The DRILLZiltä pari jymäkkää uutta rockia kuunteluun!

THE DRILLZ: Jari Rautio, Kapi Hämäläinen, Päne Pänttäjä & Zeeki Czech

Vanhan liiton superpoppoo The Drillz  muistuttaa olemassolostaan. Vuosi sitten kemiläisen huippustudion TicoTicon uumenista  nousivat ensimmäiset savumerkit  ja nyt nettiaalloille singahtaa kaksi kelpo rockia, Ruby ja Pay the piper.

Drillzin kone ei hyydy. Se on hyvässä rasvassa edelleen ja pyörät pyörii. Ai että on hienoa kitarointia.  Jarien, Pänttäjä ja Rautio, yhteispeli toimii. Ärhäkässä rockpuhalluksessa Ruby mennään yhtä matkaa, mutta Pay the piper yllättää. Sisään tikataan rytmibluesilla Mick Greenin lailla, kunnes biisi muuttuu kitaristien komeaksi vuoropuheluksi, laulavaksi  southern rockiksi.

Drillzin musa ei tarvi huutokauppakeisaria, menee kyllä kaupaksi ilmankin. Laatua pukkaa ja yhtyeen leiristä kerrotaan, että lisää biisejä on tulossa. Ahti Kortelaisen studion ovi käy taas huhtikuussa. Aika on varattu ja tarkoitus on saada kasaan albumillinen  biisejä  ja sitten pihalle joko fyysinen levy tai digijulkaisu.

Jarien, jotka tunnetaan myös yhtyeistä Greedy Pig ja Hot Rod Rhythm Boysjo 1990-luvulla perustama Drillz teki paluun kolmisen vuotta sitten rytmiryhmänään Zeeki ja Kapi.

Vuosi sitten saatiin esimakua Drillzin soitosta, kun Spotifyissa julkaistiin sen kolme biisiä. Kaksi, Babe dontcha gimme your wine ja Cool-headed woman, löytyivät Battagliasta ja Alfasta tutun Jake Voutilaisen laulukirjasta. Alunperin nuo biisit sisältyivät Alfa-yhtyeen promolevylle, joista Poko records poimi vuonna 1978 singlellä kappaleen Hey, hey,hey. Kolmas  oli ruotsalaisen Mikael Rickforsin poppibiisi Nervous, joka muovautui Peräpohjolan kivikasvojen käsittelyssä aivan muuksi.

Kuunnelkaa ja nauttikaa!  The Drillz – cutting edge ! – The rhythm that simply makes ya feel Awright !!!