, sillä netistä löytyy video, jossa yhtye säestää muun muassa Deep Purple-Black Sabbath-legenda Glenn Hughesia.

– Nykyään Luulajassa asuva Janne Lundberg soitti ja pyysi mukaan. Olin tietenkin otettu kunniasta ja vastasin  heti kyllä. Kaiken takana on kitaristi Thomas Jakobsson, joka on myös asettunut pohjoiseen ja muuttanut takaisin juurilleen Töreen. Hän on pitänyt musahommista jonkin aikaa taukoa ja tehnyt näyttelijän töitä muun muassa mainoksia ja Ruotsin Tv4:lle sarjaa Torpederna  Hän janosi takaisin keikoille ja Razamanaz oli taas jalkeilla.

Razamanazpomo2

Razamanaz-pomo Thomas Jakobsson

Mr. Laine sanoo, että Thomas on aikamoinen ”kändis”, paitsi näyttelijänä, hänet tunnetaan myös rockpiireissä.

– Thomas on kertonut tavanneensa esimerkiksi Thin Lizzyn Phil Lynnottin. Hän tuntee hyvin Toton Fergie Fredriksenin ja King Kobran Mark Freen. Hän on tosi hyvä ystävä myös Glenn Hughesin kanssa. He ovat tehneet yhdessä biisejä ja Glenn kortteeraa aina Ruotsissa ollessaan Thomaksen Tukholman asunnossa.

Toistaiseksi Mr. Laine on päässyt laulamaan Razamanazin solistina vasta kerran. Hommasta jäi hyvä fiilis ja mies odottaa todella innolla seuraavia keikkoja joulun jälkeen.

– Olen yhtä hymyä. Olen nuorentunut ainakin  10 vuotta. On helppo hoitaa oma tontti, vetää esimerkiksi Immigrant song, Deuce, 20th century boy, Children of the revolution tai Let there be rock, kun on ammattijätkät takana.

Mr. Laine vuorottelee Razamanazin vokalistina Göran Edmanin kanssa, joka on laulanut muun muassa Kissin Vinnie Vincentin ja Yngwie Malmstenin bändeissä.

– Göran hoitaa osan Razan keikoista ja minä osan. Thomas päättää siitä, kuka milloinkin ottaa manttelin harteilleen. Asiaan vaikuttaa tietenkin myös se, kumpi meistä on vapaana milloinkin. Aiemmin yhtyeessä on laulanut myös Robin ”Idol” Ericsson.

Laine3Kemijärveläislähtöisellä Pekka Laineella on värikäs musiikkihistoria takanaan, mutta siirtyminen rajan yli Ruotsiin oli hänelle mutkaton juttu.

– Kauniit naiset saivat  minut muuttamaan rajan toiselle puolelle. Se tapahtui jo opiskellessani nuoriso-ohjaajaksi Peräpohjolan opistolla Torniossa.

Ensin muutin Haaparannalla ja nykyään asun Bodenissa, missä meillä on vaimon kanssa tila ja omia hevosia. Keikkailen, toimin yrittäjänä ja teen nuorisotyötä. Niistä se perheen leipä lähtee.

Suomessa Mr. Laine keikkailee ahkeraan haaparantalaisen Jari Salon kanssa. Heitä myy ohjelmatoimisto Polarartistit, joten keikkaa on ympäri maan.

– Duomme on voimissaan. Mr. Laine & Mr. Salo on ollut minun ykkösjuttu jo pitkään. Itse asiassa just oltiin soittamassa Övertorneålla Weddes Pubin 1-vuotisjuhlissa.

Toinen juttu, josta Mr Laine hyvin muistetaan, oli yhtye nimeltä Baltazar, joka soitti muun muassa Lordin Tornion konsertissa, jossa juhlittiin yli 3000 ihmisen voimin Euroviisu-voittajaa.

– Baltazar oli coverbändi, jonka soittajat olivat kaikki rajan pinnasta. Heitimme keikkaa niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Se oli hieno liveyhtye ja muistelen noita aikoja lämmöllä. Huipputyyppejä ja muusikoita koko jengi: Robert  Lundberg, Jarmo Kemppainen, Jarkko Tervahauta, Kaj Strang  ja Tero Terrorist. Terveisiä vaan jätkille!

– Tuon Lordi-keikan lisäksi, Tornion Umpitunnelista alkoi myös toinen tapahtumasarja. Oltiin soiteltu ja Reijon(Angeria) vieraana sattui olemaan Tommi Läntisen kiertuemanageri Markku Puustinen. Keikan jälkeen meidät  pyydettiin hänen juttusille ja Puustinen tarjosi keikkaa Ouluun hänen omistamalle rockklubille. Sen jälkeen Markku innostui meistä niin paljon, että ilmoitti meidät  vuoden 2000 bilebändien  SM-kisoihin. Kaikki meni hyvin ja Jyväskylän finaalissa sijoituimme kolmanneksi.

Mutta aikansa kutakin. Baltazar on jo Mr Laineen eilistä, mutta tätä päivää on kivenkova Razamanaz. Kannattaa mennä kuuntelemaan, sillä yhtye esiintyy, Haaparannalta vain kivenheiton päässä,  25. ja 26.12 Kalixin Valhalla-hotellissa ja 27.12 Tören Folket Husissä.

RazamanazlogoRAZAMANAZPekka Laine (Kemijärvi/ laulu): Night Flight, Allah, Wicked Toys, Wicked, The Greus Band, Baltazar, Ciao Baby, Midlife Crisis, Muddy Bones, Mr Laine & Mr Salo – Janne Lundberg (Haaparanta/rummut): Grace, New Grace, Wildliw, De Döörs, Missisippicreem, Alien (Tony Borg), White Purple, Timothy Drury. – Thomas Jakobsson: (Töre/kitara): Wildliw, Bedlam, Snakes in Paradise, Missisippicreem, Brett Walker – Erik Tornberg: (Kalix/ basso) Winterlong, Ciao Baby