Souvareilla syksyllä kultalevyjuhlat ja konserttikiertue

Souvarit35v Lapin hyvän tuulen lähetit  Souvarit julkaisivat kuukausi sitten 35-vuotis Juhlalevyn ja sehän on mennyt kuin kuumille kiville.

– Syksyllä viimeistään kultalevyn raja menee rikki. En ole vielä inventoinut tarkkaan, mutta tähän mennessä levyä on myyty kuutisentuhatta kappaletta, sanoo yhtyeen johtaja Lasse Hoikka kokemuksesta, sillä onhan Souvareilla plakkarissa jo lähes 30 kultalevyä.

– Juhlatkin on jo sovittu ja ne pidetään 22. ja 23. marraskuuta Saariselällä Laanihovissa, josta aikanaan meidän suosiokin alkoi, Lasse paljastaa.

35-vuotis Juhlalevy ei ole mikään kokoelma-albumi, vaan Pauli Ruuskasen studiossa Rovaniemellä, jokainen yhtyeen jäsen on käynyt purkittamassa omat lempilaulunsa. Tietysti Lasse laulaa kappaleista suurimman osan ja muut kaksi laulua mieheen.

Juhlavuoden kunniaksi tavallisten keikkojen lisäksi Souvareita kuullaan myös konserttisaleissa. Rovaniemen Korundissa yhtye nähdään 21. marraskuuta. Muut toistaiseksi sovitut esiintymiset ovat 22.9.Ylivieskatalossa, 2.10.Lahden Sibeliustalossa,4.10. Härmän kuntokeskuksessa ja  27.10. Tamperetalossa.

Muut Souvareiden loppuvuoden  keikat Lapissa: 31.7. Ravintola Valdemari (Rovaniemi), 7.9. Suukosken keidas (Koivu, Tervola),  9.9. Riemuliiteri (Äkäslompolo, Kolari), 10.9. Hotelli Laanihovi (Inari), 11.9. Hotelli Levitunturi (Kittilä),13.9. Äkäshotelli (Kolari), 17.9. Hotelli Luostotunturi (Sodankylä), 18.9. Hotelli Laanihovi (Inari), 19.9. Hotelli Levitunturi (Kittilä), 26.9. Hotelli Levitunturi (Kittilä), 1.11. Hotelli Pohjanhovi (Rovaniemi),  22.11. Hotelli Laanihovi (Inari),  23.11. Hotelli Laanihovi (Inari)

Lue myös juttu Unto Viitamäen 35-vuotiskirjasta Kai tiedät Souvarithttps://vaylanpyorre.com/kirja-lasse-hoikan-souvarit-tana-vuonna-35-vuotta/