TUOMO SALMEN ensilevytyksestä 50 vuotta

TUOMO SALMI

Keminmaassa nykyisin asuva laulaja Tuomo Salmi levytti ensimmäisen tangosinglensä  Joka päivä ja yö ja Aarteeni kallein 13. huhtikuuta vuonna 1965.

Levytyssopimuksen Tuomo solmi Pohjoismaisen Sähkön kanssa heti, kun hän sijoittui toiseksi Iskelmälaulun SM-kisoissa, joissa voiton vei Reima Helminen ja kolmas oli toinen pohjoisen poika Jaakko Gauriloff. Toinen sinkku Laulu tummalle tytölleni/ Yksinäinen polkuni  julkaistiin syyskuussa ja laulut olivat kuten esikoisellakin lauluntekijä Pentti Viherluodon kynästä, jota Tuomo ei koskaan tavannut.

– Molemmat levyt purkitettiin Akkuteollisuuden vanhassa talossa ja puikoissa oli Kalevi Nyqvist. Muistan, että toista sinkkua levytettäessä, studioon astelivat Dallapen miehet sopimuksen kanssa.  Pyysivät solistiksi, mutta en lähtenyt. Sanoin, että Järvisen Mikko on poikamies. Sen verran kuitenkin annoin periksi, että Dallapen pohjoisen keikoilla tuurasin joskus vakisolistia. Kerran kävin yhtyeen kanssa jopa Göteborgissa, Tuomo muistelee.

TuomoSalmiEKSTRAkuvaTämän jälkeen Salmi on julkaissut yli kolmekymmentä laulua, joista on erikseen mainittava Juha Vainion kirjoittama kappale Ruusu Vain, jonka mestari teki  henkilökohtaisesti Tuomon laulettavaksi. Junnun kanssa Salmi oli ystävystynyt Arpelan nuorisoseuralla vuonna 1964.  Kappaleen levytyksen jälkeen Salmen oli myös tarkoitus nauhoittaa  albumillinen Vainion ikivihreitä, mutta Vesa-Matti Loiri ehti ennen.

Ystävyys Junnu Vainion kanssa poiki vuosien saatossa myös esiintymisiä televisiossa. Hän esiintyi lukuisia kertoja Heikki Hietamiehen juontamissa Lauantaitansseissa. Hän esitti myös kappaleen Vodkaturisti Tänä iltana Juha Vainio – ohjelmassa.

Kemissä ja laajemminkin Tuomon laululahjat huomattiin  jo varhain. Vuonna 1954 hän lauloi Lahdessa kansakoulujen SM-voiton laululla Mik`leivo lennät Suomehen ja muutamaa vuotta myöhemmin hän voitti kisällilaulumestaruuden Luikkarit-ryhmässä.

Ensimmäiset keikkansa Tuomo teki 14-vuotiaana Kemin työväentalolla Sulo Juvosen Metronomin säestyksellä, mutta keikkalaulaja hänestä tuli armeijan jälkeen, kun hän pestautui Paavo Kuljun yhteen solistiksi.

-Ensimmäinen keikka oli 1963 laskiaistiistaina Karungin nuorisoseuralla, joka oli kylmä kuin kauhistus. Kamina, iso pömpeli nurkassa lämmittämässä, muttei se paljon auttanut.

Kuljun yhtyeen jälkeen Salmen pystyi näkemään kemiläisessä ravintola Perämeressä vakioesiintyjänä, jossa hän lauloi kahdeksan vuotta seitsemän kertaa viikossa. Hänen taustabändissä soitti pitkään muun muassa maankuulu hanuristi Jokke Knuutinen.  Tuomo toimi myös ovimiehenä ja hänet tunnetaankin lempinimellä ”laulava portsari”.

Nykyään Salmi tekee  pääsääntöisesti vain hääkeikkoja. Studioon hän palasi vuonna 2014 jolloin hän uudelleenäänitti joitain hänen laulujaan Men in Black –yhtyeen kanssa. Yksi niistä oli Kemistä oon ja kehtaan sanoa, joka syntyi yhteistyössä Juha Vainion kanssa.

Lue lisää Tuomo Salmesta kirjastani Poppia Väylän pyörtheistä II (Väylä 2014), jota voi tilata: arto.junttila@pp.inet.fi