Ponde North Rock Festival: The POODLESin suurimmat hitit

poodles3

Haaparannan Ponde North Rock-festivaalin pääesiintyjä 13.6. the Poodles ei nimestään huolimatta ole mitään puudeli- tai puuterihuiskuosastoa. Se on vakavasti otettava rockbändi, joka ammentaa vaikutteensa kaukaa 1970- ja -80-lukujen hardrockista ja heavystä, mutta tuoreempiakin vaikutteita löytyy.

Aftonbladetin kriitikko Matias Kling vetää linjauksia vuoden alussa ilmestyneestä yhtyeen  albumista Devil In The Details muun muassa sellaisiin yhtyeisiin kuin Nickelback,  Coldplay ja Europe.

The Poodels perustettiin syksyllä 2005 ja puolta vuotta myöhemmin yhtye osallistui Ruotsin Euroviisu-karsintoihin sijoittuen neljänneksi. Night of passion-laulu oli heidän läpimurtonsa ja se möi platinaa. Esikoisalbumi Metal Will Stand Tall nousi myös Ruotsin albumilistan kärkeen ja siltä vielä kaksi singlelohkaisua ylsi Top 10:een.

Albumi julkaistiin myös Euroopassa ja  the Poodles kiersi yhdessä  Hammerfallin ja Krokuksen kanssa 35:ssä päivässä 18 maata ja 31 showta.

Seuraavalta pitkäsoitolta Sweet Trade  löytyi the Poodelsin toistaiseksi isoin menestys Streets of fire, jonka myynti ylitti tuplaplatinarajan. Sen jälkeen taas kierrettiin Eurooppaa, 17 loppuunmyytyä keikkaa.

Vuonna 2008  yhtye sai kutsun  levyttää ja esittää Ruotsin virallisen olympialaulun Pekingin kisoissa. Tuloksena oli Raise the banner, joka oli ykköshitti Ruotsissa.

The Poodlesin kolmannen albumin tuotti legendaarinen Mike Fraser, joka oli tehnyt yhteistyötä muun muassa Aerosmithin, AC/DC:in ja Led Zeppelinin kanssa. Clash of the Elements-albumia pidetään the Poodelsin ehdottomasti  tähän mennessä. Top 10-hiteiksi levyltä nousivat One out of ten ja I rule the night.

2010-luvulla yhtyeen voittokulku on jatkunut. Albumit Performocracy, Tour De Force ja Devil in the Details ovat nousseet edelleen Ruotsin albumilistan kärkisijoille, joiden jälkeen on lähdetty levynjulkaisukiertueelle.

Viimeisimmän levynsä Devil in the Details the Poodles julkaisi Gain Musicin kautta, jonka bändeihin kuuluvat myös Europe, Mustasch ja Hardcore Superstar. Eka sinkkujulkaisu on  kappale nimeltä The greatest.