TORNIOLAISOHJAAJIEN työt odotuksia täynnä

Paitsi että nykyäään entistä useampi haluaa tehdä elokuvia Lapissa, alueellisestikin on syytä röyhistää rintaa. Muurolalaislähtöisen Miia Tervon Aurora-leffalla on  eniten Jussi-ehdokkuuksia eli kaikkiaan 13 lokakuussa järjestettävässä gaalassa, mutta torniolaisittainkin  elokuvapuolella tapahtuu. Kansainvälisesti menestyneen dokumentaristi Antti Haasen Panimomestari  saa ensi-esityksensä 19. syyskuuta entisissä Lapin Kullan tiloissa eli Lapparissa. Kutsuvierasnäytännön jälkeen se lähtee Lapin kiertueelle, jonka jälkeen… Lue lisää

Pentti Teräväisen DISCOPRESS 40 vuotta!

Rovaniemeläislähtöinen, pitkänlinjan musiikkitoimittaja Pentti ”Pena” Teräväinen on pyörittänyt  Tampereella Discopress-yritystään yhdessä vaimonsa Aijan kanssa 40 vuotta. Sitä ennen hän oli kotikonnuillaan pohjoisessa Leo Zimmermannin ohella ensimmäisiä innokkaita ja vakavastiotettavia kevyen musiikin kirjoittajia. Hänet muistetaan myös Rovaniemellä suosittuna tiskijukkana muun muassa ravintola Vaskoolista, jossa usein tuli allekirjoittaneellakin käytyä 1970-luvun puolivälissä. Moni muistaa Penan myös teeveestä tutun… Lue lisää

Levyarvio: MARATHON, vuosikymmenten odotus palkitaan!

MARATHON: 1 Sanotaan, että parempi myöhään, kun ei ollenkaan, pitää rockyhtye Marathonin kohdalla täysin kutinsa. Sen 1970-luvun sävelkieli on tallella, mutta muhkea sointi, muusikoiden soiton varmuus ja vapautuneisuus on tätä päivää ja sitä kelpaa kuunnella. Marathon; Jonas Isacsson (kitara), Anders Sandsten (basso) ja Janne Lundberg (rummut) sai alkunsa Haaparannan lähellä Seittenkaaren saarella Sven Nilssons Kafessa  vuonna 1973. Yhtye harjoitteli ahkerasti ja… Lue lisää

TORNIO kylpee heinäkuun musiikissa!

EventWorks on ottanut järjestääkseen pitkän tauon jälkeen legendaarisen kaupunkijuhlan Twin City Festivaalin 21.-22. elokuuta, mutta sitä ennen  torniolaisyritys  ”lämppää” kaupunkilaisia monipuolisella musiikilla Ainon puistossa. Kansallisista tähtinimistä vierailut Ilo Irti -kesäterassille aloitti viikko sitten Eini, joka veti juhlatelttaan niin paljon väkeä, kuin vain koronamääräykset  sallivat.  Tulevana viikonloppuna viihdyttää toinen Lapin lähetti Andy McCoy ja myöhemmin myös Meiju… Lue lisää

PAVE MAIJASEN hitit englanniksi, nyt diginä!

Legendaarisen laulaja  Pave Maijasen ensimmäinen soolosinkku oli Fever, mikä yhä tänäänkin on yksi Härmä-rockin hienoimmista covereista. Rock`N`Roll Band hänellä oli Dave Lindholmin  ja Royals Albert Järvisen kanssa. Molemmat jättivät jälkeensä klassisia rocklevytyksiä, kunnes oma Mistakes alkoi kokeilla jo rajoja. Menestyksistä ensimmäinen oli punkhenkinen tietoisku Pidä huolta, joka potkaisi Paven soolouran käyntiin. Menestys alkoi kasvaa tasaisesti… Lue lisää

Heinäkuun LAPIN LISTA TOP 5- ehdokkaissa Souvareita, jeejeetä, bluesia ja banjopunkkia

Free Ride, Markus, Iskuporakone ja Joni Niittyvuopio. Siinä tähänastiset, Lapin Lista Top 5-voittajat, jotka pääsevät kisaamaan  vielä loppuvuodesta perinteisestä Keksi-musiikkipalkinnosta, jonka valitsee ympäri Lappia koottu asiantuntijaraati. Kaikki heinäkuun Lapin Lista-äänitteet ovat tällä kertaa uusia. Perinteisen iskelmän kestotähdet Arja Havakka, joka palkittiin Keksi-palkinnolla 2017 ja Souvarit  tarjoavat tulevilta pitkäsoitoiltaan jatsilla ja kantrilla maustetut makupalansa. Roots-taitajia edustavat,… Lue lisää

JONI NIITTYVUOPIO, kesäkuun LAPIN LISTAN yllätysykkönen!

Väylän Pyörteen kesäkuun Lapin Lista Top 5-äänestyksessä Joni Niittyvuopion How to say oli kuulijoiden suosikki. Se keräsi koko kolmen viikon ajan nettiääniä tasaiseen tahtiin. Yllättävintä tämän Vantaalla työskentelevän kultasepän voitossa oli se, ettei  hän ole koskaan aiemmin julkaissut musiikkia, saati keikkaillut.   How to say vei äänipotista 30%, kun taas niukasti kakkoseksi jäänyt, kemiläisen Teemu… Lue lisää