Seinäjoen Tangokisan esikarsinta Lappiin, kuka järjestää?
Seinäjoen Tangomarkkinat aloittaa viidennen vuosikymmenensä ja viisipäiväistä suomalaisen iskelmä- ja tanssikulttuurin suurtapahtumaa vietetään lomakauden parhaimmalla paikalla  8. – 12. heinäkuuta. Viime vuonna tapahtuma keräsi 111 000 kävijää. 

Uusi tangovuosi 2020 lähtee käyntiin tässä kuussa kun Tangomarkkinoiden laulukilpailu aloittaa uusien tangokuninkaallisten etsinnän.

Lapin laulajat ovat olleet vähän ihmeissään, kun pohjoisimmat esikarsinnat ovat Sotkamossa ja Sievissä, eikä edes Oulussa ole karsintaa.  Vaikkakin tangomarkkinoille pyrkivä voi lähettää kilpailusuorituksensa myös videolla, useimmat haluavat laulaa livenä ja Lappihan kuuluu tangon ydinalueeseen ja  kun Lapista on kautta vuosikymmenten aina löytynyt tangokuninkaallisia, eikö pohjoiseenkin yksi esikarsinta mahtuisi?

– Olen aivan samaa mieltä. Elikkä halukkaat järjestäjät ottakaapa yhteyttä, sillä 27.3 olisi mahdollisuus järjestää hauska tanssitapahtuma Torniossa, Kemissä tai Rovaniemellä.   Seuraava päivänä ollaan sitten Sotkamossa, vastaa uteluuni turneen vetäjä  Arto Nuotio Gramofoni oy:stä,  joka kiertää yhdessä  Pirita Niemenmaan (Tangokuningatar 2019) ja  Tanssiorkesteri Kaihon (SMOrk-voittaja 2017) kanssa .

Esikarsinnat ovat viihteellisiä tanssi-iltoja, jotka koostuvat kilpailusuoritusten videotallentamisesta sekä tanssi-illasta. Illan tansseihin vetäjät valitsevat 6-10 kilpailijaa, jotka pääsevät esiintymään yleisön edessä. Illan huipennuksena paikalla oleva yleisö äänestää heistä yhden kilpailijan suoraan jatkoon kilpailussa. Esikarsinnoista kutsutaan myös 1-2 tanssiparia Hymyn Lavatangon SM-kilpailuun Seinäjoelle. Lisäksi illan aikana järjestetään lippuarvontoja tulevan kesän tapahtumaan.

Kilpailu on avoin kaikenikäisille tangolaulusta ja musiikkiviihteestä kiinnostuneille laulajille. Tavoitteena on löytää uusia artisteja kotimaisen viihteen kentälle sekä säilyttää ja edistää tangon merkitystä suomalaisessa kulttuurissa.

Tangomarkkinat tarjoaa voittajilleen erinomaiset lähtökohdat alkavalla musiikkiuralla: täyden keikkakalenterin, ohjelmatoimiston, orkesterin, levy-yhtiön sekä markkinointi- ja mainontatuen sekä monet avainhenkilöt ja yhteistyökumppanit menestyksen eväiksi.

Esikarsintakiertue ympäri Suomen

la 22.2. Lohja, Tanhuhovi
la 29.2. Harjavalta, V2 – Viihteen Valtatie
la 14.3. Pieksämäki, Kari Tapio Paalupaikka
pe 20.3. Anttola, Hotelli Anttolanhovi
la 21.3. Sievi, Urjanlinnape 27.3.

pe 27.3. LAPPI?

la 28.3. Sotkamo, Naapurivaaran Huvikeskus
su 29.3. Imatra, Vuoksenniskan Työväentalo
pe 3.4. Sastamala, Hotelli Ellivuori
pe 17.4. Lappajärvi, Ravintola Kivitippu
la 18.4. Runni, Spa Hotel Runni
la 25.4. Isokyrö, Viihdekeskus Kalliojärvi
su 26.4. Rusko, Ruskotalo

Kilpailuun ilmoittaudutaan ennakkoon osoitteessa www.tangomarkkinat.fi, josta löytyy myös kilpailun säännöt ja tarkemmat kilpailuohjeet. Esikarsintatilaisuuksissa voi ilmoittautua myös paikan päällä. Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle videonäytteen omasta laulusuorituksestaan. Videoilmoittautumisia otetaan vastaan 13.4. saakka.