Dr Feelgood soittaa Rovaniemellä 11. heinäkuuta. Lämppärinä toimii suomalaisen bluesin superpoppoo Kathmandu Blues Band, kitarassa kaupungin oma poika Kepa Härkönen.
Ravintola Valdemarissa pannaan jalalla koreasti tuttujen suosikkien; Roxette, Milk and Alcohol, Back in the Night, She Does It Right ja Down at the Doctors tahtiin ja Rovaniemen jälkeen Dr.Feelgood suuntaa Saariselälle, jossa se tähdittää 34. kertaa järjestettävää kansainvälistä Harley Davidson Rallya.
Vuonna 1971 perustettu pubrockbändi Dr. Feelgood siirtyi historiaan, kun viimeinen alkuperäisjäsen vokalisti ja huuliharpisti Lee Brilleaux menehtyi syöpään vuonna 1994.
Sen jälkeen yhtyeen perintöä ovat vaalineet, tietysti alkuperäinen kitaristi Wilko Johnson, mutta myös viisi vuotta Leen kanssa soittaneet rumpali Kevin Morris, basisti Phil Mitchell ja kitaristi Steve Walwyn, jotka päättivät vuoden mietinnän jälkeen jatkaa Dr Feelgood-nimellä. Laulajaksi he nappasivat vuonna 1999 Animalseista Robert Kanen, jonka jälkeen kokoonpano on pysynyt muuttumattomana.
Amerikkalaisen boogierockin pioneerin Canned Heatin juuret ovat kaukana 1960-luvulla. Se esiintyy 2. kesäkuuta Oulun 45 Special-klubilla.
Hippiaika oli Canned Heatin kultakautta. Parhaiten yhtye muistetaan Woodstock-festivaalin ”lippulaulusta” Going up the country, mutta tanakasti rockin historiaan se on tampannut nimensä myös biiseillä On the road again ja Let’s work together . Myös yhteistyöstään John Lee Hookerin kanssa yhtye muistetaan.
Innokkaat bluesharrastajat Alan ”Blind Owl” Wilson ja Bob ”The Bear” Hite perustivat Canned Heatin 1966 tarkoituksenaan päivittää vähän tunnettuja blueskappaleita ja tuoda niitä suuremman yleisön tietoisuuteen. Siinä he onnistuivat ja yhtyeen omintakeinen sekoitus modernia bluesia, rockia ja boogieta keräsi yhtyeelle nopeasti uskollisen fanikunnan.
Kulttimainettaan yhtye ei ole koskaan hukannut. Musiikkitoimittaja Sami Ruokankaan mukaan nykyinen Canned Heat on harvinaislaatuinen linkki varhaisesta jazzista ja bluesista heviin saakka.
Yhtyeessä on mukana klassiseksi mielletystä alkuperäiskokoonpanosta vielä rumpali Fito de la Parra ja basisti Larry Taylor, joitten yhteissoitosta Sami kirjoittaa blogissaan: ” Soitto on jazzvaikutteissaan ainutlaatuista. Rytmiryhmästä tulee enemmän kuin säestystä. Vastaavaan kappaleen sisäiseen sooloiluun ylsi aikoinaan The Who parhaimmillaan.”
Fiton ja Larryn lisäksi yhtyeeseen kuuluvat kitaristi-laulaja Dale Spalding, joka on ollut mukana vuodesta 2008 ja viimeisin kiinnitys on kitaristi John Paulus, joka tuli syöpään sairastuneen kitaristi Harvey Mandelin tilalle.
Dr Feelgood (UK) & Kathmandu Blues Band (FIN) Rovaniemen Valdemarissa 11.7
Raj-Raj Bandiä on nähty viimeksi tositoimissa hiihtokuningatar Charlotte Kallan mitalijuhlilla Tärännössä, jossa he esittivät yhdessä laulun On kaipuu tänne aina pohjaton ruotsiksi.
Luulajan kulttuuritalon konsertti 10. toukokuuta on jo ajat sitten loppuunmyyty (7.kertaa aiemmin!), mutta ”rannalle jääneille” on järjestetty kulttuuritalolle toinen konsertti 23. elokuuta.
Sitä ennen Raj-Raj Bandiä kuullaan 17.5. Pajalan lentokentän 15-vuotisjuhlissa, jossa yhtye vetää kaksi tunnin settiä klo 11 ja klo 14 (ruotsin aikaa).
