Lehtileikkeitä

Klikkaa suuremmaksi.
artikkeli1artikkeli2artikkeli3


Arvioita

MUSIC FROM TORNE VALLEY- Rock`N`Roll, Blues & Jazz Vol II-levystä

HAPARANDABLADET: Stor musikalisk bredd i nejden (Lasse Stenman 23.10.2009)

TORNEDALEN På cd-skivan Music from Torne Valley 2 har musikkrönikören och entusiasten Arto Junttila från Torneå samlat samtida artister med rötter i gränsland.

Man slås av vilket stort musikaliskt område innehållet spänner över.Tonvikten ligger naturligt vid pop och rock, men MFTV 2 erbjuder också utflykter i jazz och blues.Skivan är en logisk fortsättning på en tidigare volym, som har en retrospektivfunktion och ett mer traditionellt tornedalskt innehåll.

Profilfabrik

Som det nyare materialet visar, finns väldigt många duktiga musikanter i området.

– Jag har haft mycket musik att väljä från, säger Arto Junttila.

Som inte nöjt sig med att presentera bra låtar. Han har också strävat efter att göra MFTV 2 till en fungerande helhet.

Nina

Nina Höynälä, ensi kertaa levyllä!

Arto vet vad han talar om. Under 30 års tid har han speglat det lokala musiklivet som krönikör för olika finska tidningar. 2003 gav han ut boken Poppia Väylän Pyörtheista som blivit något av ett standardverk i ämnet.

– Många tror att musiken är bättre söderut, men det är fel. Personlighelerna blomstrar i den nordliga geografin.

De flesta av Arto Junttilas projekt är självfinansierade, via skivholaget Väylän Pyörre records. För den nya samlingsskivan har han dock fått ett stipendium av Tornedalsrådet. Med lite stöd och sponsormedel kan han i framtiden tänka sig att sammanställa skivor med musik från varje kommun i området.

Blandat bandat

En närmare flukt pä MFTV 2 bekräftar i princip producentens ord – här finns gott om profiler.

Bourbon Boys och Per Hulkoff, ”en cowboy från Korpikylä”, kickstartar plattan med stompiga Rock`N`Rollin`Man – ett mer traditionellt avsteg från benhårda Raubtier. I samma hedonistiska anda berättar Free Ride från Torneå om rebellens vardag i Drinkin` Cheatin` Killin`and Going to Hell. Frontade av Övertorneås hjärtekrossare Markus Fagervall, bjuder Liquid Scarlet på symfonirock som allvetande gamla stötar gärna härleder tili dinosaurieband som Yes och Genesis.

Kinos från Kaakamo maler gubbrock i melodisk mittfåra. Willy Clay Band från Kiruna låter mer amerikanska än jänkarna själva. Inte för inte spelar Garth Hudson frän legendariska The Band dragspel på deras låt.

Lägg till Raj-Raj, rap, studenter från Sibeliusakademins jazzlinje, lokala souldrottningar och samplad jojk.

Från det smörgåsbord som Music from Torne Valley 2 utgör behöver ingen musiksugen gå hungrig.


POPPIA VÄYLÄN PYÖRTHEISTÄ- kirjasta

Pane2POHJOLAN SANOMAT: Torniolaispoppia Väylän pyörtheistä. Kun Paul McCartney ”ryösti” Greedy Pigin kitaristin ( Juhani Hiltunen 5.10.2003)

Poppia Väylän pyörtheistä-kirjan mielenkiintoisinta antia ovat myös muutamat musiikin ja vähän muutkin suuruudet, joiden ei aivan heti uskoisi liittyvän Tornion kevyen musiikin historiaan.

Esimerkiksi Pirates-kitaristi Mick Green on saanut kirjasta oman sivunsa. Green oli vuonna 1999 kiertämässä Suomea Greedy Pigin kanssa Pirates-matskua soittaen, kun Paul McCartney soitti Greenille pyytäen tätä soittamaan kitaraa ”Run Devil Run”-kiekolleen. ”Macca” tavoitti Greenin Kouvolasta tämän istuessa baaritiskillä Jari Pänttäjän kanssa olutta lipittämässä.

Kotimaisista suurista nimistä yllättäen myös Roxette-kitaristi Jonas Isakssonilla, Pirkka-Pekka Peteliuksella, Junnu Vainiolla ja Heikki Harmallakin on yhtymäkohtia torniolaisuuteen, vaikka viimeksimainittu ei ole koskaan kaupungissa edes käynyt.

Hector liittyy kaupunkiin tietysti kappaleensa Takataan roos myötä, sillä kappaleessahan todetaan, että ”Voit mennä juosten Tornioon. Kirjassa Hector kertoo säkeen tarinan. Junttila on oivaltavasti löytänyt myös muita artisteja, jotka ovat maininneet Tornion kappaleissaan. Heitä ovat esimerkiksi Kirka, Maija Vilkkumaa ja Miljoonasade.

Teoksessa on käsitelty ansiokkaasti myös Bruno Laakon merkittävää osuutta humppaorkesteri Dallapeessa ja Raija Valtosen osuutta Harmony Sistersin toimintaan. Iskelmäpuolen nimistä on huomioitu luonnollisesti Arja Sipolan, Mira Sunnarin, Markku Ketolan ja Esko Rahkosen saavutukset.

Rock/pop/punk -osastolta löytyy tarinaa myös muiden muassa yhtyeistä Wild Things, Alfa, Hi-Lights ja Länsirajan Sissit ja tuoreimpana metalliorkesteri Lambs.

Viva Kaakamo, Viva mopoilu

Kaakamolaisuus, joka on käsite sinänsä torniolaisuuden sisällä, on myös saanut oman osastonsa kirjaan. Se pitää tietysti sisällään monitoimitaituri Jari Vesan – tuon Elvis-osaston sekä Freezer- ja Idealside-yhtyeiden runkojäsenen. Riehuva reportteri Kärkkäisen ja Oula Mälkättäjän ilmentymän-seikkailuista musiikin ihmeellisessä maailmassa.

