Archive for huhtikuu, 2013

Sami Keskitalo laulaa elämästään

by Arto.

”Lapin lapsi vapaa on kuin tuuli tunturin/ Elää kuin vaivaiskoivukin/ Kestää tuulen, kestää pakkasen.”

Näin laulaa enontekiöläinen Sami Keskitalo laulussaan Lapin lapsi, joka on ollut 22 viikkoa Tätä Suomi Tanssii-listalla ja useamman viikon jo ykkösenä. Kappaleen on säveltänyt Jussi Rasinkangas ja hienon tekstin siihen on kirjoittanut Vexi Salmi.

– Halusin levyttää laulun, joka koskisi omaa elämääni. Otin yhteyttä Jussi Rasinkankaaseen ja kerroin ideoistani ja millaista laulua etsin. Hänellä sattui olemaan aihio laulusta Lapin lapsi, jota sitten kuuntelin ja kerroin minkälaisia muutoksia, niin sävellykseen kuin Vexin sanoitukseenkin halusin ja siitä se sitten lähti.

– Tavallaan Lapin lapsi kertoo paitsi minusta, meistä kaikista, jotka tänne Lappiin ollaan synnytty, ja täällä halutaan elää elämämme. Itse olen lapsesta pitäen kulkenut tunturissa ja siellä on oltu monesti luonnon armoilla. Monella tapaa luonto on ollut aina elintärkeä osa minua, jota ilman ei voi olla, Sami pohdiskelee.

Keskitalo siis, elää niin kuin laulaa. Kiertolaisvuosien jälkeen hän on palannut pari vuotta sitten takaisin juurilleen Enontekiölle.

– Aina olen haaveillut tänne paluusta, mutta vasta perheen perustamisen jälkeen muuttopäätös toteutui. Minulla on kolme poikaa ja tuntui, että Enontekiö on kaupunkia turvallisempi ympäristö lasten kasvaa. Haluan myös pojille opettaa perinteistä metsästystä ja kalastusta.

Luonnollisesti keikkailevalle artistille Enontekiö ei ole paras mahdollinen paikka asua, niinpä pääasiallinen leipä Samin perheelle tuleekin muualta.

– Nykyään kuljen vuoroviikoin etsimässä eri mineraaleja Suomen malmin palkkalistoilla ympäri Suomea ja joskus Ruotsissakin. Keikalle aina lähden kun se sopii kalenteriin.

Samin suurimmat hitit tähän mennessä ovat olleet Jukka Karppisen kynäilemä Muistojen kultaama maa ja versio Jamppa Tuomisen ikivihreästä Aamu toi ilta vei, jotka ovat nousseet Radio Suomen Soitetuimmat-listalle.

– Keikoilla eniten taas toivotaan kappaleita Piilotan sinut sydämeeni mun, Poika roudan ja jään ja Tulitikkurakkaus , Keskitalo huomauttaa .

Kaikkiaan häneltä on ilmestynyt kaksi albumia ja puolisen tusinaa sinkkua, joista ensimmäinen vuonna 1998. Laulamisen ja esiintymisen Sami aloitt 11-vuotiaana ja siinä sivussa soitti  haitaria, mutta ammattilaiseksi hän heittäytyi vuonna 2002, kun hänet kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla prinssiksi.

– Hanurin soitto on jäänyt aika vähälle nykyään, mutta kun opiskelin vuonna 2000 Rovaniemen Rovala-opistossa pop&jazz linjalla laulua, hanuri oli sivuaineena, Sami muistelee.

Rovaniemen jälkeen laulajan tie vei pohjoisen pojan Helsinkiin, Tampereelle ja takaisin Rovaniemelle, jossa vierähti vuosikymmen ennen kotiinpaluuta.

Vappu-uutinen: Tukiaiset levyttivät Pohjois-Ruotsissa

by Arto.

Iltamakasiini paljastaa, että Tukiaisen sisarukset Johanna ja Julia levyttivät Pohjois-Ruotsissa.

He purkittivat kappaleet I´ll be waiting for your love ja 4 Ever.

Levytyksen taustalla toimii rikkaan taiteilijaperheen jäsen Emmy Rich, joka on tuottaja sekä pianisti. Hän kirjoittaa kappaleita eri artisteille, kuten Tom´s Sisters -yhtyeelle.