Kesäkeikoista perinteisen Pajalan markkinat-esiintymisen (5.7.) lisäksi ovat varmistuneet ainakin showt Korpikylän Högsommarfestissä(18.-20.7.) ja Gammelstadissa 23.7. Hägnanin museoalueella.
Yksi Raj-Raj Bandin paljon uusia lauluja sisältävän ohjelmiston helmistä on Hasse Alatalon meänkielennös allaolevasta Mando Diao-kappaleesta Strövtåg i hembygden.
Perinteiden mukaisesti Rovaniemen Simerockissa nähdään jälleen monipuolista ohjelmaa.
Viimeisin kiinnitys on supersuosittu stuntti- ja sekoiluryhmä Duudsonit, joka laittaa Rovaniemen sekaisin elokuun Simerockissa.
Miljoonia katselijoita ympäri maailman televisio-ohjelmillaan järkyttäneen nelikon Duudsonit Sirkus saapuu festivaaleille ensimmäistä kertaa.
Tulevaa Simerock-keikkaa odotellessa voi tunnelmaan virittäytyä Duudsonit tuli taloon -ohjelmalla, jossa Jarppi, Jukka, HP ja Jarno vierailivat Rovaniemellä.
Huomenna 29.4. klo 21.oo SUBilla hurjapäät panevat tasasta arkea viettävän Alarieston perheen elämän uuteen uskoon.
Toinen uusi lisäys Simerockin kattaukseen on Suomen paras koomikko Ismo Leikola.
Tähän mennessä muut varmistuneet Simerockin esiintyjät ovat Haloo Helsinki!, JVG, Kaija Koo, Stig, Mikael Gabriel ja Jukka Poika www.simerock.com
Kansallisena veteraanipäivänä 27. huhtikuuta 2007 laulaja Esko Rahkonen lauloi viimeisen kerran. Hän esitti Veteraanivalssin Lahden hautausmaalla.
Rahkonen laski kukat sankarihaudoille ja esityksen jälkeen hän valitteli pahaa oloa ja kyseli ystävältään sydäninfarktin oireita ja hakeutui lääkäriin. Viikkoa myöhemmin hän menehtyi.
Esko Rahkosen lauluesitys löytyy DVD:ltä Isänmaa- Suomalaisen sisun sankaritarinoita (Poptori), jolla lausuja Esko Mäkelä lausuu muun muassa Veikko Huovisen, Erno Paasilinnan ja Yrjö Jylhän tekstejä.
Rahkonen arvosti itsenäisyyden puolesta taistelleita ja hän muisti heitä lauluillaan loppuun asti. Sota tuli hänelle tutuksi jo hänen lapsuudessaan. Se tuli kotinurkille Tornion Laivajärveen asti. Pienen pojan mieleen tapahtumat syöpyivät pikkutarkasti. Esko kertookin elämänkertakirjassaan Laulajan tie elävästi ajoista, jolloin ensin asuttiin yhdessä saksalaisten kanssa ja sitten Lapin sodassa otettiin verisesti yhteen.
https://www.youtube.com/watch?v=Gy6dus6OmFo
Esko Rahkonen syntyi perheeseen, jossa raskas ruumiillinen työ tuli tutuksi jo varhain. Pientila ei elättänyt kaikkia seitsemää lasta ja leipää Eskon oli hankittava muun muassa metsätöissä, uitossa ja teiden teossa. Eskon isä viljeli maata, mutta teki myös puusepän töitä. Käsistään pystyvä Eskokin suunnitteli itselleen vastaavaa ammattia.
Rahkonen piti musiikista ja jo 13-vuotiaana hän kävi ensi kertaa tansseissa. Laulajasuosikkinsa Veikko Tuomen hän oli nähnyt tankkaamassa Haaparannalla ja monesti hän oli ihastellut tansseissa paikallisen Rytmipoikien hienoa soittoa.
Lähinnä muusikon työ herätti hänessä kuitenkin vain uteliaisuutta, mutta omana ammattina hän ei sitä osannut kuvitella. Vasta armeijassa, kun tupakaverit kehaisivat hänen ääntään, hän alkoi miettiä vakavasti laulamista. Kotiuduttuaan hän saikin tilaisuuden, kun hänen serkkunsa Tauno Partanen pyysi mukaan näytelmäkiertueelle. Esko vastasi pääasiassa esityksen jälkeisistä tansseista hanuristin kanssa ja sai näin esiintymiskokemusta.
