PEPE WILLBERGIN juhlakiertue päättyy Rovaniemen Korundiin
pepe16

Pepe Willberg

Laulaja Pepe Willbergin ensimmäinen pitkäsoitto täyttää 40 vuotta, kestohitti Saat miehen kyyneliin 50 vuotta ja artisti itse 70 vuotta, joten juhlavuoteen on monta syytä.

Vuosi huipentuu lokakuussa starttaavaan valtakunnalliseen Legenda-juhlakiertueeseen. Pepe esiintyy 16 konserttisalissa eri puolilla Suomea. Kiertue alkaa 12.10. Porista ja päättyy Rovaniemelle, Korundiin 6.11. klo 15.

Yleisölle tarjoillaan Pepen musiikkia upean orkesterin säestyksellä kuudelta eri vuosikymmeneltä. Konsertit sisältävät myös uusia ja yllätyksellisiä musiikkinumeroita, kuten tunnettuja tenoriaarioita.

Pepe Willberg perusti ensimmäisen bändinsä the Islanders 15-vuotiaana vuonna 1962 ja siitä lähtien musiikki on vienyt miestä. On ollut Jormasta, Pepe & Paradisea,  Euroviisu-edustusta, itsetekemiä menestyslauluja (Aamu ja Taivas itkee sadoin pisaroin), Mestarit Areenalla- stadionkonsertteja yhdessä Kirkan, Pave Maijasen ja Hectorin kanssa ja paljon muuta.

Pepellä on huikea musiikillinen ura takanaan, mutta laulajana hän on tällä hetkellä parhaimmillaan. Hänen Saimaa-albuminsa,  josta hänet palkittiin 2015 kolmella Emma-pystillä, on jo nyt suomalaisen kevyen musiikin klassikko.

 Legenda- juhlakiertueen musiikintekijäniminä ovat muun muassa John Lennon-Paul McCartney, Henrik Otto Donner, Brian Wilson, Matti Mikkola, Olli Ahvenlahti, Gary Brooker, Lasse Mårtensson ja Giacomo Puccini.

https://www.youtube.com/watch?v=oPmUScSkAsU

Miltä kuulostaa Pepe Willbergin tuorein äänitys Sua aika parantaa, kuuntele spotifysta  tästä.