Archive for toukokuu, 2013

Kimmo Pohjonen Kirkkoniemen Barents-juhliin

by Arto.

KimmoPohjonenpaini

3. kesäkuuta järjestetään Norjan Kirkkoniemessä Barentsin alueen pääministereiden yhteistapaaminen.

Yhteistyön 20-vuotispäiviä juhlitaan muun muassa koko kansan ilmaistapahtumalla Barents Score, jossa Norjan pääministeri Jens Stoltenberg toivottaa paikalle saapuneet tervetulleiksi.

Illan aikana esiintyvät balalaikkamestari Alexey Arkhipovsky Moskovasta, sellovirtuoosi Svante Henryson Tukholmasta ja hanuristi Kimmo Pohjonen Helsingistä.

Omassa osuudessaan Kimmo  päivittää vanhan haitaripainitradition 2000-luvulle. Haitarimusiikki kuului 1920-luvulta 1970-luvulle asti jokaiseen painiturnaukseen.

Daramatisoidussa esityksessä nähdään painijoita Norjasta, Suomesta ja Venäjältä.

Viimeksi Kimmo Pohjonen esiintyi Kirkkoniemessä helmikuussa 2011, silloinkin Barentsin alueen järjestämässä juhlassa, jossa oli mukana muun muassa Norjan kuningatar Sonja.

Silloin villi hanuristi nousi Norjassa lööppeihin, kun hän näytti takapuoltaan keikan jälkeen.

Suomen YLE uutisoi:” Poliisi otti Pohjosen ystävineen kiinni ja piti heitä sivussa, kunnes kuningattaren seurue poistui paikalta. Poliisille miehet kertoivat toimineensa spontaanisti, kun he näkivät kameramiehen, eikä heidän kohteenaan ollut kuningatar. Vaikka kuningatar ei nähnytkään paljastusta, uhkaa Pohjosta ja kahta muuta miestä 10 000 kruunun sakot.”

Sodankylän elokuvajuhlilla harvinaisuus Juicen Bluesia Pieksämäen asemalla-biisin livetaltiointi!

by Arto.

Sodankylän elokuvajuhlilla nähdään pala suomalaista rockmusiikin historiaa, kun yli 20 vuodeksi unholaan hautautunut, Aki Kaurismäen kuvaama livetaltiointi Juicen kappaleesta Bluesia Pieksämäen asemalla vuodelta 1988 nähdään valkokankaalla.

Kappale  ilmestyi vuonna 1983 Juice Leskinen Grand Slamin pitkäsoitolla Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä.

Pieksämäen aseman penkillä sanoitettu biisi kertoo junaa odottavasta artistista, joka tylsistyneenä loihtii päähänsä huiman jamisession. Se muistetaan järkälemäisen 16 minuutin kestonsa ja Juicelle tyypillisten nokkelien riimien lisäksi lukuisista vierailijoista, joihin kuuluivat muun muassa Dave Lindholm, Harri Marstio ja Matti Pellonpää.

Biisin suuri vierailijamäärä teki sen monen, myös Juicen itsensä mielestä mahdottomaksi esittää livenä, vaan toisin kävi.

Vuonna 1988 tamperelaisen paikallisradiokanavan Radio 957:n johtohahmo Mika Manninen onnistui kokoamaan valtaosan kööristä Tullikamarin Pakkahuoneen lavalle kanavan 3-vuotisjuhliin, ja Aki Kaurismäki ilmoittautui taltioimaan tämän logistiikan riemuvoiton.

 

Raj-Raj Band ja the Magnettes isoille suomalaisfestivaaleille

by Arto.

HimosPajalalaismusiikki valloittaa Suomea!

Raj- Raj Band esiintyy kesäkuussa Himoksen Iskelmäfestivaaleilla Jämsässä ja the Magnettes heinäkuussa Qstockissa Oulussa.

Molemmat festivaalit keräsivät viime kesänä noin kolmenkymmenentuhannen yleisön.

Tornionlaaksolaisen musiikin hyvän tuulen lähetti, kaikille tuttu, Raj-Raj Band esiintyy ensi viikonvaihteessa kahtena iltana Tornedalsfest-tapahtumassa Tukholman Scala-teatterissa. Kesän aikana yhtye nähdään Himoksen lisäksi myös muun muassa Norjan Skibottenissa Paaskiviikolla ja Ruotsin Korpikylän Högsommarfestissä.

Himoksen iskelmäfestivaaleilla esiintyy kolmen päivän aikana suomalaisen iskelmämusiikin kirkkain kärkikaarti ja Raj-Raj Bandin keikat ovat juhlilla 28. – 29. kesäkuuta.

