SKÁBMAGOVAT-elokuvafestivaalia tähdittää maorilaulaja MOANA
kaamoskuvia

Revontuliteatteri on Sajoksen ja Siidan ohella Inarin Skábmagovat-festivaalin keskeinen tapahtumapaikka.

Maorit ovat vahvasti esillä  Skábmagovat(Kaamoksen kuvia)-festivaaleilla Inarissa 26.–29.1.2017.

Dokumentti Hautoa ma! The Rise of Maori Cinema kertoo siitä, mitä maorielokuva on, mitä ilmiön takana on ja missä sen juuret ovat. Maorien vahvaa polkua alkuperäiskansojen elokuvamaailmassa osoittaa myös Taika Waititin taival Hollywoodiin. Skábmagovat esittää Waititin kirkkaimmat helmet. Laajan elokuvatarjonnan kruunaa syyskuussa kotimaassaan musiikin Hall of Fameen valitunmaorilaulaja Moana Maniapoton konsertti kulttuurikeskus Sajoksessa  lauantaina 28. tammikuuta.

Skábmagovat on maailman vanhimpia alkuperäiskansojen elokuvafestivaaleja, joka järjestetään ensi vuonna jo 19. kerran. Vuonna 2017 saamelaisten kansallispäivä täyttää 100 vuotta ja saamelainen elokuva 30 vuotta. Merkkivuosia juhlistetaan muun muassa esittämällä Oscar-ehdokkaanakin ollut ensimmäinen saamelainen kokopitkä elokuva Tiennäyttäjän (Ofelas)  vuodelta 1987.
Tämän päivän saamelaisosaamista parhaimmillaan tapahtumassa edustavat Katja Gauriloffin dokumentti Kuun metsän Kaisa sekä myös myös palkitut lyhytelokuvat Marja Helanderin Dolastallat ja Sofia Jannokin We Are Still Here.

Festivaalilippuja voi ostaa ennakkoon internetistä osoitteesta www.skabmagovat.fi, josta näet myös täydentyvän oheisohjelman. Lippujen ennakkomyynti jatkuu 26.1.2017 saakka.

Skábmagovat-festivaalin järjestävät Saamelaistaiteen tukiyhdistys yhteistyössä Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan, saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen, alkuperäiskansojen elokuvakeskus Skábman, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen, International Sámi Film Instituten ja YLE Sápmin kanssa. Tapahtuman suojelijana toimii Jenni Haukio.