Posts Tagged “laura birn”

Kino Ylläs 2020: VIIMEISET-elokuvan ensi-ilta ja useampi ennakkonäytös

by Arto.

Viimeiset-leffan päärooleissa nähdään Tommi Korpela ja Laura Birn


Perinteikäs Kino Ylläs-Elokuvia taivasalla tulee taas. Tapahtuma täyttää 15 vuotta ja tänä vuonna elokuvia nähdään 3. -13.  syyskuuta sekä iltaisin ulkoilmateatteri Ihmisen Ringissä että päivisin sisällä Kellokkaassa.

Ylläksellä saa Suomen ensi-iltansa  elokuva Viimeiset (Last Ones), jota on kuvattu Tunturi-Lapissa; Ko­la­ris­sa, Muo­ni­os­sa ja Enon­te­ki­öl­lä. Sen on ohjannut  Viron nykyelokuvan huippuihin kuuluva Veiko Õunpuu  ja  sen pääosia esittävät Tommi Korpela ja Laura Birn ja suosittu virolaisnäyttelijä Pääru Oja. Lisäksi sivurooleissa nähdään muun muassa Sulevi Peltola ja Samuli Edelmann.

Sulevi Peltola

Samuli Edelmann

Viimeiset on moderni western, jonka tapahtumat sijoittuvat Lapin kesyttömille tunturialueille. Nuori kaivosmies Rupi aikoo tuntureita louhimalla kaapia kasaan tarpeeksi rahaa karistaakseen kaivoskylän tukahduttavat tomut ikuisiksi ajoiksi jaloistaan. Työt kaivoksessa kuitenkin seisovat, koska Rupin isä, vanha poromies, kieltäytyy myymästä maitaan. Elämä kaivoskylässä on vaarallista, eikä rakkauskaan ole mutkatonta ja tapahtumat vievät hetki hetkeltä kohti lopullista sortumista. Rupin on tehtävä valinta: minne hän kuuluu, isiensä maille, alkukotiin tuntureille, vai itsekkäiden pyrkimysten kylmään maailmaan.

Viimeiset – elokuva nähdään kahtena iltana 11. ja 12. syyskuuta kello 21 Ihmisen Ringissä. Molempina iltoina  paikalle on tulossa myös elokuvan tekijöitä kertomaan elokuvasta.

Viimeiset-leffan ensi-illan lisäksi Kino Ylläksessä on mukana ennakkonäytöksiä eli elokuvat nähdään vasta myöhemmin muilla Suomen valkokankailla.  Tällaisia ovat  Ville Jankerin ohjaama Metsäjätti, jonka pääosassa nähdään Jussi Vatanen ja 11 päivän esitykset päättävä Tove, joka kertoo Tove Janssonin elämästä, joka muistetaan  etenkin  Muumi-hahmojen luojana.

Lapsille on luvassa  ennakkoon  vielä Risto Räppääjä ja väärä Vincent, joka esitetään sekä päivänäytöksenä   Kellokkaassa että iltanäytöksenä Ihmisen Ringissä.

Muusta Kino Ylläs-Elokuvia Taivasalla-ohjelmasta  löytyy tarkemmat tiedot alta.

Ohjelmisto 2020