Suomen siniveriset ERJA ja HEIKKI Rovaniemelle

LyytinenSilvennoinen

Suomalaiset blueskitaran taiturit Erja Lyytinen ja Heikki Silvennoinen tekevät koko Suomen kattavan kiertueen keväällä 2016. Lapissa he esiintyvät Rovaniemen Korundissa 9. helmikuuta.

Brittiläisen musiikki-lehdistön slide-kitaran kuningattareksi ylistämä kitaristi-laulaja Erja Lyytinen on rakentanut itselleen menestyksekästä uraa kotimaassa ja ulkomailla. Hän on uuden Bonnie Raittin viitoittaman 2010-luvun naisbluesbuumin kirkkaimpia tähtiä. Lyytinen valittiin englantilaisen Blues Matters -lehden kriitikoiden äänestyksessä vuoden 2015 parhaimmaksi kansainväliseksi sooloartistiksi. Myös viimeisin julkaisu, kuuluisassa Lontoon 100 Club:lla äänitetty live-albumi Live In London valittiin vuoden 2015 parhaimmaksi kansainväliseksi live-albumiksi.

Pitkän linjan muusikko, kitaristi- laulaja ja näyttelijä Heikki Silvennoinen on valtakunnallisesti tunnustettu esiintyvä taiteilija, joka näyttelijän kykyjensä lisäksi on ansioitunut myös blueskitaristina. Silvennoisen esikuvia ovat britti-ikonit kuten Eric Clapton ja yhtyeistä Cream, joiden perintö kuuluukin vahvasti Silvennoisen soitossa ja tulkinnassa. Vuosikymmenten varrella Silvennoinen on luotsannut mm. super-kokoonpanoa SF-Blues, progen edelläkävijää Tabula Rasaa, sekä myös Suomen ulkopuolella noteerattua Q-Stone- yhtyettä.

Yhtyeessä ovat Erja Lyytinen laulu ja kitara, Heikki Silvennoinen laulu ja kitara,  Juha Verona basso, Harri Taittonen koskettimet & hammond, Kai Jokiaho rummut.