VEIKKO KARI (1927-2017) on kuollut

Veikko Kari ja hänen klarinettinsa soi usein myös Peräpohjolan markkinoilla (Kuva: Tauno Vähäjärvi)

Torniolaisille tuttu muusikko Veikko Kari nukkui pois 14. joulukuuta pitkällisen sairauden murtamana. Itsenäisyyspäivänä hän ehti täyttää 90 vuotta.

Monen merilappilaisten mieleen Veikko Karin nimi on iskostunut lauluiltojen vetäjänä. Sitä hän teki 50 vuotta, ensin Matti Juneksen ja sitten Kauko Näätsaaren kanssa ja paikkana oli usein Raumon koulu, mutta myös vanhainkodit.

Veikko Karin musiikillinen ura oli kuitenkin paljon muutakin kuin laulattamista. Hän rikastutti pohjoisten ihmisten elämää seitsemällä eri vuosikymmenellä.

Ensimmäisen soittimensa, huuliharpun, Veikko hankki 13-vuotiaana heti kun sai käteensä ensimmäisen tilin Ajoksen Tuomilahdesta.

-Kaveri osti taskukellon ja minä huuliharpun Kemistä ja käveltiin rataa pitkin kaupungista 11 kilometriä kotiin Veitsiluotoon. Minä soitin Bellamiita ja kaveri taas katsoi jokaisen kiskonjatkoksen kohdalla, paljonko kello on, Veikko muisteli hymy huulillaan.

1940-luvun alussa Karin kolmilapsinen perhe muutti  Veitsiluodosta  Raumon Karipäähän asuttamaan hänen isän syntymäkotia, minkä jälkeen Veikko pysyikin torniolaisena.

Sävelpojat

Ensimmäisen keikkansa Veikko teki kotikylänsä työväentalolla 1946 ja instrumenttina oli trumpetti. Harjoitusta oli takana vasta kolme kuukautta, mutta pikkuhiljaa ahkera treeni ja soittaminen Tornion kansalaisopiston torvisoittokunnassa antoi varmuutta  ja  pian hän uskaltautui perustamaan ensimmäisen bändinsä Sävelpojat, jossa hän soitti trumpetin lisäksi klarinettia. Hanurissa oli Lauri Pyyny, rummuissa Kalevi Sankala ja Ville Andein soitti fonia ja viulua. Yhtye esitti kotimaista tanssimusiikkia ja sen kantapaikka oli Tornion työväentalo.

Sävelpoikien ja armeijan jälkeen Veikko liittyi vuonna 1948 Music Friendseihin. Yhtye soitti iloista svengimusaa ja vauhditti soittoaan heipapuripaa-huudoilla ja kysyntää oli paljon Ruotsin puolella.

1950-luvulle tultaessa Tornion ykkössoittajat yhdistivät voimansa ja syntyi Rytmipojat, joka ”joppasi” jazzin Ruotsista Lappiin.

Rytmipojat: Lauri ”Musso” Hammar, Esko Hautalampi, Aarno Heiskala & Veikko Kari Tornion kaupunginhotellissa

Vuosikymmenen ajan aina lauantaisin, Rytmipojat täyttivät työväentalon. Viitisensataa tanssijaa pyörähteli parketilla ja musiikki soi evergreen-pohjalta; jazzia, lattaria ja muutama Malandon tango.

Vaihtuvin soittajin Rytmipojat toimi useamman vuosikymmenen, mutta 50-luvun lopussa Veikko Kari ehti soittaa myös Jouko Tikkalan yhtyeessä, jonka  solistina vieraili muun muassa ruotsinkarunkilainen Carl-Eric Thörn, joka nousi seuraavalla vuosikymmenellä Ruotsin Svensktoppen-kuninkaaksi. Yhtye nautti suurta suosiota Tornionlaaksossa ja varsinkin Ylitornion Helenan Kievarissa yhtyeelle riitti töitä.

Kun humppa tuli ja kansa janosi Joosefia ja Irjaa, Veikonkin keikkailuinnostus heikkeni. Hänen sydän sykki vanhalle jazzille. Muistan, kun tapasin Veikon ensi kertaa parikymmentä vuotta sitten. Silloin hän haaveili comeback-keikasta  vanhojen Rytmipoikien kanssa. Toive jäi toteutumatta, mutta onneksi, yhteisissä juhlissa herrat pääsivät jammailemaan.

Veikolla riitti aina uutta kerrottavaa. Usein hänen juttunsa tuntuivat tarinoilta, mutta vahvistuivat pian tosiksi. Hän oli alueen vanhan musiikin tietopankki, siinä missä Jussi Raittinen valtakunnallisen. Ensimmäiseen Poppi-kirjaani sain palan hänen musiikkielämäänsä ja viimeksi Dallapé-kirjaan tallentui hänen muistonsa yhtyeen hanuristi Paavo Raivosesta, joka asui hetken Torniossa.

Henkilökohtaisesti hienoimmat hetket Veikon kanssa koin kun hän otti esiin klarinettinsa.  Hän puhalsi valon pimeimpään kaamokseen. Erityisesti on jäänyt mieleeni hänen suosikkikappale Quincy Jonesin The Midnight Sun Will Never Set.

Kiitos, Veikko, että olit. Lepää rauhassa!

Arto Junttila

Veikko Kari haudataan hänen oman toiveensa mukaisesti lähiomaisten läsnäollessa