SUOMEN SUURIN KUORO Ylläksen Huipulle!
HullunLaulu

Me tulemme taas: Reijo & Sampo

Kun liikkeellä ovat pähkähullut paikalliset yrittäjät Reijo Angeria ja Sampo Kaulanen, ei tiedä aina mistä päin Ylläksellä tuulee.

– Me perustamme  Suomen Suurimman Kuoron, aivan hullun ison ja hyvän kuoron, Reijo tokaisee ja tarkentaa:

– Minä ja Sampo ollaan mukana  Jari Sarasvuon Karmaryhmässä, jonka tarkoitus on toteuttaa jokin hyväntekeväisyyshanke ja meidän kuorojuttumme  tukee mielenterveystyötä.

– Kunhan Juha Tapion kuorolle tekemä biisi Hullun laulu valmistuu, nettiin avataan  omat sivut, jossa jokainen voi käydä laulamassa oman osuutensa.

Igor

Ihmeauto IGOR

Reijo Angeria kertoo, että   Sarasvuon talk show  seuraa torstaisin Nelosella klo 22.00 kuoron ja biisin kehitystä, koko kevään, tästä illasta 13.2. alkaen.

– Kappale  myös levytetään, ja jokainen pääsee mukaan levylaulajana ihan kotoa käsin. Levyn tuotannossa on mukana Suomen terävin kärki, Reijo kehaisee.

Reijo ja Sampo tekevät myös Lapin kiertueen. He aikovat kaivaa esiin kaikki maakunnan piilevät kyvyt ja kahden miehen karvalakkilähetystö on valjastanut käyttöönsä Yöväentalon edustusauton Igorin.

Hullun laulun levynjulkkarit pidetään Ylläksellä  maaliskuun lopulla ja huipulla, riippuen tietysti siitä, mistä päin tuulee tai millä tuulella ollaan.

www.hullunlaulu.fi