Kaakamo-extrassa pääsevät esille myös Paavo Kulju, Rapakon veljekset ja musiikkitieteilijä Seppo Niemi, sekä tietysti mopoilu, joka on rock`n`rollia parhaimmillaan. Viva Los Dementitos…

Mukana on lisäksi koko joukko muita nimiä, joista esimerkkeinä pomittakoon Seidat-trio, Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä-yhtye, Arto Jurvelin, Kristian Juuso, joista jokainen liittyy aihepiiriin omalla tavallaan. Opuksesta loppusivuilta löytyy vielä lyhyehkö listaus torniolaisista äänitteistä, joka antaa myös kuvaa torniolaisen kevyen musiikin yllättävästä laajuudesta.

Paitsi suurtyön, Junttila on tehnyt myös tämän vuoden kulttuuriteon kirjallaan, joka on erittäin mielenkiintoista luettavaa.


RYTMI-lehti : Pohjoisen ääniä (Matti Poijärvi 1/2005)

 Tonicsin Ossi Teräs ja Reijo Heikkala 1971

Tonicsin Ossi Teräs ja Reijo Heikkala 1971

Torniolaislähtöinen freelancer-toimittaja Arto Junttila on koonnut kirjan muotoon lappilaisten musikanttien tarinoihin pohjautuvan Poppia Väylän pyörtheistä-historiikin. Kirja itse asiassa ilmestyi jo vuoden 2003 lopulla, mutta se on toki luonteeltaan varsin ajaton ja sopii arvioitavaksi näin jälkijunassakin. Kirjan alaotsikko Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta kuvaa osuvasti teoksen olemusta. Se on kirjava kokonaisuus, johon on ympätty jos jonkinlaisia ihmisiä ja ilmiöitä taustoittamaan Tornionjokilaakson musiikkielämää. Asiaa ja kertomuksia on paljon. Omilla luvuillaan ovat mukana esimerkiksi Harmony Sistersien Raija Valtonen ja Pirkka-Pekka Petelius, jotka vain aikoinaan kävivät noilla kulmilla syntymässä. Noita rönsyjä ja kirjan tekstejä kokonaisuudessaankin tekijä olisi voinut karsia ja tiivistää hiukan rankemmin.

Kokonaisuudessaan Arto Junttilan neljän- viiden vuoden aikana koostama teksti on mukavaa luettavaa. Kuinka kukaan ihminen olisi ilman tätä opusta esimerkiksi voinut saada tietoonsa, että italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi kirjasi jo vuonna 1799 muistiin ensimmäisen tornionlaaksolaisen hittisävelmän Keksin laulun tekstin? Sen tekijä oli Antti Mikkelinpoika Keksi, joka runossaan kuvaili Tornionjoen jäittenlähtöä vuonna 1677. Tarinaa riitti 212 säkeeseen. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on osittain syntynyt tuon tekstin innoittamana.

Kirjassa on mielenkiintoinen luku mm. amerikansuomalaisesta Bruno Laakosta, jonka isä Elis Lääkkö aikoinaan muutti Kaakamosta jenkkeihin 1900-luvun alussa. Bruno L. saapui Suomeen ja pohjoiseen tapaamaan sukulaisiaan vuonna 1938. Tällä hyvin koulutetulla ja taitavalla muusikollahan oli sittemmin melkoinen vaikutus Suomen musiikkielämään mm. Dallapen jäsenenä.

Teoksesta käy käy hyvin ilmi Haaparannan ja yleensä Ruotsin merkitys Seuomen puoleisen Tornionjokilaakson asukkaiden elämään ja musiikkiharrastukseen etenkin 1950- ja 1960-luvuilla. Rauhassa eläneessä naapurimaassa asiat olivat sekä henkisesti että materiaalisesti Suomeen verrattuna paljon paremmalla tolalla. Sieltä saatiin instrumentteja, levyjä, hyvinpalkattuja keikkoja ja tuntumaa kansainväliseen musiikkielämään. Lapin ankarat ilmasto-olosuhteet ja senaikaiset heikohkot kulkuvälineet asettivat omat rajoituksensa esim. keikkamuusikoiden työlle. Huonoilla kesärenkailla varustetulla vanhalla Ifalla ei niin vain lähdetty soittotöihin, jos keli oli liukas ja pakkanen kova. Noista ajoista kertoilee mm. Veikko Kari, taitava ja monipuolinen muusikko, joka tuli kuvioihin mukaan jo1940-luvun lopulla.
Hän vaikutti pitkään alueen musiikkielämään monien yhtyeiden mm. Sävelpoikien ja Rytmipoikien jäsenenä. Kari kertoo kovia juttuja sotien aikaisista, tanssikieltoa uhmanneista
operaatioista ja sodanjälkeisestä tanssibuumista.

Kirjan musiikillinen skaala on erittäin laaja. Tarinoita on kerätty niin popin, jazzin, rockin, tangon, iskelmän kuin punkinkin edustajilta. Laajaan bändi- ja henkilökavalkadiin kuuluvat itseoikeutetusti Tonics ja Battaglia + Jake Voutilainen, Terveet Kädet, sekä CMX + A. W. Yrjänä. Mukana ovat sympaattinen Esko Rahkonen ja tangokuningattaret Arja Sipola ja Mira Sunnari sekä Ruotsissa melkoisen musiikillisen uran luonut ikuinen kokeilija Tuomo Haapala. 132-sivuisessa kirjassa on yli 200 valokuvaa ja höysteenä on lisäksi vanhoja lehtijuttuja.