Toden teolla Eskon laulajan ura alkoi kun hän muutti 1960-luvun alussa Rovaniemelle ja pääsi Ilmari Alakunnaksen yhtyeen solistiksi. Itsevarmuutta hän sai osallistumalla laulukilpailuihin. Yhden järjesti Veikko Ahvenainen ja voiton hän hävisi vain pisteellä.
– Veikko ja Eki Liikanen äänestivät minua, mutta kolme muuta tuomaria Taipaleen Ollia, joka oli voidellut heitä viinaryypyillä. Voittajasta en sen jälkeen ole kuullut mitään, en edes nimeä, Rahkonen muisteli viimeisessä haastattelussani, jonka hänestä tein.
Eskon ensimmäinen oma yhtye oli Domino (PS 1965)
Onnenpotku Rahkoselle oli kuitenkin suuren tangosäveltäjä Unto Monosen tapaaminen öisellä nakkikioskilla. Se johti ystävyyteen ja hän hioi Eskosta tangolaulajan.
– Viisi vuotta meillä oli yhteistä aikaa. Rovaniemellä pidettiin yhteyttä ihan päivittäin. Kun lähdin Rovaniemeltä, harvemmin. Viimeksi tapasin hänet toukokuun lopussa 1968, kuukautta ennen hänen kuolemaansa.
Ensilevytys Syvä kuin meri tapahtui Helsingin rautatieaseman lähellä sijainneessa ns. Akun studiossa ja parhaimmillaan se oli single-listan viides.
– Ossi Runne haki minut aamulla lentokentältä ja Nacke Johanssonin kanssa hän valvoi levytystä. Illalla kun Ossi vei minut Rovaniemen koneelle tuumasin hänelle; ”Tulikohan tästä mitään. Minä vähän epäilen.” Ossi siihen: ”Kyllä siitä hyvä tuli, että perästä kuuluu.” …Ja niin on kuulunutkin.
Kun Syvä kuin meri ilmestyi Rahkonen oli 29-vuotias ja yhteistyö Unto Monosen kanssa jatkui lauluilla Erottamattomat ja Yön hiljaisuudessa.
Rahkosen levytetyistä lauluista ikivihreiksi ovat muodostuneet myös Hiljainen kylätie, Rakasta, kärsi ja unhoita ja Odotin pitkän illan. Ne ovat kuuluneet jo Metro-tyttöjen ohjelmistoon, mutta Rahkosen laulamina ne saivat kansan hyväksymät tulkinnat. Suuriin keikkasuosikkeihin kuului myös Kylmää sotaa ja rakkautta.
Aluksi Esko levytti Fazerille, mutta suurimman hittinsä Kotiseutu Pohjolassa hän teki Jukka Kuoppamäen Satsanga-yhtiölle. Kappale löytyy myös albumilta Kaukainen Kotiseutuni, joka jäi Rahkosen ainoaksi kultalevyksi.
Toivo Kärjen alaisuudessa vietetyn vuosikymmenen jälkeen Esko kirjoitti ensimmäisen Satsanga-albuminsa takakannessa: ” Erikoisen iloinen olen siitä, että nyt ensi kertaa pitkän laulu-urani aikana olen saanut itse olla mukana ideoimassa levyäni, osallistua laulujen valintaan, keskustella sovituksista ja toteuttaa omia musiikillisia toiveitani. Siitä lämmin kiitos Satsangalle.”
Satsanga-kausi oli Rahkosen kaupallisesti parhainta aikaa. Albumeista toinen, joka sai kansan sankoin joukoin liikkeelle oli Laaksojen Laulu. Se myi enemmän kuin Kaukainen Kotiseutuni, mutta kultalevy jäi saamatta, koska Satsanga ehti tehdä konkurssin.
Esko levytti Satsanga-vuosina 1974-1978 albumit Kaukainen Kotiseutuni, Tangokavaljeeri, Laaksojen Laulu, Paljon Sanomatta Jää ja Askel Sydämeen plus lukuisan joukon kokoelmalevytyksiä.
Viime perjantaina tamperelainen Rocket records teki kulttuuriteon. Se toi kauppoihin Rahkosen koko Satsanga-tuotannon, lähes 90 laulua, kahdella tuplakokoelmalla: Kotiseutu Pohjolassa ja Askel Sydämeen.
