Ruotsin parhaiten pukeutunut nainen Mataringistä

malinbuska2Ruotsalainen arvostettu muotilehti Elle valitsi vuoden 2014 parhaiten pukeutuneeksi naiseksi näyttelijä Malin Buskan Mataringistä.

Perusteluissa raati toteaa, että Malin yhdistelee pukeutumisessaan niin ruotsalaista avantgardedesignia kuin kansainvälisiä muotimerkkejäkin.

Tänä vuonna ensi-iltaan tulevassa suurelokuvassa Mika Kaurismäen ohjaamassa Tyttökuninkaassa pääosaa näyttelevä Malin on ollut hyvin muotitietoinen aina.

– Luin Elleä jo kun olin pieni. Se oli ainoa laadukas muotilehti, joka ylhäällä oli mahdollisuus saada käsiinsä. Sitten kirjastossa luin kaikenlaisia muotiin liittyviä kirjoja. Muotimerkeistä en tiennyt, mutta löysin kuitenkin juttuja joista pidin. Ompelin monesti myös mummun (toim.huom.asuu Aavasaksalla) vanhoista vaatteista itselleni sopivia, kertoo Malin Elle-lehdelle.

malinbuska

Tyttökuninkaassa Malin kulkee Greta Garbon jalanjälkiä ja näyttelee kuningatar Kristiinaa.

Ennen elokuvauraansa Malin  on käynyt Malmön teatterikorkeakoulun ja näytellyt teatterirooleja niin Luulajassa, Malmössä, Tukholmassa kuin Uppsalassakin.

Valkokankaalla hänen läpimurtonsa tapahtui Björn Rungen ohjaamassa elokuvassa Happy End vuonna 2011. Sivuroolistaan hän sai Tukholman filmifestivaaleilla Rising star-tunnustuksen. Sen jälkeen hän on näytellyt elokuvissa Snabba Cash-Livet De Luxe, Kärlek Deluxe ja Flugparken.

Arkisto-jutut; http://vaylanpyorre.blogspot.fi/2012/05/marinkilainen-mika-kaurismaen.html & https://vaylanpyorre.com/matarinkilainen-malin-buska-valmistautuu-kuningatar-kristiinan-rooliin/