Qstock2013_logoThe Magnettes, on pajalalaisten lapsuudenystävien Sanna Kallan ja Rebecka Digervallin perustama akustinen duo, josta on paljastunut sähköisen bändin myötä poptimantti. Joka juhlan välipalasta on kasvanut luulajalaisen BD Pop-yhtiön suojissa rajatonta musiikkia,    jonka iloa ja eloa voi kuulla vaikkapa heidän mainiolla sinkullaan Paper cut.

Tänä vuonna Oulun Qstock aloittaa bändivaihdon perinteisten Provinssirockin ja Ilosaarirockin ohella Luulajan Musikens Makt -festivaalin kanssa ja Magnettesin keikka on Oulu-Luulaja -yhteistyön ensimmäinen hedelmä.

Vastaavasti Qstockista Musikens Maktiin matkaa vahvassa nousussa oleva indie-ryhmä ESOM. Muut vaihtobändit ovat The Scenes Oulusta, Pearly Gates Joensuusta ja Domovoyd Seinäjoelta.

Edellä mainittujen lisäksi Qstockin Oulu-lavalla esiintyvät paikalliset Dimi, Temple Balls, , Mushmouthed Talk, Elämän Jani ja Totuuden todistajat  ja Kalmah.

Tilanne NYT: Outokummun tangotaiturit Mika ja Markus menossa kansan nettiäänillä jatkoon

by Arto.

Pätkä Mikan kakkosalbumin nimikappaleesta  Aamuin ja illoin (säv.Anne Sandberg & san Turkka Mali) on uponnut kiitettävästi suomalaisiin nettiäänestäjiin

KATSO TILANNE & ÄÄNESTÄ! Äänestystilanne miehet  Äänestystilanne naiset

MarkusSavolainen

Markus Savolainen

Viikon verran netissä pyörineen Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun nettiäänestyksessä, tämänhetkisen tilanteen mukaan, Outokummun jaloterästehtaalla työskentelevät Mika Jefremoff ja Markus Savolainen ovat menossa jatkoon.

Mika Jefremoff  otti pari päivää sitten kärkipaikan, pitkään äänestystä johtaneelta romanilaulaja Leif Lindemannilta. Markus Savolainen on sijalla 7. ja kuten tiedetään kahdeksan menee suoraan Turun semifinaaliin 15.6.

Äänestys jatkuu kuitenkin vielä 6. kesäkuuta asti, joten jokaisen lappilaisen täytyy äänestää joka aamu samalla kun syö aamupuuronsa, jotta taataan, ettei merilappilaiskaksikon kohtalo joudu tiukan tuomariston päätettäväksi.

Naisissa rovaniemeläinen Maj-Lis Erola on sijalla 14. Tarvitaan tällä hetkellä viitisensataa ääntä, että saadaan hänet nousemaan kahdeksan parhaan  joukkoon.

Tangosemilogo

Tuomas Turuselta taidokas Suomirock-debyytti

by Arto.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=RGzXRi-lKNo

Etelä-Suomessa suositun bilebändi O`Jessin  jäsen, torniolaislähtöinen Tuomas Turunen on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa 1000 Vrk Elämästä.

Miehen kynästä on irronnut kahdeksan pirteää ja tarttuvaa Suomirock-biisiä, jotka Tuomas on työstänyt yhdessä toisen musiikin moniottelijan  Kustaa Kantelisen kanssa.

Turusella tuli halu kokeilla jotain uutta. O`Jessissä hän  on keikkaillut kymmenen vuotta ja takana on jo yli 1000 keikkaa.

– Kun muutin 2001 Helsinkiin, opiskelin aluksi yliopistossa valtiotietieteitä, mutta pikkuhiljaa soittohommat ja rakkaus musiikkiin vei voiton.

– Esiinnyttiin Ketolan Juhan (Torniosta hänkin) kanssa ensin duona ja kierrettiin opiskelijabileitä, sitten lähiökapakoita ja koko ajan homma kasvoi  ja vuonna 2005  heittäydyin  kokopäiväiseksi O`Jess-muusikoksi, Tuomas muistelee.

Karistettuaan Helsingin pölyt ja muutettuaan perheineen ”metsään” Turenkiin, Turuselta alkoi syntyä myös omia biisejä, joita kuullaan nyt hänen debyytillään.

– Laulujen kirjoittamista olen harrastanut  jo Tornion Putaan lukiovuosista lähtien, mutta viimeiset kolme vuotta olen panostanut  siihen tosissani.

– Ensin tein tekstejä englanniksi, kunnes  huomasin, että omalla äidinkielellä kirjoittaminen on paljon antoisampaa itselle, mutta toisaalta myös haastavampaa, koska suomalaiset  kuuntelevat tekstejä tosi tarkasti.

http://www.youtube.com/watch?v=-e9aPmarLgc

1000 Vrk Elämästä –levyllä toimit tiiviissä yhteistyössä muusikko Kustaa Kantelisen kanssa, kerro  jotain hänestä ja miten tutustuitte?