Kaikkiaanhan Esko ehti levyttää kolmisenkymmentä albumia ja yli kolmesataa laulua. Satsangan jälkeen hän levytti myös CBS:lle, Warnerille ja Tatsialle, mutta laulajana Rahkosella jäi myös haaveita.
– Haluaisin tehdä kreikkalaistyylisen levyn, missä olisi vain kielisoittimia: kitaroita, mandoliineja ja buzukeja. Vähän samalla tyylillä kun levytin laulun Minne kuljet merimies.
Joonas Widenius on parhaillaan pohjoisessa Guitarra Utopia Musica– levynsä julkaisukiertueella. Hän esiintyy trionsa kanssa 25.4. klo 19.00 Rovaniemen Korundissa ja 26.4. klo 20.30 Iin Nätteporissa. Lauantaina Joonas piipahtaa myös synnyinkaupungissaan, Tornion kansalaisopiston 70-vuotisjuhlassa, klo 15 soittamassa muutaman kappaleen.
Viime päivinä on tullut paljon pyöritettyä Joonaksen uutuutta ja loppupäätelmä on: Guitarra Utopia Musica on loistava levy. Jos kitaristi-säveltäjä Widenius ei uskaltanut löysätä suitsia vielä esikoisalbumillaan El Cambio, hänen uudella flamencolevyllään mennään jo täyttä laukkaa.
Flamenco on kaiken perusta, mutta Wideniuksen sävelkieli laajenee koko ajan. Nyt hän avaa ovia enemmän ja enemmän maailmaan ja siinä häntä avittavat taitavat kanssamuusikot, basisti Hannu Rantanen ja rumpali Karo Sampela.
Joonaksen soitto kuulostaa vaivattomalta, vapautuneelta ja nautittavalta. Hän luo omaa näkemystä flamencosta, sillä ikiaikainen perinne alkaa olla hallussa.
Jos suomalaisen musiikin melankolia keinuttaa kappaleita Vals Vallila ja Lilja`s lullaby, New Orleans-ja lattarivaikutteet ryydittävät flamencoa menopaloissa Libre idiotism ja Cultural?. Jälkimmäisessä vierailijana on puhaltaja Perico Sambeat, joka luetaan Espanjan johtaviin jazzmuusikoihin.
Guitarra Utopia Musica-levyn ehdottomiin helmiin kuuluu myös hiipivätunnelmainen, elokuvamainen Modern time ghost, jossa trion yhteistyö on ihailtavan harmonista ja saumatonta.
JOONAS WIDENIUS, miten flamencosta tuli osa elämääsi?
– Flamenco tuli itseasiassa vanhemmilta saatuna kasettina, joka oli Paco de Lucian, Al DiMeolan ja John McLaughlinin Friday Night In San Francisco. Toinen tärkeä tekijä oli, että ensimmäinen opettajani oli Jouni Elgland, joka osasi soittaa flamencoa ja opetti onnekkaasti Tornion kansalaisopistossa.
Aloitit kitaransoiton alle kouluikäisenä. Olitko erilainen nuori, kun suuntauduit flamencoon, etkä esimerkiksi CMX-synkistelyyn? Eivätkö kaverit panneet sinua ruotuun?
– Päinvastoin. Treenasin flamencoa ja klassista itsekseni, mutta kavereiden kanssa soitin paljon heavyä ja rockia.
Joskus kun soittelin heille treenien tuloksia, he kuuntelivat innoissaan. Muistan hyvin eräänkin kerran kun soitin Aranjuez-konserton kolmatta osaa, he utelivat monttu auki, et mitä tää on.
Mikä oli ensimmäinen live-kokemuksesi? Saitko kipinöitä siltä suunnalta ?
– Tätä en kyllä millään kykene muistamaan. Vanhempien kanssa kävin paljon erilaisissa konserteissa ja erityisen hyvin muistan Porin Jazzit, kun kuuntelin isän vieressä John Lee Hookeria.
Vietit lapsuutesi Torniossa 1980-luvulla. Vieläkö sydän sykkii kaupungille?
– Pidän kaupungista, vaikka se onkin haastava paikka elää kulttuurintekijänä.
Tornio on erinomainen paikka viettää lapsuutta. Sopivan pieni, voi vapaasti liikkua ilman suurempia pelkoja. Lisäksi Haaparanta tuo positiivisen kansainvälisyyden tunteen.Parasta on kuitenkin Tornionjoki, jonne aina palaan.
