KATSO VIDEO: Bajo Ceron ja sarjakuvapiirtäjä Ville Rannan taidonnäyte

Óyela on oululaisen flamencohenkisen Bajo Ceron esikoisalbumin nimikappale. Siitä on tehty nyt hieno musiikkivideo (alla) ja sen on ohjannut yhtyeen kitaristi ja biisintekijä Okko Meinilä. Videon hän teki tiiviissä yhteistyössä sarjakuvataiteilija Ville Rannan kanssa. – Kunnianhimoisena tavoitteena oli kuvata koko video yhdellä otolla, lokaatioiden vaihtuessa ja Ville Rannan piirtäessä samaan aikaan, jopa liikkuvassa autossa. Tavoitteeseen päästiinkin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ville Rannalle  video… Lue lisää

Rocktähti Ebbot Lundberg Haaparannalle perjantaina

Ruotsin parhaaksi livebändiksiksikin kutsutun The Soundtrack of our Livesin nokkamies Törbjorn “Ebbot” Lundberg hajotti poppoonsa viime vuonna ja heittäytyi vapaaksi taiteilijaksi. Musiikillisia rajoja  Ebbot on ylittänyt aina ja nyt hän tekee sen Norrbotten Big Bandin solistina. Hän esiintyy ison yhtyeen kanssa Haaparannan Folkets Husillä perjantaina 5.huhtikuuta klo 19.00. Ruotsin aikaa. Konsertissa kuullaan uusia tulkintoja The Soundtrack of our Livesin… Lue lisää

Mika ja Olavi Virta Aamuin ja illoin-levyllä

Laulaja Mika Jefremoff on tunnetusti kova Olavi Virta-fani. Molemmilta hänen pitkäsoitoiltaan löytyy kappaleita mestarin ohjelmistosta, uusimmalta Aamuin ja illoin-albumilta Virran tuomaa ja Tiikerihai. Samalla kun Mika on levyttänyt monipuolista iskelmää ja tanssimusiikkia, siinä ohessa hän on rakentanut tuottaja Pauli Ruuskasen kanssa myös Olavi-Virta-tribuuttilevyä. Sellaista ei olekaan ilmestynyt sitten Topi Sorsakosken Hurmio-albumin vuonna 1985. – Meillä… Lue lisää

Esa Seppänen.” Vain miedosti vanhentunut Edmunds!”

Dave Edmundsin pääsiäiskiertueen viimeinen pysäkki oli eilen Tampereen Tulliklubi. Viimeisestä Dave-annoksesta olikin kulunut jo tovi; nimittäin vuonna 2007 suunnistimme Muonion Jukan kanssa Jällivaaraan Midnight Sun-festareille. Tunnelma oli silloin ”jäätävä”; nimittäin pakkasta pari kolme astetta ja juhannukseen aikaa alle viikko! Hyvän keikan Dave vetäisi silloinkin ja muistona keikasta oli ”uusi harrastus”, nimmareitten keruu. Takaisin Tampereen tunnelmiin:… Lue lisää

Jari Sillanpää ensi viikolla Lappiin ja kesällä Kamoon Kaakamoon-tapahtuman pääesiintyjäksi

” Jari Sillanpää on Suomen suosituin ja taitavin viihdyttäjä. Hän on virnuileva veijari – kyllä. Hän on armoitettu showmies – ehdottomasti. Hän täyttää estradit säteilyllään – aina. Hänen tilannetajunsa ja itseironiansa saa konserttiyleisön hurmaantumaan – täydellisesti. Jari  on konserttien ja keikkojen kuningas ja keisari, mutta siihen ei riitä pelkästään hurmaava persoona, räiskyvä ilo tai sulava lantion… Lue lisää

Pohjoisen tähdet Jamppa & Suvi Yle Teeman Iskelmä-Suomessa,(mutta missä Souvarit?)

http://www.youtube.com/watch?v=c87COFo0zNo Yle Teeman ansiokas Iskelmä-Suomi-sarja lähenee loppuaan. Musiikkitoimittaja Pekka Laine on tehnyt viimeiset siveltimenvetonsa ja enää tv-jaksoja täydentävät radio-ohjelmat ovat työn alla. Iskelmä- Suomen kahdessa viimeisessä jaksossa peilataan vihdoin pohjoistakin mielenmaisemaa. Elämän Valttikortit-osassa maanantaina 1.4. klo 21.00 pääosassa on Jamppa Tuominen, josta kuullaan Radio Suomessa ennakkoon myös Laineen toimittama ohjelma edellisenä päivänä, sunnuntaina 31.3. klo… Lue lisää

Hardships-Anton tekee uusia biisejä Billy Burnetten kanssa

Parisen viikkoa sitten kiirunalaishaaparantalainen the Hardships lykkäsi debyyttialbuminsa maailmalle. Nyt yhtyeen laulaja & lauluntekijä Anton Björkenvall ilmoittaa, että seuraava levykin on jo tekeillä. Aikaansaavaa porukkaa, sanoisin. Ei demoilla, mamoilla ja nyhjäillä, vaan pannaan heti haisemaan ja tehdään musiikkia täysillä ja suurella sydämellä. Eikä tässä kaikki. Ei myöskään jäädä haaveilemaan, sillä se joka kolkuttaa, sille yleensä… Lue lisää