TOLONEN-dokkari nähdään etuajassa Oulun 45 Specialissa
Tolo2

JUKKA TOLONEN

Lasse Keson elokuva TOLONEN nähdään  ennakkoesityksenä keskiviikkona 16.4. Oulun 45 Specialissa. Virallisestihan suomalaisesta kitaristilegendasta kertova dokumentti tulee elokuvateattereihin vasta 1. toukokuuta.

Elokuvan esitys alkaa klo 19.00 ja sen järjestää Doc Lounge Oulu. 75-minuuttisen dokkarin  jälkeen klo 22.00 pyörähtää käyntiin Riku Rousun ideoima  Mo’s Special -klubi, jonka vieraina ovat tällä kertaa rovaniemeläinen tummaa iskelmää esittävä Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo ja Jyväskylän suunnalta tulevat Pyhät Pojat.

Lasse Keson  dokumentti Tolonen kertoo inhimillisen ja koskettavan tarinan luopumisesta, selviytymisestä ja uudesta alusta. Ja siitä, miten kitaristi Jukka Tolosen musiikki jatkaa elämäänsä nuorten soittajien sormissa.

1970-luvun alussa ulkomaisten musiikkilehtien ylistämä Jukka Tolonen halusi jatkaa upeasti alkanutta soolouraansa, vaikka häntä pyydettiin moniin yhtyeisiin, aina Cat Stevensin taustabändistä  ABBAan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. 1990-luvun lopussa Tolonen löysi itsensä Tukholman rappukäytävistä ja vuonna 2008 Keravan vankilasta, johon hän joutui pahoinpideltyään amfetamiinin ja alkoholin vaikutuksen alaisena naisystävänsä.

Dokumentissa seurataan Tolosen vaiheita vuodesta 2006, ajalta juuri ennen ikävää välikohtausta. Huumehöyryisten kitarasessioiden, oikeudenkäynnin, vankilan ja vankilasta vapautumisen kautta tullaan vuoteen 2012 – studioon, jossa Timo Kämäräinen, Risto Toppola ja Teemu Viinikainen levyttävät tribuuttialbumia Tolosen sävellyksistä. Jukka seuraa levytystä ja antaa viestikapulan tämän päivän uusille tolosille.

Doc Lounge Oulu esittää dokumenttielokuvia 45 Specialissa kerran kuussa. Kevään viimeisellä klubilla 14. toukokuuta vuorossa on katutaidetta käsittelevä elokuva NUG – Vandal in Motion.

45 Special (Saaristonkatu 12, Oulu)