Johanna kertoo Iltamakasiinille, kuinka pieni kylä meni ihan sekaisin heidän vierailustaan, kun kuulivat, että ovat kuuluisia Suomessa. Levytyspaikkana oli iso linna, jonka omistaa uskovainen perhe, joka kutsui häntä enkeliksi.

Alan jäljittää levytysstudiota. Ekana paljastuu, että levytys oli tarkoitus tehdä Johannan blogin mukaan Kööpenhaminassa, joten herää epäilys, että tietävätköhän Tukiaiset edes missä ovat ja pian facebookkiin ilmestyykin viesti.

– Pohjois-Ruotsissa? Luulisi, että kunnioittaisivat isäntäperhettä edes sen verran, että ottaisivat selvää, missä asuvat. Nyt ollaan taas niin kartalla, ettei tosikaan, närkästynyt kansalainen kirjoittaa.

– Purkittivat biisit kaikille avoimessa majatalossa, joka sijaitsee Västra Torupissa, Skoonessa, Etelä-Ruotsissa.

Asia selvä, mutta entäpä kuka on tämä Emmy Rich, joka lupaa järjestää Tukiaisille myös konserttikiertueen Ruotsiin.

Kun pikkusen kaivaa ja kuuntelee selviää, että Emmy on tukiaistasoinen coverlaulaja, jonka alkeelliset youtubevideot eivät ketään ole netissä kiinnostaneet, sama juttu Tom`s Sisterin kohdalla.

Eli kaikki grannissa  hyvin ja Pohjois-Ruotsikin pääsi pelkällä säikähdyksellä.

Ruuliga vappen allihuuppa!

 

Juho Tuovilan joppausrevittely Cannesin valkokankaalle

by Arto.

Ylistys+lyhytelokuva

Ylitys-elokuvaa on kuvattu Aavasaksalla ja Torniossa. Yksi sen pääosan esittäjistä on Gruuvareista tuttu Mikko Koivulehto

 – Cannes oli ensimmäinen elokuvafestivaali, jonka opin pienenä tuntemaan nimeltä. Se on ammattimaailmaa, johon hyväksytyksi tuleminen tarkoittaa, että jotakin on vuosien varrella opittukin, sanoo keminmaalainen Juho Tuovila, jonka ohjaama lyhytelokuva Ylitys on valittu toukokuussa järjestettävien Cannesin elokuvajuhlien Short Film Corneriin, jossa esitetään lyhytfilmejä ympäri maailman.

JuhoTuovilaEsaJussila

Juho Tuovila

Juholle ja koko tekijätiimille valinta oli iloinen yllätys ja kannustaa eteenpäin. Seitsemänminuuttisen Ylitys-filmin teossa on ollut mukana Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelijoita ja sen on kuvannut Riku Virta ja tuottanut Juha-Petteri Lamminpohja. Elokuva on osa Arktiset Tulet-hanketta.

Viime vuonna Cannesin elokuvajuhlien Short Film Cornerissa nähtiin lyhytfilmejä 88 maasta. Alan tekijöille tapahtumaa pidetään yhtenä tärkeimmistä kansaivälisistä kohtaamispaikoista.

– Cannesiin on mahdollisuus päästä ohjaajalla ja tuottajalla, mutta mitään matkasuunnitelmia me ei olla vielä ehditty tekemään, Juho Tuovila kertoo.

Ylitys sijoittuu 1970-luvun Tornionlaaksoon ja se kertoo voin salakuljetuksesta rajan yli. Miten valitsit elokuvasi aiheen, Juho?

– Keminmaalaisena raja on käsitteenä minulle tuttu. Haaparannalla käyminen on ollut aina normaali asia  ja ”ulkomailla käynti” on ollut vitsailun aihe.

– Luin ja keskustelin ihmisten kanssa  joppauksesta aihetta hakiessani. Taustalla on pitkä kulttuuriperinne, mutta lopulta päädyin rasvamatkoihin.

– Ylitys ottaa ehkä useitakin taiteellisia vapauksia revitellessään aiheella, sillä ilmiö on lähes huvittava minun ikäpolvelleni. Mutta jos tarkemmin asiaa ajattelee, huomaa, ettei se ole mihinkään kadonnut, vain tuotteet ovat muuttuneet. Nykyisin suosittu tuote on nuuska.

Elokuvan teko ei ole sinulle mikään uusi asia. Kun kaivoin taustamateriaalia, YouTubesta löytyi useampikin sinun tekemä video?

