Uutuusdokkarit BILLIE HOLIDAYSTÄ, JAMES BROWNISTA ja ATTE BLOMISTA Yle Teemalla
billieholiday

BILLIE HOLIDAY

Suomen paras tv-kanava YLE Teema tarjoaa maailman parhaita musiikkidokumentteja sunnuntaisin klo 21.00.

Sarja aloitetaan kolmella uunituoreilla musiikkipotreteilla jazzin ja funkin legendoista Billie Holidaystä ja James Brownista, sekä mystiseksi jääneestä Love records-pomosta Atte Blomista.

Toiveuusintoina nähdään elokuvat Lemmystä ja Pulpista ja viime vuodelta paljonpuhuttu Edwyn Collins: Kaikki on mahdollista-leffa, joka kertoo A girl like you-hitistä tunnetun laulajan halvaantumisesta, toipumisesta ja paluusta musiikin pariin.

13.9. Billie Holiday (Billie Holiday – A Sensation, Saksa 2015) Uusi tv-dokumentti ainutlaatuisesta jazzlaulajasta, jonka syntymästä tuli huhtikuussa 2015 kuluneeksi 100 vuotta. Ystävien ja aikalaisten kertomukset luovat uudenlaista muotokuvaa vahvasta naisesta. Ohjaus Katja Duregger.

jamesbrown227.9. Mr. Dynamite: The Rise of James Brown (USA 2015) Palkitun dokumentaristin Alex Gibneyn uusi, perusteellinen dokumenttielokuva keskittyy James Brownin uran alkuvuosiin, Mr. Dynamiten huikeaan nousukiitoon soulmusiiikin kuninkaaksi. Mukana paljon uutta arkistomateriaalia ja aikalaisten kertomuksia.

AtteBlom

ATTE BLOM

4.10.Valokeilassa Atte Blom (Suomi 2015) Ensimmäinen tv-dokumentti äänilevytuottaja Atte Blomista, joka on vaikuttanut Suomen musiikkielämässä jo 50 vuoden ajan. Hän on yksi legendaarisen levy-yhtiön Love Recordsin perustajista. Loven konkurssin jälkeen Blom jatkoi levyjen julkaisua mm. Johanna-, Megamania- ja Pyramid-levymerkeillä. Ääneen pääsevät Atte Blomin lisäksi hänen kanssaan työskennelleet yhteistyökumppanit ja muusikot kuten Dave Lindholm, Mato Valtonen, Kaj Chydenius, Aki Kaurismäki, Maarit Hurmerinta, Pelle Miljoona, Andy McCoy, Tuomari Nurmio, Herra Ylppö ja Jouni Hynynen. Ohjaus Tapio Turpeinen.

11.10. Edwyn Collins: Kaikki on mahdollista (The Possibilities Are Endless, Britannia 2014) Upea dokumenttielokuva A girl like you-hitistä ja Orange Juice -yhtyeestä tunnetun Edwyn Collinsin hitaasta paluusta elämään ja musiikin pariin massiivisen aivoverenvuodon jälkeen. Ohjaus Edward Lovelace & James Hall.

18.10. Pulp: elämä, kuolema, supermarketit (Pulp: A Film About Life, Death & Supermarkets, Britannia 2014) Florian Habichtin dokumenttielokuva brittipopin kärkinimiin kuuluneen Pulpin jäähyväiskonsertista bändin kotikaupungissa Sheffieldissä joulukuussa 2012. Jarvis Cockerin ohella tutustutaan myös kaupungin ainutlaatuisiin asukkaisiin ja Pulpin intohimoisiin faneihin. Elokuvan tv-ensi-ilta oli Teeman elokuvafestivaalilla 2014..

15.11. Lemmy (Lemmy The Movie, USA 2010) Dokumenttielokuva rock’n’rollin teeskentelemättömästä tervaskannosta Lemmy Kilmisteristä, joka tunnetaan Motörhead-bändin keulamiehenä. Elokuvan viimeiset esitykset Teemalla pohjustavat (toivottavasti!) Motörheadin Helsingin-keikkaa ensi itsenäisyyspäivänä. Kyseessä on neljäs yritys saada Lemmy Suomeen. Ohjaus Greg Olliver & Wes Orshoski.

(Pikauusinnat perjantain myöhäisillassa elokuvan jälkeen. Useimmilla dokumenteilla on myös Areena-oikeudet, joiden pituus vaihtelee.)

lähde: www.yle.fi