Joikumestari Wimme Saari ja puhaltaja Tapani Rinne ovat tehneet yhteistyötä kohta neljännesvuosisadan.
He ovat pitäneet uuden saamelaismusiikin tason korkealla, tuoneet joiun tähän päivään ja vieneet musiikkia onnistuneesti maailmalle. He ovat jatkaneet siitä mistä kaikki alkoi, Nils-Aslak Valkeapään ja Seppo Paroni Paakkunaisen yhteistyöstä.
Wimme ja Tapani ovat valmistelleet nyt julkaistavaa Soabbi-albumia parisen vuotta. Julkisuuteen tihkui tietoja, että Wimme joikaa Raamattua, mutta virsilevyhän siitä syntyi.
– Virret ovat minussa syvällä, samalla tavoin kuin joikukin. Hienoimmat virret ovat myös vanhimpia. Ne ovat syvällisiä ja voimakkaita, niissä on kaunis melodia, mutta ne ovat myös vereviä ja tosia.
– Niissä ovat mukana kaikki mikä repii ihmistä nautintojen ja elämän pyörteissä, kuvaa Wimme ja myöntää, että virsien herkkyys ja väkevyys saa hänet usein liikuttumaan.
Soabbi ei ole kuitenkaan mikään tavallinen virsialbumi, sillä siinä on paljon improvisaatiota, joikua ja sähköistä maisemaa, pohjoisen bluesia. Musiikissa on herkkyyttä, mutta myös kiihkoa kuten parhaissa virsissä: doom metallin voimaa, dark ambientin sävyjä ja elektronista tulikiveä.
– Vaikka virret ovat tärkeä osa meidän musiikillisia muistojamme, ne eivät ole koskaan olleet meille mitään museotavaraa, Wimme huomauttaa.
Soabbi-levyn musiikin ainoat lähteet ovat Wimmen ääni ja Tapanin bassoklarinetti. Oma taiteellisesti tärkeä roolinsa on myös Pauli Saastamoisella, joka on rakentanut musiikkiin äänimaisemia hienovaraisella otteella.
– Virsistä lähdettiin liikkeelle, mutta niin kuin meille aina käy, prosessi lähtee kulkemaan omaan suuntaansa ja vie mukanaan, Tapani Rinne myöntää.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta Sonata Arctican ensimmäisen albumin Ecliptica julkaisusta. Yhtye juhlistaa tätä uransa merkkipaalua soittamalla 10 spesiaalia keikkaa Suomessa sekä muutamia Etelä-Amerikassa. Nämä keikat tulevat olemaan kestoltaan pidempiä kuin normaalisti ja kappaleita kuullaan koko yhtyeen tähänastisesta tuotannosta. Yhtye lupailee keikolla kuultavan myös muutamia täysin uusia kappaleita.
Sonata Arctica julkaisee kahdeksannen studioalbuminsa huhtikuussa 2014 ja starttaa samalla maailmanlaajuisen kiertueen.
”SONATA ARCTICA 15th Anniversary Tour – Finland 2014”
– Kiitos kaikille ihanista viesteistä, onnitteluista, kommenteista ja etenkin niistä äänistä!! Suurimmat voittajat olivat kuitenkin lapset, sillä yli 320 000€ on iso summa. Pienistä puroista kasvaa pian vuolas joki ja toivottavasti meillä on vuonna 2017 uusi hieno lastensairaala.
Näin kirjoittaa kolarilaisähtöinen Suvi Teräsniska FB:ssaan voitettuaan ylivoimaisesti MTV:n Syksyn Sävel-kilpailun laululla Täydellinen elämä. Toiseksi tuli Neljänsuora ja kolmanneksi Kake Randelin.
Kappale tuli radiosoittoon jo 6. syyskuuta ja sen suosiosta johtuen Suville, eikä monelle muullekaan voitto tullut suurena yllätyksenä.
– Huomasin kyllä, että kappaleeni oli näistä kilpailukappaleista eniten soitetuin. Toisaalta sellainen voi tällaisessa kilpailussa kääntyä itseään vastaankin, Teräsniska pohtii MTV3:n nettilehden haastattelussa.