– Elokuvainnostus mulla lähti Keminmaan yläasteelta, jossa viestintä oli yksi valinnaisaine. Siellä oli panostettu laitteistoon ja ilmaisu oli vapaa. Lukiossa tein abivideot ihan omina projekteinaan ja sen jälkeen liityin kemiläiseen leffaporukkaan, Hepola Filmsiin, jossa olen tehnyt kaveriporukalla elokuvia tähän päivään saakka  ja on oltu liikkeellä vähän enemmän tosissaan.

– Viimeisin tuotanto Musteeton Tahra on tällä hetkellä leikkauspöydällä. Tässä elokuvassa toimin ohjauksen sijaan kuvaajana. Leffa kertoo elämän varjopuolista, mutta  enempää ei minulla ole vielä lupaa paljastaa.

Huumoria on mukana useammasikin elokuvassasi esimerkiksi ”erilaisessa Lappi-mainoksessa” Working Title. Onko se genresi ja yleensäkin elokuvantekijänä, mihin tähtäät?

– Elämään sisältyy niin moninaisia kokemuksia ja tunteita, että erikoistuminen pelkästään huumoriin tuntuisi keinotekoiselta, vaikka koenkin alueen läheiseksi.

– Working Title  tehtiin työpajamuotoisesti ja tekijöinä olivat nuoret, joista suurimmalla osalla ei ollut aiempaa kokemusta elokuvan teosta. Vaikka sen levitys oli pienimuotoista, kohdeyleisöön se upposi hyvin.

– Pitkä elokuva on useimman ohjaajan unelma, niin minunkin. Olen tuottanut ja kuvannut pitkiä indie-elokuvia, mutta niinsanotut isot tuotannot ovat taas oma maailmansa raskaine koneistoineen.

– Nykyään teknologia on häivyttänyt ammattimaailman ja aktiiviharrastajan eroja ennennäkemättömällä tavalla, mitä kuvanlaatuun tulee. Suurin ero onkin palkanmaksukyvyssä ja levityskanavissa.

YouTubesta löytyy myös useita laulamiasi covereita muun muassa Doorsia, Katatoniaa  ja Dream Theateria. Lahjoja tuntuu olevan silläkin saralla. Mikä merkitys musiikilla on sinulle?

– Musiikki on mulle kaikista omista ilmaisutavoista puhtaimmin harrastus -ja rentoutumismuoto.Siihen ei ole tarvinnut (ainakaan vielä) yhdistää rahaa tai työtä. Kulttuurialalla kun tuo työn ja huvin rajapinta on niin kovin häilyvä.

– Armeija-aikaa lukuunottamatta mulla on ollut aina jokin soittoporukka  lukiosta saakka. Keikat ovat rajoittuneet lähinnä pieniin tapahtumiin ja häihin.

– YouTube-covereiden ajatuksena on ollut  kehittyminen laulajana, äänitekniikan opettelu ja oman äänen kuulemiseen tottuminen. Palaute on ollut yleisesti ottaen positiivista, vaikka itse biiseistä löytää aina jälkikäteen loputtomasti korjattavaa.

– Musiikin jakamiseen YouTube on ehdottomasti helpoin kanava. Jos haluan lähettää biisin toiselle puolelle maailmaa, ei tarvitse miettiä liitetiedosto-ongelmia, koska nykyään videolinkit toimivat melkein millä tahansa tietokoneella.

Teuvo Oinas vannoo tanssimusiikin nimeen

by Arto.

Jo 1960-luvulla laulajauransa aloittanut  Teuvo Oinas on musiikkialalla pitkän tien kulkija. Tangokuninkuudesta tähtiin startanneen tien varrelle on mahtunut tuhansia keikkoja ja kymmenen pitkäsoittoa. Nyt julkaisuvuorossa on uusi, tanssimusiikille uskollinen Täynnä tähtiä -albumi. Levyltä on julkaistu ennakkoon single Kun saapuu tuulet.

Levyn kappaleissa näkyy osin Teuvon kädenjälki. Löydän sun on Oinaan oma sävellys, Odottamaan jään ja käännöskappale Te Quiero ovat hänen sanoituksiaan. Peräti kuudessa kappaleessa on ollut mukana edesmennyt hittinikkari ja Kullervo Linna -palkittu Jukka Koivisto. Myös nimikkokappale Tähtiä täynnä on hänen säveltämänsä ja sanoittamansa.

