Dave Lindholm
Äkäslompolon viisas mies Uuttu-Kalle kehoittaa tosi-Lappiin matkaavien jättävän hoppuilun ja hätäilyn napapiirin pahemmalle puolelle. Hän neuvoo myös katsomaan aikaa poronkellosta, koska sen viisarit eivät näytä joutavia, vaan ne kilkattavat somasti tunturissa.
Onneksi Ylläs Jazz Bluesissa ehti tehdä pitkän lenkin päiväsaikaan tunturimaisemissa, mutta illalla ilman rannekelloa ei pärjännyt. Ja kun aikaa oli rajallisesti, pakko oli tehdä valintoja. Maitohapoille ei kannattanut juosta.
Etelän miehet Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa kävivät Ylläksellä keikoilla ja lomailemassa kauppias Jouni Kaulasen majoittamana 1940-luvun lopusta lähtien. Nykyään stadilaisista Dave Lindholmilla on myös Äkäslompolo-passi, jota ei tarvi uusia, vaikkei hän ole tietääkseni levyttänyt yhtään lapinlaulua.
Äkäshotellin päiväkonsertissa oman tien kulkija DAVE LINDHOLMin pelkistetty tyyli puri. Hän antoi suomenkielisissä biiseissä kitaran laulaa vaan. Dave käytti isoa kynää suurpiirteisesti, eikä kikkaillut. Yksinkertainen oli kaunista.
Sitähän se kaikki on, Voi kun riitäis pieni taivas, Puhelinlasku on mun, Anna kitaran laulaa vaan, Hoida puut, Pieni ja hento ote. Hienoja biisejä kaikki. Daven ajatuksista, harmituksista ja toteamuksista yhteenpunottuja lauluja, joita on mukava rallatella ja joiden seurassa voi myös herkistyä.
Rennosti Lindholm loihti Pirtukirkkoon hartaan tunnelman, mutta sopivasti kesken huolettoman kitaravispauksen Tätä iloista siltaa et kävele yksin-kappaleessa, hän lähetti kuulijat Ankkalinnaan ja kesken Joo joo mä rakastan sua-vakuuttelun, hän irroitti kitaransa kieliltä yllättävän alakoukun. Hauska oli myös lyhyt ralli Nuoret ja vanhat, jonkinlainen tribuutti M.A. Nummiselle.
Daven konsertin viimeinen biisi oli osuvasti hänen suurimman esikuvansa Bob Dylanin tekemä Farewell Angelina viidenkymmenen vuoden takaa. Molemmilla herroilla on takanaan pitkä ja monipuolinen ura, Lindholmillakin yli 50 albumia, niin soolona kuin bändin kanssa.
Eero Raittinen & Housepattons
EERO RAITTINEN esiintyi pienessä intiimissä ravintola Porossa, ison nahkaisen sateenvarjon alla, joka oli koristeltu periteisen saamelaisrummun kuvioin.
Eero lauloi ja löi tahtia baarijakkaraan ja kitaraduo Housepattons, Timo Vakkilainen ja Tero Pulkkinen, säesti. Hän vei kuulijat bluesin, countryn ja rockin alkulähteille. Samalla kuultiin Eeron tärkeiden ihmisten kuten esimerkiksi Elviksen, Hank Williamsin ja Levon Helmin laulamia biisejä.
Taata Raittinen on armoitettu tarinaniskijä ja rootsmusiikintuntija. Hän ei tarvi tietokonetta, saati wikipedioita, sillä tieto on karttunut vuosikymmenten varrella. Hänen elämänkerta olisi jo enemmän kuin paikallaan.
Tunnelma Porossa oli sähköinen, pientä eripuraakin yleisössä oli kuin muinaisissa savuisissa jook jointeissa, mutta Raittisen karismaattinen persoona ja Housepattonsin leppoisa musisointi rauhoitti.
Heidän setissä kuultiin muun muassa biisit Roll in My Sweet Baby’s Arms, Lonesome cowboy, Hey good lookin, Crawfish, Wide river to cross ja I washed my hand in the muddy water.
Tuomari Nurmio
TUOMARI NURMIO on esiintynyt viime vuosina yllättävän vähän pohjoisessa. Onneksi siihen on nyt tullut korjaus. Pakkasukon soolokeikka vuosi sitten ja nyt keikat Ylläs Jazzissa, osoittivat, että kansa rakastaa Nurmiota. Päivällä eräs naishenkilö yllätti Daven keikkaa kuuntelemaan tulleen Tuomarin jopa märällä pusulla.
Äkäshotelli oli tupaten täynnä, kun Nurmio aloitti Hoedown-yhtyeen kanssa räväkästi muutamalla klassikolla tyyliin, Baby please don`t go ja Ramblin man. Sen jälkeen siirryttiin Judge Bonen tarinoiden pariin eli heidän mainion yhteisalbuminsa biiseihin.
Esa Kaartamo
Tales of Judge Bone vie vanhaan länteen. Nurmio tekee sen karheasti, ei romantisoiden. Hän maalaa kuin Quentin Tarantino lännenleffoissaan.
Livenä mukana oli tietysti mausteena yleisön kaipaamaa Ramona- ja HudaHuda-meininkiä, mutta kumman hyvin Judge Bone-levynkin biisit upposivat.
Jos albumilla, Olli Haaviston steelkitara, Jarmo Nikun banjo ja mandoliini ja Ninni Poijärven viulu nousevat pintaan, livenä keikan kurko oli kitaristi Esa Kaartamo. Hänen hyvinajoitetut sisääntulonsa, soolot ja kitararyöpytykset ja -sivallukset olivat sitä ydinmehua, joka sai yleisön villiksi; rokkaamaan, keinumaan ja tunnelmoimaan.
Judge Bone-albumin vahvoja biisejä ovat Love in Laredo, Buffalo`s bone ja 15 000 heads. Sitä ne olivat myös livenä.
Loppukaneettina. Aivan loistava keikka. Kun 1970-luvun lopulla aloin Lapin Kansan musiikkikriitikkona, samoihin aikoihin Tuomari Nurmio nousi parrasvaloihin ja suosikiksi. Jossain vaiheessa välimme viilenivät, mutta nyt Judge Bone-levyllä ja elävänä kuultuna Nurmio tuntuu taas selkäpiissä. (AJ)