Täydellinen elämä-kappale on Petri Somerin säveltämä ja Sana Mustosen sanoittama oodi elämälle, joka valoineen ja varjoineen on täydellinen ja täynnä laulun aiheita.
Täydellinen elämä on Suvin huomenna 1. marraskuuta julkaistavan Pohjantuuli-albumin ensimmäinen sinkku. Albumin erityispiirre on naissanoittajien vahva mukanaolo: suuri osa kappaleista on lähtöisin naisten kynästä. Pohjantuuli-levyn tuottavat Leri Leskinen ja Sampo Haapaniemi.
Usein Kiirunassa esiintynyt , parhaiten lauluistaan Wild thing och Angel of the morning tunnettu Chip Taylor ja Björn Pettersson(Willy Clay Band, Frida & The Coolants) istuivat kerran iltaa kaivoskaupungissa ja kirosivat syksyn pimeyttä ja päättivät, että on järjestettävä valoa kansalle ja syntyi tapahtuma Mean Bastard-festivaali.
Viikonloppuna 1.- 2.11 tapahtuma järjestetään neljättä kertaa ja taatusi Kiirunan Folkets Hus on taas kahtena iltana loppuunmyyty, sillä MOJO-lehden korkealle rankkaaman Chip Taylor & The New Ukrainians– kokoonpanon lisäksi menossa mukana ovat amerikkalaiset Mike Ferris ja Jay Farrar ja kaiken kruununa banjopunkin kuningattarien Baskery.
Aiemmin festivaaleilla ovat esiintyneet muun muassa sellaiset kansainväliset tähdet kuten Arlo Guthrie ja Carrie Rodriguez.
Musiikkimaailma suree rockikoni Lou Reediä, joka kuoli eilen 71-vuotiaana.
Kemissä nuoruutensa viettänyt Jari ”Yari” Knuutinen kuuli Lou Reediä ensimmäistä kertaa nuorisodisko Huvikummun musadiggaripiirissä. Sen jälkeen miehen musiikki vei mennessään ja myöhemmin Reedistä tuli Yarille tärkein vaikuttaja biisintekijänä.
Hän on myös levyttänyt Lou Reediä suomeksi enemmän kuin kukaan muu. Muistokirjoituksessaan FB-sivullaan Yari kirjoittaa:
” Moni muukin biisintekijä on Lou Reedille todella paljon velkaa. Useaan hänen biisiin tuli kirjoitettua suomenkielinen teksti koska ne olivat hienoja ja innostavia ja myös koska melodiat olivat luonnosmaisia, ne eivät tarvinneet niin tarkkaa sananpainojen ja melodian yhteensovittamista kuten vaikka Beatles biisit tarvitsee.
Se-yhtye levytti Velvet Undergroundin biisit What goes on (Nyt), Sweet Jane (Noniin noniin), Paleblue eyes (Mitä me tehdään), We`re gonna have a real good time together (Meillä vois tänään olla hauskaa) ja soolobiiseistä I can`t stand it (Pienet lampaat).
Suomenkielisillä teksteillä ei ollut paljoakaan tekemistä originaalien kanssa, tuntui jotenkin teennäiseltä yrittää kääntää niitä.
Suomennetuista biiseistä jäi levyttämättä keikoilla soitetut VU- biisit White Light/White Heat, Jesus ja Reedin soolotuotannosta Make Up ja Stupid Man. Stupid Manin pianokuviosta kyllä kehkeytyi sitten riffi, josta syntyi Juhlat Banaanicongalle.
”…ja me tehtiin rakkautta”- levyhän alkaa Pale blue eyes eli Mitä me tehdään– riffillä. Ihan tarkoituksella.
Viimeinen anti Lou Reediltä oli kun hän haastattelussaan kehui niin maasta taivaaseen Anthony and the Johnsonsin, että se oli sitten pakko tsekata ja fanittaa.
