SOLJU, Utsjoelta Suomen Euvoviisu-edustaja!

Joikua ja pehmeän maalailevaa saamelaismusiikkia esittävä utsjokinen Ulla Pirttijärvi ja hänen yhtyeensä Ulda kisasivat pari vuotta sitten Emma-pystistä ja nyt hän tavoittelee Suomen Euroviisu-ehdokkuutta tyttärensä Hildan kanssa.

soljuDuo on nimeltään Solju ja laulu  Hold your colours.

– Haluamme antaa  kappaleella esimerkin siitä, kuinka saamelainen vanha perinne ja nykypäivän urbaani kulttuuri kohtaavat toisensa. Vaikka maailma kehittyy hurjaa vauhtia, pidämme kiinni perinteistämme yhdistäen niitä uuteen aikaan, sanovat Pirttijärvet  UMK:n kotisivulla.

Ulla  värittää joiullaan tyttärensä Hildan laulua, jolla on Hold your colours-laulussa pääosa, mistä hän on vain hyvillään.

–  Olemme ennenkin musisoineet yhdessä, mutta UMK:n myötä olemme päässeet työskentelemään yhteistyössä entistä tiiviimmin. Se että pääsee jakamaan tämän hienon tilaisuuden itselle läheisen ihmisen kanssa, tekee tästä kokemuksesta moninkertaisesti arvokkaamman.

Pirttijärvet ovat läheisiä toisilleen. Hildalla on ollut tärkeä merkitys Ullan musiikkiurallekin. Hänhän  nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 1992 Angelin tytöissä ja heidän esikoislevyllään Dolla, jonka uusista sävellyksistä hän myös vastasi.  Kuitenkin menestyksekkään ensilevyn jälkeen hän jätti yhtyeen ja muutti etelästä takaisin Lappiin.

Angelin tytöistä lähdön jälkeen Ullalta musiikinteko jäi hetkeksi, mutta Hildan synnyttyä lauluja alkoi tulla itsestään.

– Tein pieniä lauluja Hildalle ja mietin, kiinnostaisiko ketään lastenlevy. Otin yhteyttä Nils-Aslak Valkeapäähän ja hän antoi siunauksensa ja ehdotti sitten, että ottaisin lapset mukaan joikaamaan.

Norjalainen DAT-yhtiö julkaisi Hoŋkoŋ Dohkká-levyn ja sen mukana seurasi myös lasten kuvittama leikki- ja laulukirja nuotteineen ja vuonna 1996 Ulla sai tästä Saamelaisneuvoston kirjallisuuspalkinnon.

Tästä lähti Ullan sooloura käyntiin. Vuosien myötä hänestä on tullut merkittävin saamelaismuusikkomme Wimme Saaren rinnalle. Omia levyjä on syntynyt neljä.  Nykyisen yhtyeensä Uldan lisäksi hän on esiintynyt paljon Frode ”Frozen” Fjellheimin TransJoikin kanssa. Hän on toiminut myös Lapin saamelaismusiikin läänintaiteilijana vuosina 2004-2008.