– Kustaa on pitkänlinjan muusikko, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja tuottaja. Hän on tehnyt keikkaa muun muassa Laura Voutilaisen, Kim Lönnholmin ja Neljän Suoran kanssa ja biisejä  esimerkiksi Kikka Laitiselle.  Hän on myös elokuvasäveltäjä Tuomas Kantelisen veli, joten musiikki on suvussa.

– Opin tuntemaan Kustaan Helsingissä, kun hän soitti yhdessä maamme tunnetuimmista bilebändeistä Phil Harmonicissa. Meillä oli 2000-luvun alussa tapana kitaristimme Juha  kanssa  käydä kuuntelemassa yhtyettä kesätiistaisin Raffaellon terassilla. Kerran sitten ”uskaltauduin” juttusille hänen kanssaan ja kävi ilmi, että hänellä on oma treenistudio, missä vois` kokeilla demottaa omia biisejä. Siitä se lähti.

– Kustaa oli tosi hyvä apu levyllä ja häneltä olen oppinut paljon uusia musiikillisia juttuja.

Mikset käyttänyt soololevylläsi O´Jessiä eli Tornion poikia Juha Ketolaa ja Pasi Alakurttia?

– Se ei vaan tuntunut oikealta formaatilta tuoda omia lauluja esiin ja toiseksi itsenäisenä artistina voin itse päättää minkälaisia biisejä ja levyjä teen.

– O`Jess on  profiloitunut vuosien saatossa cover-, että bilebändiksi.  Voisin sanoa sen vaikka näin: ”O`Jess on työpaikka eikä mikään taiteellisten ambitioiden temmellyskenttä.”

Albumin biiseissä soi vahvana rock, kirmaavat kitarat ja tiukka komppi, mutta mieleen tulee myös Suomirockin vanha polvi, Juice, Gösta, Pave ja Hector , siis enemmän kuin nykypolvi?

– Kyllähän noita neljää  mestaria on tullut kuunneltua paljonkin aikoinaan, nykyisin eniten Juicea. Uusista Suomirock-artisteista en ole niin innostunut, vaikkakin Apulantaa  ja Anssi Kelaa soitetaan O`Jessin keikoilla, samoin kuin myös Suomi-rock-klassikoita Popedaa ja Dingoa.

– Varmaan ainakin alitajuisesti olen ottanut vaikutteita noista, kun niitä on harjoitellut ja soitellut lukemattomia kertoja keikoilla.

– Rockmies kuiteski olen sisimmältäni, joten säröä täytyy löytyä kitaroista ja hyviä sooloja. Kuitenkin tällä levyllä mentiin tuotannossa niinsanotusti biisi edellä, eli jos  pelkkä akustinen kitara riitti saamaan biisin luonteen esiin, niin silloin se toteutettiin niin. Levystä tulikin tosi monipuolinen, mistä olen tyytyväinen.

 Liikut musiikin lisäksi myös teksteissäsi tunnelmasta toiseen, hauskasta Seppo kertoo-tarinaniskennästä puhuttelevaan Nimettömään. Laulat myös elämän oravanpyörästä, unelmista ja paljosta muusta?

– Olen huomannut, että tulee kirjoitettua oikeastaan  kahdenlaisia tekstejä; hyvin syväluotaavia, ihmisen suhteesta ympärillä oleviin ihmisiin ja omaan elämäänsä, ja toisaalta ihmisen suhteesta omaan aikaansa ja yhteiskuntaan, jotka yleensä puen hieman ”göstamaisesti” kevyempään ilmaisuun.

– Kyllähän  noissa levyn teksteissä on paljon  tarinoita omasta elämästäkin, muttei suoraan, vaan värikynää käyttäen.

– Tuo levyn päättävän Nimetön-biisin tarina, joka kertoo lapsettomuudesta, lähti esimerkiksi siitä pohdinnasta, kun luin että nykyisin noin joka viides pariskunta Suomessa kärsii lapsettomuudesta, eli sehän koskettaa jo tosi monia ihmisiä, vaikkei siitä vielä uskalleta puhua kovinkaan avoimesti.

Eka albumihan on usein koottu lauluista pitkältä aikaväliltä, miten on tämän levyn laita?

– Valtaosan olen kirjoittanut  viimeisen kolmen vuoden aikana nykyisellä kotipaikkakunnallani Turengissa. Pieni osa teksteistä, tai ainakin hahmotelma, on lähtöisin jopa Tornion ajoilta 1990-luvun lopusta.

– Mulla oli viitisentoista biisiä tälle levylle tehtynä, mutta päädyin lopulta kahdeksaan, koska se oli kokonaisuuden kannalta oikea ratkaisu ja jäipähän hyviä aihioita seuraavalle levylle.

http://www.youtube.com/watch?v=D3k4-3g61tY

Sooloartisina, missä on sinun tähtäin?