Koskaan en käynyt Lou Reedin konserteissa, kädenojennuksen päähän sentään pääsin kun kerran ihan sattumalta istuin joensuulaisessa työmaaruokalassa samaan pöytään Herbie Flowersin kanssa, joka soitti muun muassa sen kuuluisan kontra/sähköbasso- kuvion Walk on the wild sideen.
Musiikista ei keskusteltu sanaakaan, kun ruokapöydässä oltiin. Suomen vuodenajoista muistaakseni.
Kymmenisen vuotta sitten rovaniemeläislähtöisestä Kimmo Valtasesta tuli Sony Musicin toimitusjohtaja. Marraskuun 11. päivänä hän aloittaa Universal Music Finlandin markkinointijohtajana vastuualueenaan Suomen ja Baltian markkinointi.
Valtanen on perehtynyt alaan monipuolisesti ja hänellä on pitkä kokemus musiikkibisneksessä. Hän oli perustamassa Rovaniemellä popyhtyettä Supperheads, joka niitti mainetta paitsi Suomessa myös ulkomailla 1990-luvulla. Ennen Sonylle siirtymistä hän toimi BMG:n tiedotus-ja markkinointipuolella.
Hän on ollut näkyvä hahmo suomalaisessa viihdebisneksessä. Hän on vastannut muun muassa HIM:in ulkomaille viennistä ja tehnyt ruotsalaisesta Kentistä suuren nimen myös meillä.
Aina hän on ollut myös vahvasti kuvassa mukana, kun on ollut kysymys Lordin ja Antti Tuiskun kaltaisten pohjoisen artistien promoamisesta. Lisäksi kansa muistaa hänet Idols-tuomarina.
Kimmo Valtanen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hänen nimityksestä uutisoi ensimmäisenä Markkinointi & Mainonta.
Rock’n rollin kruunaamaton kuningas soitti Oulussa tarkalleen tunnin setin, jonka aikana kuultiin enemmän tai vähemmän hapuilevia tulkintoja
John Lennonin lause ” If you tried to give rock and roll another name, you might call it Chuck Berry” kuvaa menneellä viikolla Helsingissä ja Oulussa esiintyneen Chuck Berryn (s.18.10.1926, St.Louis, Missouri) merkitystä rockmusiikille.
Vuonna 1955 debyyttilevytyksensä, Maybeline/Wee Wee Hours tehnyt Berry loi kitarariffin, jota ilman moni rockklassikko, aina Hurriganesin Get Onista lähtien olisi varmasti, nykymuodossaan jäänyt syntymättä.
Rock-kitaroinnin kehittämisen lisäksi Chuck Berryn taidot tunnetaan ja tunnustetaan myös lavashown sekä rockrunouden osalta. Jokainen rockin juuriin perehtynyt tietää Berryn ankkakävelyä matkivan duckwalkin tai lukuisten kitaristien soittotyyliin kuuluvan haara-asennon. Biisinikkarina Chuck Berry on muihin aikalaisiinsa verrattuna täysin omaa luokkaansa. Monet hänen kynästään lähtöisin olevat klassikot, kuten Johnny B. Goode, Sweet Little Sixteen, Rock And Roll Music ja Memphis, Tennessee kuuluvat tavalla tai toisella jokaisen aloittelevan kitaristin oppitunneille.
Suomeen 87-vuotias Chuck Berry saapui Italiasta, jota ennen Euroopan kiertueeseen olivat kuuluneet keikat Moskovassa ja Pietarissa. Keskiviikkoinen Finlandia-talon esiintyminen ei lupaillut paljoa, sillä flunssan ja kuumeen vaivaama mestari oli kyennyt esittämään Helsingissä vain pari-kolme tunnistettavaa biisiä. Epäonnistuneelta keikalta luettujen arvostelujen jälkeen oli siis selvää, että musiikillisten elämysten suhteen Oulussakaan ei olisi luvassa kovin paljon.
Perjantaina Club Teatrialle saapunut parituhatpäinen yleisö epäilemättä tiedosti artistin nykytilan ja ymmärsi, että maestro ei ole enään samassa kunnossa kuin kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Kiertueen taustayhtyeeseen kuuluivat Berryn poika Charles Berry jr. (kitara) ja ainakin Oulussa lavalta pois ollut tytär Ingrid Berry-Clay (laulu, huuliharppu), James Marsala (basso) sekä Robert Lhor (piano) ja Keith Robinson (rummut). Molemmilla keikoilla lämmittelybändin roolin hoiti kiitettävästi Agents ja Vesa Haaja.
Itsepäiseksi ja periaatteiltaan tarkaksi tiedetty Chuck Berry aloitti osuutensa tasan kello 22.00. Kun kimaltelevaan juhlapaitaan pukeutunut, kapteenin lakkinen legenda hiippaili mikrofonin eteen ja näppäili kitarastaan Roll Over Beethoovenin intron, niin vaikutti, että Oulussa Helsingin keikan tyyliseltä katastrofilta vältyttäisiin. Aloitusta seuranneen School Daysin aikana yleisö jopa yhtyi laulun kertosäkeessä oleviin Hail Hail Rock’n Roll-huutoihin ja luotti saavansa 64 euron hintaisille lipuille edes jonkinlaista katetta.
Chuck ja pianisti Robert Lhor bluesin pauloissa
Kahta ensimmäistä kappaletta seuranneen bluesin aikana aika-ajoin hieman muissa maailmoissa ollut Berry siirtyi pianon luona olleelle tuolille, soitti muutamia sointuja Robert Lhorin pianosoolon väliin ja palasi lavan keskellä olleen mikrofonin luo. Biisien välissä kuultuihin yleisön suosion osoituksiin hän totesi, että ”jos musiikki ei kuulosta hyvältä, niin älkää taputtako”. Kommentillaan Chuck Berry selkeästi ymmärsi oman kuntonsa ja hyväksyi sen tosiasian, että vanhenemista vastaan ei voi taistella.
Vuonna 1955 levytysuransa aloittanut Berry oli yksi maineikkaan Chess-yhtiön artisteista.
Keikan ensimmäisen puolituntisen jälkeen maestron ote alkoi hiipua ja biisien aloitukset päättyivät lähes alkumetreille. Asiaa ei auttaneet edes Berry jr.:n isälleen näyttämät käsimerkit. Ajoittain rannekelloa vilkuilleen Berryn konsertti oli saamassa surullisia piirteitä. Onneksi tunnin pituisen keikan loppu oli jo lähellä ja legenda pääsi, tai paremminkin ohjattiin pois lavalta viimeisenä kuullun Reeli’n And Rocki’nin tahdissa. Mainittujen Berry-klassikoiden lisäksi Teatrialla kuultiin enemmän tai vähemmän hapuilevina ja voimattomina tulkintoina muun muassa Nadine, Maybelline ja Let it rock.
Chuck on esiintynyt Suomessa aiemmin vuosina 1976 (Ruisrock, Turku), 1990 (Scandinavian Guitar Festival, Tammisaari), 1995 (Pori Jazz, Pori), 1997 (Hartwall Areena, Helsinki), 2007 (Finlandia-talo, Helsinki) ja 2008 (Messukeskus, Helsinki).
Paikan päällä kiertäneen huhun mukaan Oulun keikka jäi Chuck Berryn pitkän uran toiseksi viimeiseksi esiintymiseksi. Lauantaina lyhyt Euroopan turnee päättyi Osloon. Kiertuemanageri Patrick Rocher kiirehti tyrmäämään moiset puheet, kertoen Berrylle myydyn keikkoja vielä Amerikassa marraskuulle ja alkuvuodelle. Niin tai näin; se lienee kuitenkin varmaa, että nyt tehdyn kiertueen jälkeen rock’n rollin kuningasta tuskin enään nähdään Euroopassa. Jokaisen harkintaan jää päätellä, onko Chuck Berryn kierrättämisestä huonokuntoisena kyse rahastuksesta vai yleisölle tehtävästä kunnianosoituksesta?
Joikumestari Wimme Saari ja puhaltaja Tapani Rinne ovat tehneet yhteistyötä kohta neljännesvuosisadan.