– Olen koko pitkän urani ajan ollut uskollinen tanssimusiikille ja suomalaiselle tanssikulttuurille. Sitä todistaa myös tämä uusi Tähtiä täynnä -albumini, joka on juuri sitä itseään! Isoin kiitoksen sana kuuluu yleisölle, sillä heidän takiaan suomalainen tanssikulttuuri kukoistaa edelleen,  Teuvo Oinas iloitsee.

Ylitornion Raanujärveltä lähtöisin oleva Teuvo aloitti soitto- ja lauluhommat Ruotsissa suomalaistansseissa vuonna 1969. Varsinaisesti hän laskee kuitenkin aloittaneeni keikkailun suuren kansan tuntemana vuonna 1986, kun hän voitti Tangokuninkuuden.

Tähtiä täynnä -albumi julkaisupäivä on 3.5. ja levyn julkaisukeikka on Helsingin Pavilla sunnuntaina 5.5.

Lapissa Teuvo Oinas keikkailee kesäkuussa: 1.6. Tähtirannassa, Keminmaassa,  28.6. Perävaaran Huvikeskuksessa, Kemijärvellä ja 29.6. Vaattojärven Rantapaviljongilla, Kolarissa.

Den 8 maj släpps första singeln Oh my love av och med Fagervall Björkenvall

by Arto.

FagervallBjörkenfall Oh my love  är första singeln från Fagervall Björkenvalls debutalbum som släpps hösten 2013. Plattan är inspelad i Halden, Norge med producenten och multiinstrumentalisten Freddie Holm.

Låtskriveri av högsta klass. Sånger som etsar sig fast. Två röster med karaktär och egenart som kompletterar varandra perfekt. När Björkenvall och Fagervalls röster möts skapas magi på samma sätt som hos föregångarna Louvin Brothers, Everly Brother eller Simon & Garfunkel. Fast här och nu. Norra Sverige 2013.

 Markus Fagervall har en intensiv solokarriär bakom sig. Två soloplattor, långa turnéer och deltagande (och vinst) i såväl ”Idol” och ”Stjärnor på is”.

Tony Björkenvall är sångare och låtskrivare i Willy Clay Band med två kritikerrosade album och turnéer i USA, Storbritannien, och Skandinavien i bagaget.

Kuuntele Lapissa comebackin tekevän Tornion terrierin lempibiisi

by Arto.

TeemuTainio

Tornion terrieri Teemu Tainio palaa Lappiin pelaamaan pitkän tauon jälkeen. Tänään 25.4. klo 18.30 hänet nähdään HJK:n joukkueessa Rovaniemen keskuskentällä Suomen Cupin ottelussa RoPs:aa  vastaan.

Viimeksi Tainio on pelannut Suomessa liigatasolla   16-vuotiaana vuonna 1996, jolloin hän pelasi Valkeakosken Hakan riveissä.

Upean ulkomaanuran jälkeen Tornion Pallo-47:n kasvatti nähdään legendaarisesssa HJK:n kymppipaidassa, jota ovat kantaneet muun muassa Jari Litmanen, Kai Pahlman ja Sixten Boström.

Yle TV1:n Arto Nybergin ohjelmassa vieraillut Teemu Tainio, paljasti muun muassa mielibiisinsä ja se on kuultavissa tässä.

 

 

 

 

 

Jamppamania-lyhytelokuva nähdään Oulussa kesäkuussa

by Arto.

Jamppamania

– Äänityö on vielä hieman kesken. Muuten Jamppamania on viimeistä silausta vaille valmis, sanoo elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Katja Kinnunen. 

Elokuva kertoo  suositun oululaislaulajan Jarmo ”Jamppa” Tuomisen ihailijoista, joista useimmat kuuluvat paikalliseen fan-clubiin, jossa on parisataa jäsentä. Mukana nähdään muun muassa  Jampan sisko Anette Soronen, joka vetää Raatin uimahallissa Jamppajumppaa ja  edesmenneen laulajasuosikin elämänkertakirjan toinen kirjoittaja Veikko Tiitto.

Jamppamanian  pituus on noin 15 minuuttia ja se tulee ensi-iltaan Oulussa kesäkuun alussa.

– Elokuvan levitys on vielä alkutekijöissä, mutta se nähdään myös  Arktista vimmaa- ja Reikäreuna-elokuvafestivaaleilla, kertoo Katja, jolle Jamppamania on medianomi-opiskelujen päättötyö  Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa.