Uuden Vuoden Sinkut THE MEÄNLANDILTA ja IRDONILTA

https://www.youtube.com/watch?v=kPdUKDTvBKY

Länsirajan reggaeorkesterilta The Meänlandilta oiva veto.

Adam ”Aatu” Huuva laulaa Akka huutaa ja pauhaa-laulun nyt selvällä suomenkielellä. Lisäksi maalaisreggaessa on uutta vetreyttä. Meänlandin mylly saa lisäkierroksia ja vauhtia antaa Sanna Ylinivan saksofoni.

The Meänland ei ole itsestäänselvyys. Vaikka Jani Nikulan  kirjoittama Akka huutaa ja pauhaa pureutuu nytkin pilke silmäkulmassa parisuhdeproblematiikkaan kuten  hitti Sole mikhään, yhtye ei ole liikkeellä helpoimman kautta eli ei toista itseään.

Kuitenkin hittiainesta on tässäkin laulussa, samanlaista suomalaisesta folklore-heitteiköstä  kumpuavaa shamanistista poljentoa kuin Sielun veljien Levottomissa jaloissa.

Vuollái idjabeaivváža on toinen single uutta saamelaismusiikkia esittävän Irdon-yhtyeen tulevalta esikoisalbumilta, joka julkaistaan saamelaisten kansallispäivänä  6. helmikuuta Sápmiklubba-tapahtumassa Helsingissä.

Jos ensimmäinen keväällä ilmestynyt makupala Máddariid lávlla eli Esi-isien laulu oli kiinni vahvasti Tenonjokilaakson kotitörmässä, niin uusi  laulu kertoo maailman lauletuimmasta aiheesta eli rakkaudesta.

Irdon yhdistelee  tyylillä heavyä, etnisiä ja  sinfonisia elementtejä, mutta joikua ei laulussa kuulla.

Yhtyeen kantava voima on Somby-yhtyeestä tuttu kitaristi ja lauluntekijä Oula Guttorm, joka kuuluu nykyään myös Inarin Ijahis idja-festivaalin kantaviin voimiin ja jonka monet varmaan bongasivat myös Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivänvastaanotolta.

Sanat Vuollái idjabeaivváža-lauluun on tehnyt yhtyeen vokalisti Anni Guttorm ja muut bändin jäsenet ovat rumpali Patrik Fält ja basisti-kosketinsoittaja Juho Kiviniemi.

Vaikka Anni laulaakin uudella lyriikkavideolla rakkaudesta, Oula lupaa, että tulevalla albumilla kuullaan myös lisää saamelaisuutta, ennen ja nyt, käsitteleviä tekstejä.