Uudet videot YONAlta ja IRDONilta

Yona2Yona esittää Toivo Kärjen kappaleita 25. kesäkuuta Kalottjazz & Bluesin avajaiskonsertissa Tornion Musiikkitalolla  säestäjänä vibrafonisti Panu Savolaisen luotsaama Toivo-yhtye.

Kuukausi sitten ilmestyi hänen sooloalbuminsa  Naivi, joka ilmestyy vinyylinä tänään. Sen kunniaksi Yona muistaa fanejaan myös videosinkulla Niitty ja taivas, joka on ehdottomasti hänen pitkäsoittonsa parhaita biisejä.

Yonan albumit Pilvet Liikkuu, Minä En, Tango A La Yona ja Naivi ovat kaikki varsin erilaisia, täynnä kulutuksen kestäviä lauluja.

IrdonOula

Oula Guttorm

Uutta saamelaismusiikkia. Irdon-yhtye  yhdistää Máddariid lávlla (Esi-isien laulu)-lyriikkavideolla  tyylikkäästi etnoa, heavyä, joikua ja  sinfonisia elementtejä.

–  Teksti sijoittuu Tenojokilaaksoon. Haluamme tehdä lauluja hiljalleen katoavasta saamelaisesta elämäntavasta.

Toisaalta osa meidän teemoista keskittyy saamelaisten nykytilaan. Kuinka nuoret saamelaiset voivat kaupungeissa ylläpitää yhteyttä sukuunsa ja kuinka palata takaisin pohjoiseen juurilleen, jos ei tunne niitä enään, kertoo yhtyeen kitaristi, joikaaja ja lauluntekijä Oula Guttorm, joka oli aiemmin jäsenenä yhtyeessä Somby.

Máddariid lávlla on mukana Irdonin debyyttialbumilla, jonka julkaisee syyskesällä Tuupa records. Oulan lisäksi yhtyeeseen kuuluvat laulaja Anni Guttorm, rumpali Patrik Fält ja basisti-kosketinsoittaja Juho Kiviniemi.

”Vaivoin räppänästä savu kohoaa
Venerannat, joita luulin ikuisiksi ovat hiljentyneet
Törmän päällä haalistuneet veneet lahoavat
samalla tavalla haalenneet ovat ihmisten mielet…”