MUUSIKKO-lehti: Meänperän muistheloita (Jussi Raittinen)

Poppia Väylän pyörtheistä on varsin mielenkiintoinen teos ja kestää vertailun muihin paikallisiin historiikkeihin, joita vuosien mittaan on ilmestynyt melkoinen pino. Siitä käy muun muassa ilmi, että uudet vaikutteet Ruotsista aina aivan 1980-luvulle asti ovat saapuneet Tornioon paljon nopeammin kuin vaikkapa vajaan kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Kemiin, joka on kuulunut selkeämmin suomalaisen kevyen musiikin kulttuurin piiriin.

KIRJAbengtfrankkila

Veikko Kari ja Bengt Frankkila

Kirja vaatisi ihan oman artikkelinsa, joten otan siitä tähän vain yhden varsin kiinnostavan jutun. Sivulta 26 löytyy valokuva hanuristi Jouko Tikkalan yhtyeestä noin vuodelta 1958, jossa nähdään Ruotsin Karungista kotoisin oleva Bengt Frankkila. Tämä soittaa Höfnerin sähköbassoa, joka saattaa siis olla aivan ensimmäinen suomalaisen tanssiyhtyeen käyttämä!

Tämä niin kutsuttu viulu- eli Beatles-basso näkyy myös sivun toisessa kuvassa, jossa torniolainen Rytmipojat poseeraa 60-luvun alussa. Bändin kitaristilla näyttää olevan samanlainen plastiikki-Hagström kuin Kuljun Paavolla.

Kirjoittaja rupesi tsekkaamaan bändejä mm. teinihipoissa ja Helsingin Siltasaaren Haka-kerhossa vuoden 1958 syksystä alkaen. Tuolloin kaikkien soitinarsenaaliin kuului kontra, kun kerran jatsin ilosanomaa levitettiin!

Ensimmäinen tanssiyhtye, jolla varmasti muistan nähneeni sähköbasson oli Leo Lindblomin sekstetti Expo-hallissa niinkin myöhään kuin syksyllä 1962 tai talvella 1963. Luulisin, että Limpun laulusolisti Kari Fall soitti kimaltelevan sinikantisella Hagströmillä, muovikitaran isollaveljellä. Mahtoikohan peli olla Tukholmasta jopattu?

PS. Kirja oli esillä myös julkaisuvuonna mm. Ruotsin Sanomissa, Pajalan Vittula-viikolla ja TV 1: n Lauantaivekkarissa toimittaja Jari Vesan toimesta.


MUSIC FROM TORNE VALLEY- Schlagers & Folksongs Vol I -levystä

KALEVA: Kävelivät torilla. Mä korni oon, meen Tornioon (Petri Laukka 30.5.2008)

Laukka: Terve, Arto. Minulla pyörii stereoissani kustantamasi Torne Valley-cd. Mitä tämä musa on?

Junttila: Se on Tornionjoen molemmilta rannoilta kerättyä kansanmusiikkia ja iskelmää. Ensimmäisestä levystä halusin tehdä best of-kokoelman, jossa suomi, ruotsi ja meänkieli soivat yhdessä. Lauluja valkkaamalla pyrin löytämään myös vapaana virtaavan joen rytmin.

Laukka: Tässä on moneen makuun tornionjokilaaksolaista musiikkia. Mistä teidän musiikkiperinteenne oikein juontaa juurensa?

Junttila: Vanhin lauluteksti levyllä on Keksis kväde eli Keksin laulu. Sehän kuvaa Tornionjoen tuhoisaa jäittenlähtöä 1677. Sitä pidetään tornionjokilaaksolaisen musiikkiperinteen alkurysäyksenä. Todennäköisesti runoseppä Antti Keksi esitti sitä Vaka vanha Väinämöinen-tyyliin. Tekstinhän tallensi jälkipolville Giuseppe Acerbi.

Laukka: Joskushan käy niin, että päähän tarttuu jokin rallatus eikä sitä saa puisteltua sieltä pois. Minulla soi kerran taajaan kaalissani, että ”ei se kannatte, ei se kannatte…” Mikä ihmeen pölähdys oikein oli.

Junttila: Ei se kannatte, ei se kannatte/ Mutta jos met freistaama, pruuata, freistaama/ Kyllä se häätyy kannattaa.

Laukka: Apua, se on juuri tuo!

Raj-Raj Bandin Hasse Notsten

Raj-Raj Bandin Hasse Notsten

Junttila: Laulua voidaan pitää Ruotsin meänkielisten epävirallisena kansallislauluna. Sen tekijä Torvald Pääjärvi oli eturintamassa, kun kielen vähemmistöasemasta taisteltiin ja laulusta tuli hengennostattaja. Torvaldin mukaan laulu syntyi kuitenkin alunperin turhautumisesta. Hän oli perustanut 30 asukkaan kylään Siekasjärvelle urheiluseuran. Hänellä oli tekemisen meininki, mutta sai muilta kuulla vain hokemaa: Ei se kannatte.

Laukka: Kyllä häätyy urheilun kannattaa. Pitääkö paikkaansa, että monella väylän rokkibändillä oli 30 vuotta sitten huomattavasti paremmat kamat kuin Helsingin yhtyeillä?

Junttila: Kyllä pitää. Vauraan naapurin läheisyys on taannut sen. Ennen rokkiaikaakin, silloin kun jopattiin. Jussi Raittinen arveli arkistokuvasta, että torniolaisen Jouko Tikkalan tanssiyhtyeessä olisi ollut Suomen ensimmäinen Höfnerin Beatles-basso jo 1950-luvulla.

Laukka: Vanhan kunnon banjosilmän tunnetuksi tekemä viulubasso.

Junttila: Rokkiaikaan tultaessa etulyöntiasema näkyi selkeämmin, kun rajankäynti soittajien kesken lisääntyi. Pari konkreettista esimerkkiä lyhyesti. Pohjois-Suomen ekoilla rockfestivaaleilla 1971 Iissä soitettiin Tonicsin vahvistimilla. Muutamaa vuotta myöhemmin Battaglia toi PA-systeemit Suomeen Ruotsin kautta.

