New Yorkista palanneelta NINA MYAlta levy kesäksi

NinastudioTorniolaislähtöinen jazzlaulajatar, melkein valmis jazzmusiikin maisteri Sibelius-Akatemiasta Nina Mya Höynälä vietti talven New Yorkissa.

Hän opiskeli Manhattan School Of Musicissa ja samalla haisteli suuren jazzmetropolin ilmapiiriä.

Nyt Nina on palannut kotimaahan ja Helsinkiin kokemuksia rikkaampana. New Yorkin jättäessä hän purkitti levyn, joka ilmestyy kesäksi ensin digitaalisesti ja myöhemmin CD-muodossa.

– Ajatus oli ensin tehdä EP, mutta suunnitelman mukainen neljä biisiä paisuikin seitsemäksi. Narulla on nyt yli 40 minuuttia musiikkia, joka riittäisi jo albumiksi. Äänitteelle tuli muutama oma uusi sävellys ja muutama jazzklassikko, Nina kertoo kotisivullaan.

Levyn hän äänitti Bunker-studiolla Brooklynissä yhdessä kolmen lahjakkaan muusikon Billy Testin, Marty Kenneyn ja Curtis Nowosadin kanssa.

Pari vuotta sitten  julkaistiin Ninan kehuttu esikoisalbumi Flying Solo. Uuden levyn tunnelma on aivan toinen ja nyt luvassa on softimpaa Nina Myaa.

– Tällä levyllä ei kuulla oikeastaan yhtään nopeaa biisiä. Äänitteelle haettiin tarkoituksenmukaisesti aika haikeaa, jopa surullista tunnelmaa, kaihoa ja ilmavuutta. Perussanomana on kuitenkin rauhallisuus ja valoisuus.Ideana oli, että musiikki hengittää ja mitään ei tehdä liikaa tai yli.

New Yorkista Nina on saanut paljon vaikutteita ja se kuuluu myös tulevalta levyltä.

– New York on muuttanut kaikin puolin omaa asennettani musiikkiin, itseeni artistina sekä tuonut paljon itsevarmuutta.

Suurin oppi, jonka hän reissulta sai oli, että aina täytyy pyrkiä aitouteen.

– Tärkeintä on olla oma itsensä miettimättä sitä, mitä muut ajattelevat. Aina löytyy niitä, jotka eivät pidä musiikistani, ja se on ihan OK.

– Olen aina kamppaillut sen asian kanssa, että vaikutteeni tulevat vahvasti 60-luvun modaalisesta jazzista ja myös soul- ja pop-musiikin puolelta. “Ootkos sä nyt sitten jazzlaulaja vai soullaulaja vai jotakin siltä väliltä?” Olen tajunnut, että olen eniten oma itseni silloin kuin toteutan näitä vaikutteita omalla tyylilläni.

Hän on havainnut myös vanhan totuuden, joka nykyään on pahasti unohtunut, että yksinkertainen on kaunista.

– Aina ei tarvitse laulaa kovaa tai tehdä mahdollisimman paljon siistejä teknisiä kikkoja, jotta viesti menee perille. Askeleen ottaminen taaksepäin on todella hyödyllistä, sillä se auttaa oppimaan itsehillintää, tietoisuutta ja kontrollointia.

– Ylilaulaminen helposti aiheuttaa sen, että eri tunnelmien luomiselle ja musiikin sekä bändin fiilistelylle ei jää kauheasti tilaa, vaan huomio kiinnittyy ainoastaan vokaaliakrobatiaan, Nina Mya pohdiskelee.