HORSE FACE DOG, mistä on kyse Toni Rebel?

HorseBand

ToniRebel

Toni Rebel ja taustalla myös rumpali Timo Lindholm

KysymysLogo2Torniolaisen  rockin kenttään on ilmestynut uusi tömäkkä voimatrio HORSE FACE DOG. Sen musiikista löytyy jo studionäytteitä yhtyeen Facebookista.

Miehistö on kaiken nähnyt ja kokenut.  Kitarassa ja laulussa on Andy Lindholm, rummuissa Timo Lindholm ja bassossa Toni Rebel.

Antti ja Timo muistetaan parhaiten  Lambsistä. Bändi levytti muun muassa oululaiselle UHO-yhtiölle, jonka taustahahmoihin kuului Atte Blom ja yhden yhtyeen albumeista  tuotti  legendaarinen Hiili Hiilesmaa. Toni Rebel taas soitti pitkään Tapani Ollosen Free Ridessa, mutta tiet erkanivat viime keväänä.

Mitä tapahtui, Toni Rebel? Ero ei voinut johtua ainakaan henkilökohtaisista erimielisyyksistä, sillä pyörität Tapsan  kanssa edelleen Tornion Musiikki-kauppaa? 

– Sanotaanko että henkilökohtaisista syistä lähdin. Valinta oli oma ja tällä hetkellä mulla ei ole muita bändejä kuin HFD.

HORSE FACE DOG. Syntyikö uusi trio nopeasti ja löytyikö musiikillinen suunta helposti?

– Tästä puhuttiin vuosien varrella aina silloin tällöin Antin ja Timon kanssa tuopin ääressä  ja nyt aika oli kypsä. Jo Lambsin alkuvaiheissa olin mukana yksissä treeneissä toisena kitaristina, mutta huomasin heti jättäytyä tieltä pois. Eikähän siihen ketään muuta otettu jatkossakaan.

– Heti ensi treeneissä syntyi kolme omaa biisiä, joten homma lähti liikkeellä yllättävän vaivattomasti. FB:ssa olevat biisit kuvaavat hyvin meidän linjaa.

HORSE FACE DOG. Mistä nimi ja miten kuvailisit musiikkianne. Se ei kuitenkaan ole näillä kulmilla suosiossa olevaa Texas-rockia?

– Heh…Nimi tuli hevosnaamarista, joka oli kaverin koiralla päässä valokuvaa varten. Nimi oli sopivan ärtsy ja  toi sopivasti mieleen Motörheadin Dog face boy- biisin.

– Ehkä meidän musasta kuuluu enemmän brittiläinen tylytys kuin etelän osasto. Kyllä tässä on pyritty tekemään ihan vaan suoraviivaista rock’n’rollia ykkösellä.  Biisejä kuunnelleet ovat maininneet nimet Pirates, Motörhead, Electric Frankestein, Peer Günt ja Hurriganes ja kyllähän noita on meistä jokainen diggaillut.

Torniossahan on syntynyt viime vuosina paljon rankkoja bändejä (Supercharged, Lambs, Howl, Ultimate Punishment Mobile), jotka ovat purkittaneet tiukkoja levyjä Andyn Boat Island-studiolla, miten eroatte tästä pommiosastosta?

– Me ollaan ehkä se suorin perusrokkitrio, sekä musiikillisesti että soinnillisesti. Ei niin hevi kuin Lambs ja Howl.  Tietenkin jotain yhtymäkohtiakin löytyy, mutta kyllä kaikilla edellä mainituilla bändeillä on minusta selkeä oma linjansa.  Itse  olen digannut noita kaikkia.

Netissä on makupaloja Horse Face Dogilta, mutta onko tulossa pitkäsoitto piakkoin ja milloin yhtye nähdään keikoilla?

– Tarkoitus on saada loppuvuodesta  pitkäsoitto ulos. Biisejä ainakin on syntynyt hyvin. Keikkojen suhteen sama homma. Yritetään vielä tämän vuoden puolella saada sekin ”pää” auki.

– Kovasti ja säännöllisesti ollaan treenattu ja hauskaakin on ollut, mutta tosissaan pyritään kuulumaan laajemminkin eetterissä.

TornionMusiikkiPäivätyö Tornion Musiikki-liikkeessä tietenkin asettaa hiukan rajoitteita, mutta kauppamiehen taipaleestasi pikkasen. Ennen vedit omaa levykauppaa Rebel Musicia. Muistanko oikein, että sinun  urasi alkoi äskettäin edesmenneen Paavo Kuljun liikkeessä ja tunsit miehen hyvin? 

– Totta. Rebel Music aloitti Kuljun Musiikin tiloissa ja jo sitä ennen aina silloin tällöin tein satunnaisia työhommia Paten ja Anjan(Keskitalo) liikkeissä muun muassa kuskasin Paten lava-Mossella pianoja asiakkaille.

– Pate oli hieno mies joka teki hienoa työtä Kemi-Tornio alueen musiikin parissa ja hyväksi. Hän oli aina kiinnostunut meidän poikasten soittohommista, kannusti kovasti ja yhteistyö pelasi loistavasti. Pate järjesti aikanaan muun muassa Lappi-Rock- tapahtumaa, jossa tuli oltua parikin kertaa mukana vanhalla Frostbite –bändillä Eskelisen Arskan kanssa.

Kuinka pitkään olet nyt pyörittänyt  Tornion Musiikkia Ollosen kanssa   ja onko nykyaikana musiikkiliikkeille tarvetta?

– Tornion Musiikki on ollut nyt toiminnassa 5 vuotta ja pääosa mynnistä tapahtuu edelleen suoraan liikkeestä, vaikka netin kauttakin tehdään kauppaa.

– Kerran ollaan jo liikettä laajennettu, hankittu  60 neliötä lisätilaa, lisätty valikoimaa  ja koetettu saada kaikki ykkösmerkit myyntiin, joten onneksi oikeita musiikkiliikkeitä tarvitaan edelleen.