Laukka: Ilmeisesti cd:lle on tulossa jatkoa?

Junttila: Seuraavalle levylle on luvassa korkeampia laineita ja enemmän jäittenlähtöä. Mikael Niemen korvissahan Tornionjoen jäittenlähtö kuulosti rock`n`rollilta.

Laukka: Kun lähestyy moottoritietä kiivaasti kohti Torniota, niin mikä biisi kannattaisi laittaa täysillä soimaan- että pääsisi tunnelmaan?

Junttila: Torne Valley-levyltä ehdottomasti Dallapeen Amanda Haaparannasta tai jos omistat Hectorock ykkösen, jossa lauletaan: Voit mennä juosten Tornioon ja huutaa kuinka korni oon/Mä tunnen puuttees vanhastaan et diggaa rokkii ollenkaan.


PAAVO KULJU LIVE- tuplalevystä

MUUSIKKO- lehti: Jatsia ja rautalankaa vuosien takaa ( Jussi Raittinen 10/ 2006)

Terve taas pitkästä aikaa, kaikki Muusikon lukijat! Eipä ole tullut kirjoitettua lehteen sitten syksyn 2002, jolloin päätin keskittyä elämäkertakirjaani. Ehkäpä jatkossa pakinoin jostain mielenkiintoisesta aiheesta silloin tällöin.
Viime keväänä sain kasetin, joka sisälsi kemiläisen kitaristi-orkesterinjohtajan Paavo Kuljun eri yhtyeiden keikka- ja treeninauhoituksia 50-luvun lopulta ja 60-luvun alusta. Minua pyydettiin tunnistamaan muutamia biisejä. Kasetin lähettäjä Arto Junttila valmisteli Kuljulta
löytyneistä kelanauhoista peräti tupla-CD:tä. Vihiä nauhoista hän oli saanut haastatellessaan miestä vuonna 2003 julkaistuun kirjaansa Poppia Väylän pyörtheistä- Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta. Tupla Paavo Kulju live (Väylän Pyörre records) ilmestyi viime kesänä, ja se sisältää myös parin biisin Havaiji-bonuksen vuodelta 1995.
Kaksoslevy antaa mainion läpileikkauksen siitä, mitä kyseisenä ajanjaksona maamme tanssipaikoilla ja ravintoloissa soitettiin. Junttila on kirjoittanut sekä toimittanut ansiokkaan ja runsaasti mainioita valokuvia sisältävän oheisvihkon. Kuvista voi nähdä, millaisilla peleillä on soitettu, miten pukeuduttu, ja onpa mukaan saatu otos Paavon Ford Galaxy-farmarista komeine kattotelineineen.
Ruotsin läheisyys on merkinnyt merilappilaiselle tanssimusiikille vaikutteiden nopeaa kulkeutumista rajan takaa sekä myös parempien ja nykyaikaisempien soittimien ynnä laitteiston saatavuutta. Salakuljetus eli joppaaminen oli tuohon aikaan Tornionjokilaaksossa hyvin tavallista, eikä sitä oikein rikoksena osattu pitääkään.

1959 & 1960: Guapita syntyy

Paavo Kulju (s. 1936) aloitti keikkailun vuonna 1954 ja perusti ensimmäisen yhtyeensä Guapitan vuonna 1958. Tuplan aloittaa komeasti Bechetin Pieni kukkanen, pääosassa klarinetisti Heikki Tuomela. Treeneistä Kuljun kotona Paattiossa Dux-kelanauhurilla 1959 äänitetyllä Harlenin Over the Rainbow`lla isäntä pääsee jo hieman improvisoimaan, ja selviä Django Reinhardt-vaikutteita on aistittavissa.
KULJUhavajikitta
Kotimaisista kuusikielisen taitureista Kulju arvosti suuresti Herbert Katzia ja Heikki Laurilaa. Vihkon kuva kertoo Paavon noihin aikoihin soittaneen irtomikillä varustettua isoa Levin orkesterikitaraa ja vahvistimen olleen ilmeisesti merkkiä ”home made”.
Vuonna 1960 Kaakamon raittiusseuralta tehty keikkaäänitys todistaa Guapita-kvintetin olevan mainiossa iskussa esimerkiksi Codevillan Kukkia Andeilta-tangon tai Hernandezin El Cumbancheron kaikuessa rytmikkäinä sovituksina. Trumpetistina on sittemmin kansalliseen ykköskaartiin noussut nuori Eero Lyttinen.

1961: Treenijammailua

Vuoden 1961 Guapitan treeninauhoitus Kemin Urheilutalolta alkaa varsinaisella yllätyksellä,
Kerrassaan komealla versiolla Youmansin Cariocasta, josta voi kuulla, että Kulju on Les Paulinsa kuunnellut. Biisi taisi kuulua myös Laurilan keikkabravuureihin; tämähän levytti sen vuonna 1963. Myös Hadjidakisin Ei koskaan sunnuntaisin toimii hienosti. Valitettavasti Alterin/ De Langen Do you know what it means to miss New Orleans menee metsään oikein kunnolla, sillä tämän varsin komplisoidun evergreenin sointurakenne ei tunnu olevan kenelläkään hanskassa. No, äänitys on treenijammailua, joten ei se niin nokonuukaa!
Paavon kitaraksi näyttää tässä vaiheessa vaihtuneen linnunsilmävaahterapintainen ja kolmemikkinen itäsaksalainen lankku. Minulla oli tuolloin samanlainen halvempi kahden mikin sunburst-malli, mutta merkin olen unohtanut. Mikrofoneissa luki kuitenkin Rellog. Paavon vahvistin saattaa olla 15-20- wattinen ruotsalainen Hagström, tremolo kuulostaa tutulta.

