Rockkuningas JERRY WILLIAMS on poissa
JerryWilliamsViolentsValsalla 1964

Jerry Williams & the Violents villitsi Rovaniemen Valsalla 1964 (Lapin Kansan arkisto)

Ruotsin rockkuningas Jerry Williams  kuoli 75-vuotiaana lyhyen sairauden jälkeen.

Jerry on  oli skandinaavisen rockin legenda ja Suomessakin hyvin arvostettu ja täällä paljon kiertänyt. Jerry toi muun muassa  the Violents-yhtyeensä kanssa rautalankavillityksen Suomeen. Vuosi oli 1962. Hänen lavashownsa oli jo tuolloin omaa luokkaansa.

Pitkän uransa aikana  Williams on julkaissut yli 30 albumia, mutta ennen kaikkea häntä pidetään liveartistina. Hän on muun muassa lämppäröinyt Beatlesia heidän Ruotsin turneellaan 1963 ja hänet muistetaan muun muassa hiteistään Did I tell you ja Who´s gonna follow you home.

Viime vuosina laulajaveteraanin tavaramerkki lavalla oli vauhdikas I can jive, mutta yllättäen myös Jerryn tunnetta tihkuvat esitykset John Lennonin Working class hero-laulusta, mutta ennen kaikkea Vintersagasta, nousivat konserttien tähtihetkiksi ja saivat niin yleisön kuin kriitikotkin haltioitumaan.

Viimeksimainitun Vintersaganhan kirjoitti luulajalaisessa Norrbottens Järnissä vaikuttanut Ted Ström.

Laulun alusta löydät sanat: ” Gränsstationen i Torneå, en gumma på en spark. Landsorts fyr där snöstormen drar in…”

(Tornion raja-asema, muori potkurilla. Maaseudun majakka, minne lumimyrsky saapuu…)