Tuleva leffahitti IKITIE nähdään ensin KINO YLLÄKSESSÄ!

Ikitie on suomalaisten vaiettu tarina, joka perustuu Antti Tuurin samannimiseen menestysromaaniin ja jonka ohjaaja AJ Annila kertoo elokuvan keinoin.

Lappilaisyleisölle Ikitie esitetään paria viikkoa muuta Suomea ennen Kino Ylläs-tapahtumassa eli tarkemmin ulkoilmateatteri Ihmisen ringissä sunnuntaina 3. syyskuuta kello 21.15.

Elokuva on tarina miehestä, joka haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan mustien autojen kyydissä itärajan pintaan. Rajalla hänet aiotaan ampua, mutta hän pääsee livahtamaan murhaajiltaan ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle.

Rajan takana hän saa uuden henkilöllisyyden. Yhdessä vapaaehtoisesti Karjalaan saapuneiden amerikkalaisten kanssa mies rakentaa työläisten paratiisia. Stalinin vainojen myötä paratiisi muuttuu helvetiksi, jossa hän mieluummin ottaisi kuulan kalloonsa kuin eläisi, mutta kuolemaapa hänelle ei sallita.

Ikitien päärooleissa nähdään Tommi Korpela ja  Vallan linnake -sarjasta maailmantähdeksi noussut tanskalainen Sidse Babett Knudsen. Muissa osissa ovat muun muassa  Hannu-Pekka Björkman, Irina Björklund ja Ville Virtanen.

Elokuvan ennakkoon nähneet kriitikot ovat järkeään ylistäneet AJ  Annilan ohjaamaa filmatisointia.  Muun muassa Kalle Kinnunen (Suomen Kuvalehti) kirjoittaa facebookissa:

”Ikitie on tyrmäävä elokuva. Siitä toipuminen kestää. Vau ja huh ja huh huh. Onnittelut rohkeudesta!”

Kansainväliseen levitykseen tähdätyn koskettavan ja puhuttelevan Ikitien musiikista vastaa The Soundtrack of Our Lives-yhtyeestä tuttu voimakaksikko Kalle Gustafsson Jerneholm ja Ian Person. Lisäksi kuullaan amerikansuomalaisten siirtolaisten musiikkia, jota elokuvaan ovat sovittaneet Grammy-palkittu Eric Peltoniemi ja Paleface.