– Tavoitteena olisi saada seuraavalle levylle, joka on tällä hetkellä jo kirjoitusvaiheessa, joku hyvä yhteistyökumppani. Voihan sen taas tehdä omakustanteenakin, jos ei onnistu. Pääasia, että uusia biisejä syntyy ja tuntuu itsestä hyvältä ja oikealta.

Et ole laulajana koskaan kokeillut pikavoittoa Voice Of Finland-kisan kautta?

– En ole osallistunut Voice of Finlandiin, enkä muihinkaan kilpailuihin. En haluaisi  itseeni liitettävän etuliitettä ”VOF-Tuomas” tai ”Idols-Tuomas”.

– Uskon vakaasti vanhan liiton meininkiin, jossa ponnistetaan ruohonjuuritasolta. Kari Tapion sanoin; ”Maantie on muusikon korkeakoulu!”

– Voin kertoa kymmenen vuotta Suomea kiertäneenä, että se pitää kyllä täysin paikkaansa.

Onko 1000 Vrk Elämästä-levyn tiimoilta luvassa kiertuetta?

– Olen tämän vuoden loppuun  kiinni O`Jessin kuvioissa keikkakalenterin suhteen.  Lähitulevaisuudessa yritän saada kuitenkin keikkaa tälle omalle projektillenikin. Se on kuitenkin parasta markkinointia. Ja mikä parasta, huomasin levyjulkkarikeikalla Hangon Grönanissa, että levyn biisit toimivat tosi hyvin myös livenä.

Kuulin, että Hangon keikalla oli mukana myös isäsi Hannu, joka muistetaan vuoden 1971 Rockin SM-voittajabändi Battaglia Nobilitystä. Yhtyehän on tehnyt vain yhden comebackkeikan 26.12.2001 Tornion kaupunginhotellissa nimellä Band 71, jossa olit lämppäröimässä Rovala-opiston yhtyeen kanssa.

– Joo, se oli todella hieno keikka  2001 tapanina!! Silloin kuulin muuten isääni ensi kertaa livenä keikalla.

– Hangossakin isällä tuntui olevan ääni sen verran hyvässä iskussa, että olisi taas aika järjestää jotain toimintaa Battaglia Nobilityn kanssa.

– Kotosalla Torniossa jammailaan aina kun olen siellä käymässä, mutta julkisesti ei olla esiinnytty muutoin kuin tuolla Hangossa. Vedettiin kimpassa Proud Mary!

Lataa albumi itsellesi:https://itunes.apple.com/us/album/100… tai … levyä voi ostaa suoraan kotiin kannettuna hintaan 13,50e (sis. postimaksun) sähköpostitse  tuomas.jk.turunen@gmail.com

Rovaniemeläisen tuottama levy pian Suomen Albumilistan ykkönen

by Arto.

IsacLP

Enontekiöllä syntyneen ja Rovaniemellä kasvaneen tuottaja-lauluntekijä  Joonas Angerian nuoren suojatin Isac Elliotin esikoisalbumi  Wake Up World tulee kauppoihin tänään. Levyä on tilattu ennakkoon jo yli 10 000 kappaletta, joten herroilla on jo kultalevy plakkarissa.

Isacin räjähdysmäisestä suosiosta kertoo myös se että tänään levyn julkaisupäivänä järjestettävä konsertti  Helsingin Nosturissa on ennakkoon loppuunmyyty!

Hänen ensisingle  New way home  julkaistiin 14. helmikuuta ja se singahti muun muassa Suomen virallisen singlelistan ykköseksi ja  Norjan listalla se on tälläkin viikolla 30 kuunnelluimman kappaleen joukossa. Norja on muutenkin ottanut sankarimme avosylin vastaan ja Isac esiintyy juhannuksena  Oslossa, VG-list-ohjelman konsertissa .

Kappaleesta tehtyä videota on katsottu You Tubessa jo lähes kaksi miljoonaa kertaa. Isacin Facebook-sivut ovat lyhyessä ajassa keränneet yli 25 000 tykkääjää ja hänellä on huikea kannatus sosiaalisessa mediassa.

Isac on dominoinut maamme mediaa pitkin talvea ja kevättä ja hän esiintyi eilen torstaina Elämän kevät-hyväntekeväisyyskonsertissa Helsingin Hartwall Areenalla, joka nähdään  Nelosella 29. toukokuuta.

Albumin toinen singlelohkaisu  First kiss tulee  radioihin ensi maanantaina.

Toistaiseksi pohjoisin, Isacille sovittu keikka on 24.8. Ouluhallissa.

LUE Joonas Angeriasta täältä: https://vaylanpyorre.com/?p=2445