1963: Sähköä ja muovia

Vuonna 1963 Tornion Vojakkalan nuorisoseuran tansseissa ei enää ahkeroi Guapita, vaan nelimiehinen Paavo Kuljun yhtye, jossa hanuristina ja basistina soittavat jo edellisellä äänityksellä mukana olleet Matti Tabell ja Timo Kakko. Jälkimmäinen on vaihtanut kontransa sähköbassoon, mihin yhtenä syynä lienee se, että satsista kolme biisistä on selkeää rautalanka-twistiä ja neljäskin vahvasti samassa hengessä heitetty Ferreiran Recado bossanova.

Aluksi kuullaan instrumentaalina Erik Lindströmin Tv-tyttö, Erkki Liikasen laulamalevytyskappale samaiselta vuodelta. En tunnistanut biisiä, joka saamani kasetin listassa kulki nimellä Madison. Niinpä vanhemmalle Ekille kuuluvat fyrkat päätyvät, ellei Teostossa asiaa oikaista, jollekin Al Brownille USA:han. Tässä vaiheessa Kuljun instrumentiksi näyttää vaihtuneen rautalangan kepittämiseen mainiosti soveltuva Hagströmin punainen (luulisin) muovilankku. Siina on ihan käypä vibra-kampi, jota mies sitten myös opetteli käyttämään.

Vihkon kuvissa näkyy myös Dynacordin nauhakaikulaite, ja niinpä jatsin jalon aatteen läpitunkemat veikot heittävät rumpali Taisto Rajalan asian- ja tyylinmukaisen twist-kompin ryydittäminä The Sounds-yhtyeen tulloiset isot hitit, tradpohjaiset Troikan ja Emman! Komppikitaran roolissa kuullaan harmonikkaa. Kesällä 1963 The Sounds esiintyi pitkällä Amar-kiertueella, joka kiersi laajalti myös Pohjois-Suomea ja Lappia. En yhtään ihmettelisi, jos Kulju olisi käynyt heitä tsekkaamassa ja kuunnellut tarkkaan bändin levyiltä Henkka Granön sooloilua fraseerausta sekä kammenkäyttöä myöten.

Patejuliste

1964: Lattareita

Vuoden 1964 tornion työväentalon tansseista tehty äänitys sisältää yhden rautalankabiisin, Maestron itsensä tekemän Pawos twistin sekä peräti neljä lauluesitystä, kaikki enemmän tai vähemmän ns. lattareita. Uusi basisti Raimo Wahlman tulkitsee cha cha`t Eso Es El Amor (Iglesias) sekä Serenata Cubana (Salamanteri /Martinez) varsin ponnekkaasti. Cha cha on myös yhtyeen solistina paljon esiintyneen kemiläisen Tuomo Salmen tulkitsema Massara/Saukin Kahden suudelman vuoksi, jossa häntä myötäilee maestro Kulju pehmeästiuniksessa laulaen. Toinen miesten esittämä kappale kuului noihin aikoihin lähes kaikkien tanssi- ja ravintolayhtyeitten repertuaariin: Martins/Salinasin rumba Ave Maria No Moro, joka kuullaan suomeksi. Tekstin kääntäjää ei vihkossa mainita.

1966, osa 1: Osaaminen nousee

Vuoden 1966 treeneistä Kemin Rytikarin työväentalolla ja Täikönpuiston kellarissa tehdyt äänitykset ovat teknisessä mielessä aivan toista luokkaa kuin aiemmat, ja nyt bändin kaikki muusikotkin rupeavat olemaan samalla, erittäin korkealla ammattitasolla. Aiemmilla raidoilla basistien huono osaaminen häiritsee muuten hyvää meininkiä. Todin mikittämätön kontra kuuluu useimmiten melko kehnosti. Nelimiehinen Paavo kuljun yhtye on monipuolisimmillaan, kun se säestää Tuomo Salmea tämän laulaessa neljän kappaleen satsin. Viherluodon veljesten tekemä Yksinäinen polkuni ja Markkula/Puhtilan En tuntenut sua silloin toimivat juuri niin kuin kunnon tangojen pitää. Hanurissa kuullaan Pentti Leppäniemeä Kuljun soittaessa vibrafonia. Komppipari Keijo Paananen (basso) ja Kauko Rapakko (rummut) on kuin suoraan studiosta. Rapakko muutti parin vuoden päästä etelään ja soitti sitten vaikka kenen bändissä.
Salmen kauniisti tulkitsemassa Sarmasto/Lundin Sinun omasi- slowfoksissa Paananen vaihtaa tenorisaksofoniin, jolla soittaa maukkaan soolon Kuljun vilauttaessa vaihteeksi taitojaan sähköbasson varressa. Neljäs Tuomon kappale on noihin aikoihin paljon kaikunut kuubalaista alkuperää oleva Martinol/Rigual/Rigualin triolihituri Quando Calienta El Sol alkukielellä.

1966, osa 2: Takalo laulaa

Jälkimmäisellä vuoden 1966 äänityksellä laulusolistina kuullaan Jouko Takaloa, joka laulaa kenties 60-luvun kalutuimman evergree-foksin, Nevins/Nevins/Dunn/Ramin Twilight timen alkukielistä tekstiä mukavasti ääntäen ja vielä Gonzalesin/Puhtilan On suukko suukko- cha chan. Bändiin oli tuossa vaiheessa tullut viidenneksi jäseneksi trumpetisti Kauko Savonen.
Olisiko Takalo tehnyt joulukuussa 1966 yhden sinkun Finnlevylle? Yrjö Haapasen Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto 1901-1982( Suomen Äänitearkisto 1990) mainitsee Jouko TAKALAn levyttämän Kari Aavan kappaleen Sinä ja minä sekä Kauko SALOsen sävellyksen Vuoksi ja luode. Haapasen ”raamattu” nimittäin suorastaan vilisee painovirheitä.
Joka tapauksessa Takalo levytti Harry Aaltonen-vainaan liidaamalle Minimusicille viisi kappaletta vuonna 1975. Firma oli erikoistunut noihin aikoihin suosittuihin ns. jäljitelmäkasetteihin.

Havaiji-bonus 1995

Eräs Paavo Kuljun hallitsema peli on havaijinkitara, tanssiyhtyeissä vielä 60-luvun alussa paljon käytetty sivusoitin. Lili`uokalanin Aloha Oe-foksi on äänitetty Tornion Ainopuistossa kolmimiehisen trion säestyksellä. Albumin viimeisellä raidalla palataan Paavon synnyinkotiin Tornion Kaakamoon, jossa hän antaa syntikkavelho Jouko Knuutisen kanssa hienoa kyytiä Grever/ Adamsin ikivihreälle What a Difference a Day Made. Nämä kaksi on siis äänitetty vuonna 1995.

Myöhempiä vaiheita

Paavo Kuljun yhtye säesti lukemattomia etelän iskelmätähtiä näiden pohjoisten keikoilla. Se teki niin hyvää työtä, että ainoastaan Laila Kinnunen ja Vieno kekkonen toivat mukanaan omat muusikkonsa. KULJU200660-luvun lopulla miehellä oli vielä Lolitas-niminen bändi, solistina Esa ”Best” Jokinen, mutta sitten hän perusti Kemin Valtakadulle Kuljun Musiikkiliikkeen. Sen hoitaminen vei miehen pois soittohommista noin kymmeneksi vuodeksi. Sittemmin Paavo on järjestellyt Lappi-Rock-tapahtumia sekä iskelmälaulukilpailuja, ja myös nyky-Guapita nousee lauteille silloin tällöin.
Arto Junttilaa auttoi albumin runsaan materiaalin esikäsittelyssä Tauno Vähäjärvi, ja äänitykset restauroi Jyväskylän pajassaan paljon tällaisia hommia tehnyt Oulusta kotoisin oleva Seppo Niemi. Asiallinen graafinen suunnittelu on Lasse Kataisen ja Jan Åqvistin.

 

JAZZRYTMIT-lehti: Paavo Kulju Live (Osku Rajala 10/ 2006)

Tämä levy on pelkkää kuljuilua, ei siis keljuilua, vaan aitoa kuljuilua. Nostalgiaa Kaakamon kylästä, nykyisestä Tornion kaupungista. Asialla legendaarisen merilappilaisen Paavo Kuljun Dux ja muut 1959-1966 mangnetofonit, jotka tallensivat tuon ajan musiikkihistoriaa. Nyt tuon historian on ansiokkaasti raaputellut esiin torniolainen toimittaja Arto Junttila leegioineen. Itse Kulju (s.22.8.1936) on kitaristi, joka hankki ensimmäisen oikean kitaransa, pienen Landolan 17-vuotiaana, rahoittaen ostoksensa Kaakamojoesta pyytämillään ravuilla.
Lainataan tähän oheen pätkä Junttilan herkullista levyvihkotekstiä: Moni tanssireissu jäi Paavolta väliin, kun hän keskittyi harjoitteluun. Sointuja hän mietti ja kävi läpi myös, kun hän ajoi päivisin hevosta. Perheen viljelmät olivat viiden kilometrin päässä ja heinä- tai lantakuorman päällä istuessa, Jukka-hevosen taatessa tasaisen kaviokompin, sointukulut iskostuivat vähitellen mieleen. Keikoilla Paavo kävi vakoilemassa myös muita soittajia. Eniten hän kertoo oppineensa kikkoja Pentti Pelkoselta. Öisin hän kuunteli paljon myös jazzia ulkolaisilta radioasemilta ja mieltyi erityisesti Django Reinhardtin soittoon. Myöhemmin suomalaisista kitaristeista Herbert Katzista tuli Paavon ykkössuosikki, mutta hän piti myös monipuolisesta Heikki Laurilasta. Havaijikitaran soittoon hän innostui Onni Gideonin Tiikerihain myötä.

Tämä tupla-cd ei ole mikään varsinainen jazzlevy, vaan alussamainittujen vuosien tanssimusiikkia, mutta jazzilla ja lattareilla yms on levyllä oma rooli, kuten tuon ajan tansseissa ainakin Tornio-Kemi-Rovaniemi-akselilla oli tapana. Muistattehan mm. Petite Fleur, El Cumbanchero, All Of Me, Carioca, Do You Know What It Means To Miss New Orleans, The Continental, Recado Bossanova, Serenada Cubana, Eso Es El Amor… Kyllä allekirjoittaneenkin useampi kenkäpari kului Rovaniemen Valistustalon ja muiden tanssipaikkojen parketeilla…

Kuljun lisäksi tämän levyn kokoonpanoissa soittaa monta legendaarista pohjoisen pelimannia, joista rumpali Eero Hautalampi on ainakin tuttu kaikille Kaamoksen kävijöille ja Jokke Knuutisen Trioa kuunnelleille.
Levyn suurin anti nostalgian lisäksi on se into ja rohkeus, jolla herrat käyvät soittamansa materiaalin kimppuun silloisilla äänentoistoilla ja teknisillä edellytyksillä. Ja kaikki orkesteriesitykset ovat liveäänityksiä keikoilta, joten se nostaa herrojen osaamisen korkeimpiin sfääreihin kokoonpanolla; kitara, hanuri, basso, rummut sekä osalla raidoista myös trumpetti tai saksofoni ja laulusolisti. Rautalankaosastolla on mukana Kuljun oma Pawos Twist kaikilla herkuilla sekä bonusraitoina pari Hawaijikitarointia.

Nostalgisen hieno kokooma ajalta, joka saa suurten ikäluokkien kuulijoiden sydämet läpättämään ja mielenkaipuun nuoruuden hurmokseen. Levyn osittainen tekninen tukkous ei häiritse näitä nautintoja, koska elettiin aikaa jolloin transistorit ja digitaalisuus olivat täyttä tietämättömyyttä. Levyn myötä kotiseuturakkaus herää syvään kaipuuseen…tuolloin peräpohjolassa elettiin jälleenrakennuksen lihavia vuosia…ankarissa olosuhteissa…Ruotsin puolelta haettiin herkkuja, mitä Koti-Suomi ei pystynyt tuolloin tarjoamaan…elävä musiikki oli elämän eliksiiriä…Tämä levy on väkevä annos paikalliskulttuuria, musiikin historiaa…kunnianosoitus soittajille, jotka kurjia maanteitä pitkin toivat valoa kaamoksen pimeyteen, sydän talven pakkasiin hankien keskelle, kevään ja kesän yöttömän yön valoisuuteen…Tarvitsiko ihminen nauttiakseen enää muuta? Kuunnelkaa ja todetkaa nostalgian valtaisa voima!

PS. Paavo Kulju live soi mm. viikon ajan Radio Perämeren ja Lapin radion(19. -23.6. 2006) Laulun Synty- sarjassa, jossa Paavo kertoi kappaleiden taustoja. Bluesministeri- ohjelmassa (20.11.2006) Radio Suomessa Esa Kuloniemi onnitteli Buddy Guyn ohella myös 70-vuotta täyttänyttä Kuljua soittaen tuplalta Twilight Timen.


ROCCA: SOUL OF LAPLAND-levystä

BLUES NEWS: ROCCA: Soul Of Lapland (Väylän Pyörre VPCD-02)(päätoimittaja Pete Hoppula 3/2007)

ROCCA2Jopas nyt jotakin: Lapista kumahtaa ja lujaa – eikä kyseessä ole edes noitarumpu vaan ehta ison orkesterin soul!

Blues Newsinkin kirjoittajana eräässä vaiheessa toimineen ja erinomaisen ”Poppia Väylän Pyörtheistä” -musiikkihistoriikin julkaisseen Arto Junttilan hallinnoima Väylän Pyörre Records on ottanut tehtäväkseen dokumentoida tasokasta vanhempaa merilappilaista musiikkia ja edelleen saattaa sitä meidän muidenkin kuultavaksi.

Ruotsin Kukkolassa vuonna 1950 syntynyt, jyhkeän lauluäänen omaava Roland ”Rocca” Berg on vaikuttanut kotimaisessa musiikkikentässä 1960-luvulta lähtien. Jo nuorena Beatlesin sijasta soul-musiikkiin hurahtanut Rocca liittyi ensimmäiseen keikkailleeseen r`n`b-bändiinsä The Lancers v. 1966, mistä laulaja siirtyi 1970-luvun alussa kokoonpanoon The Tonics. Pohjois-Suomen tiukimpana rockbändinä tunnettu orkesteri herätti kiinnostusta ympäri maata. Kova keikka-aktin maine oli myös alunperin torniolaisella Battaglia-yhtyeellä, jonka meriitteihin lukeutuu vuoden 1971 rock-yhtyeiden SM-kisojen voiton lisäksi käytössään ollut maan ensimmäinen PA-äänentoislojärjestelrnä, joka sittemmin myytiin Hurriganesille. Berg vaikutti ryhmässä vuosien 1974-76 tienoilla, kunnes hän lähti pyörittämään musiikkiliikettä Haaparantaan. Paria vuosikymmentä myöhemmin laulaja palasi uudelleen, tässä vaiheessa liki 10-henkisen Battaglia Bandin keulaan ja jatkoi menestyksekästä keikkailua mm. pohjoisen laskettelukeskuksissa vuoteen 1996 saakka. Tämän jälkeen päätoimisena peruskoulun musiikinopettajana Kemissä toimiva Berg on esiintynyt enää vain satunnaisesti.

Nyt kuultavat 1990-luvun puolivälissä tehdyt Battaglia Band -äänitteet edustavat Roccaa aidoimmillaan, omien lavabravuuriensa ja itselleen rakkaimman musiikkityylin parissa, Ennen ”Soul Of Lapland” -pitkäsoittoa yhtyeen aikaansaannoksia oli julkaistu vain neljän kappaleen cd:llä ”Red Shoes” (jolta on tälle levylle poimittu Bergin omaa tuotantoa olevan slovari ”Face In The Bar”). Hyvätasoinen pikkukiekko jäi ilmestyttyään harmittavan vähälle huomiolle, joten taannoin arkistojen kätköistä löytyneet saman aikakauden muut nauhoitukset päätettiin lopulta tuoda julkisuuteen nekin. Lapin tunnelmaa huokuva dramaattinen oma areena-rockballadi ”Soul Of Lapland” sekä mm. Chicagon, Blood Sweat & Tearsin, Bobby Blandin, Doobie Brothersin, Grand Funk Railroadin, Ray Charlesin ja Tom Jonesin hiteistä työstetyt ammattitaitoiset, paikoittain hieman viihteelliset, mutta yhtä kaikki eloisasti 1970-luvun hengessä rullaavat showbändiversiot antavat varsin kattavan selonteon ansioista, joilla ”Lapin Blues Brothers” Battaglia Band vankan suosionsa viime vuosikymmenellä hankki.

OTIS GRAND

1990-luvun suosituin blueskitaristi Englannissa ja Ike Turner & Rhythm Kingsien orkesterinjohtaja vuosina 1998-2001 sai kuultavaksi tämän makupalanhttp://www.vaylanpyorre.com/media/R O C C A Long Train Runnin`.mp3 R O C C A Long Train Runnin` ja tässä kommentti: ” Not bad at all.The vocals are great for this type of music. Rocca is a good singer-nothing wrong with him. Very good horns(is it live horns or synth?). The guitar is bit low in the mix and the bass may need turning down just a small bit. Otherwise it is a great tune.” Samana vuonna 2008 Otis oli tulossa Elojazz & Bluesin pääesiintyjäksi Ouluun ja hän viestitti:” No problem for Rocca to come and sing a slow blues with me. See you there.”

POHJOLAN SANOMAT:

Rocca Bergin komeat soulcoverit pääsevät arkistojen kätköistä levylle. Levy-yhtiö Väylän Pyörre jatkaa arvokkaiden kulttuuritekojensa listaa ( Juhani Hiltunen 29.12. 2006)

Tuorein lisä lappilaisten levyfirmojen joukkoon, Väylän Pyörre records tekee jo toisen kulttuuriteon puolen vuoden sisään, kun se julkaisee albumin Soul of Lapland, jossa äänessä on Roland ”Rocca” Berg, pohjoisen soulmies numero yksi.

Vuodelta 1994 peräisin oleva äänite on masteroitu 1960- ja 70-lukujen äänimaailmaa kunnioittaen ja pyritty välttämään Roccan ja hänen bändinsä live-energia. Kappaleet on pääosin äänitetty Kemin Urheilutalon kellarissa.

Levyllä on Roccan tulkintoja muun muassa Chigacon, Blood, Sweat & Tearsin, Doobie Brothersin sekä Tom Jonesin varhaisemmista klassikoista.

Biisilistalta löytyy kaikkiaan tusina kappaletta, mukana ovat Make Me Smile, Spinning Wheel, Turn On Your Love Light, Long Train Runnin`, Some Kind Of Wonderful, It`s Not Unusual, Love Me Tonight, She`s A Lady, Help Yourself sekä I Can`t Stop Loving You.
Mukana on myös kaksi Roccan omaa balladia, nimikappale Soul Of Lapland sekä Face In The Bar.

Levyllä soittavat Jorma Heikkinen (kitara), Antero Pöntisenaho (basso), Mika Kulmala (rummut), Matti Adolfsen ja Kari Hautalampi (koskettimet), Pekka Saari (saksofoni), Mika Kaijanen (pasuuna) sekä Jarmo Portaankorva (trumpetti).

Kappaleista Face In The Bar on julkaistu aiemmin Roccan Red Shoes-levyllä. Siinä taustalaulajana esiintyy Heli Luokkala-Nevalainen sekä pasunistina Janne Kankkunen.

Rocca on ollut urallaan monessa mukana. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli nimeltään Lancers. Sittemmin mies esiintyi legendaaristen Tonics- ja Battaglia-yhtyeiden riveissä. Nykyään hän työskentelee Kemissä Syväkankaan koululla musiikinopettajana ja muutenkin bänditouhuista kiinnostuneiden nuorten parissa, muun muassa Deep-studion kautta. Berg on myös mies Lautiosaaressa useana vuonna järjestetyn Pumpstation-tapahtuman takana.

Mies jakaa aikaansa myös aikaansa kunnallispolitiikalle, hän on Vasemmistoliiton valtuutettu Keminmaan kunnassa.

Aiemmin Väylän pyörre records on julkaissut Paavo Kuljun live-tuplan. Kriitikoilta myönteistä hyminää osakseen saanut levy ilmestyi viime kesäkuussa. Se sisältää Kuljun ja hänen yhtyeidensä taltiointeja keikoilta ja harjoituksista vuosilta 1959-66.

Väylän Pyörre recordsin takaa löytyy oululaistunut torniolainen Arto Junttila, joka julkaisi vuonna 2003 laajahkon torniolaisen kevyen musiikin historiikin nimeltä Poppia Väylän pyörtheistä.

– Tämä vuoden 1994 äänitys oli pakko julkaista. Pohjoisen iso ääni oli saatava kuuluville hinnalla millä hyvänsä. Jos Paavo Kuljun pölyttyneet kelanauhat saivat tämmöisen vanhan musadiggarin syttymään, niin nämä Urkin kellarinauhat saivat minut innostumaan totaalisesti, Junttila perustelee Roccan levyn julkaisua.

– Soul of Lapland- levyllä mies on elämänsä vedossa mielimusiikkinsa parissa ja taustalla puhallin-Battaglia on parhaimmillaan, Junttila myhäilee.

Rocca-levyn biisi Turn On Your Love Light soi Harri Tuomisen toimittamassa Radio Suomen soulohjelmassa Tuhannen tanssin maa (10.1.2007)

MUSA-LAPPI-kirja:

Arto Junttilan kirjoittama Musa-Lappi perkaa lappilaista ja pohjoisruotsalaista musiikkielämää vuosien ja vuosikymmenten varrelta. Kirjaa myydään myös Meän Tornionlaakson toimistolla Ylitorniolla.

TORNIONLAAKSO – Torniolainen pitkän linjan musiikkitoimittaja Arto Junttila on julkaissut kirjan nimeltä Musa-Lappi. Oikeastaan teos muistuttaa enemmän magazine-tyyppistä aikakauslehteä, mutta väliäkös sillä, jos sisältö on monipuolinen ja mielenkiintoinen. Ja sitä se on.

Koska nimessä on Lappi, jutut eivät rajoitu Tornionlaaksoon. Eivät ne rajoitu myöskään Suomeen. Rajaväylä ylitetään kuin huomaamatta. Siihen on syynsä: maailman musiikkivirtaukset, niin swingit, popit kui rockitkin, tulivat Suomeen Ruotsin kautta.

Musa-Lapin avaakin monisivuinen tarina siitä, kuinka varsinkin torniolaiset ja kemiläiset pysyivät ajan tasalla ostamalla levyjä Haaparannalta. Erityisen merkittävä oli Haparanda Radio Affär -niminen liike.

Oma roolinsa oli Ruotsin radiolla, jonka musiikkilähetyksiä Väylän itäpuolella kuunneltiin hartaasti ja tarkalla korvalla.

Entä kuka oli ensimmäinen lappilainen, joka levytti iskelmää? Musa-Lapin mukaan hän oli Sinikka Tunturi -nimellä levyttänyt Sinikka Ingerö, jonka vaiheista kirja myös kertoo.