Nykyisin vaikutat Helsingissä, mutta Tornion jälkeen muutit Ouluun, jossa sinulla oli suosittu flamencobändi La Padilla, joka soitti paljon äskettäin edesmenneen mestarin Paco de Lucian (1947-2014) musiikkia. Tuliko Pacon poismeno sinulle yllätyksenä ja kuinka merkittävä esikuva hän sinulle oli?
– Hänen kuolema oli totaalinen shokki. Heti herätessäni, kun kuulin viestin, päivä meni uutista pureskellessa. Paco oli minulle yksi tärkeimmistä esikuvista. Hänen keikkansa Oslossa on edelleen näkemieni keikkojen TOP 3:ssa.
Moni asia hänessä vetosi. Paco oli monipuolinen ja värikäs muusikkona. Hänellä oli virtuoosimainen soittimen ja dynamiikan hallinta ja lisäksi hänellä oli ihan omanlainen kyky säveltää kitaramusiikkia ja uudistaa kitaraa.
Muuten tulevassa Elojazzissa soitan paljon Pacon kappaleita Oulu All Star Big Bandin kanssa.
Flamencohan on sen syntysijoilla Espanjassa (+Ranskassa) hyvin perhesidonnaista mustalaismusiikkia. Miten 0letko päässyt ”valkolaisena” soittamaan flamencon tekijämiesten kanssa.
– Niin Espanjassa kuin Suomessakin olen jammaillut monien kanssa. Nyt en ole päässyt pitkään aikaan käymään Espanjassa, vaikka halu olisikin kova.
Suomessa on tällä hetkellä niin paljon tekemistä, mutta olen päättänyt että korjaan tilanteen keväällä 2015 viimeistään, kun selviän tästä levynjulkaisuvuodesta.
Mistä päin Espanjaa löytää parhaiten aitoa flamencoa?
– Pohjoisessa Madrid on flamencon mekka. Siellä esiintyvät kaikki alan huiput jatkuvasti. Jos Andalusiaan matkustaa helpoiten löytää tyylin taitajia Málagasta, Granadasta, Sevillasta, Jerezistä ja Cadizista.
Viime vuosikymmenten suosituin flamencobändi on ollut Gipsy Kings. Vuoden alussa he voittivat Grammyn Savor Flamenco-levyllään world music-kategoriassa. He kuuluvat kaikille ja jokainen muistaa laulun Bamboleon. Jotkut katsovat kuitenkin flamencon kuuluvan samaan kastiin klassisen musiikin kanssa. Mitä mieltä, onko flamenco sinusta ns. korkeakulttuuria?
– Inhoan sanoja korkeakulttuuri ja taidemusiikki. Ymmärrän toki mitä niillä tarkoitetaan, mutta näen taiteen jokaisen oikeutena. Treenausta tämä laji vaatii ja paljon, mutta silti se on jokaisen taidetta. Leipä on tiukassa, mutta niinhän muusikoilla enimmäkseen on tyylilajista riippumatta. Eihän tätä tekisi ilman palavaa tahtoa. Tämä on elämäntapa.
Joonas Widenius Trion ja Gipsy Kingsien suurin ero on siinä, että teiltä puuttuu laulaja. Onko käynyt koskaan mielessä?
– Olen tehnyt vuosia laulajien kanssa yhteistyötä ja tulen tekemään jatkossakin, mutta tällä hetkellä se ei mahdu kalenteriin. Nyt keskityn instrumentaalimusiikkiin ja trio-kokoonpanoon. Se on myös kansainvälistä, koska ei ole lausunnallisia ja kielellisiä ongelmia.
Soittokumppaneistasi Hannu Rantanen muistetaan parhaiten Värttinästä ja Karo Sampela Suomen merkittävimmästä Balkan-bändistä Slobo Horo, mutta mikä on heidän suhteensa flamencoon?
– Karosta voisi sanoa, et hänellä on kaikista läheisin suhde flamencon originaaliin maailmaan. Hän asuu Madridissa ja keikkailee maailman flamencohuippujen kanssa. Hannu taas on soittanut flamencoprojekteissa vuosia, joten hänelläkin tietotaito on kohdallaan. Tosin hän soittaa paljon muutakin.
Minä taas olen keskittynyt myös flamencoon, mutta teen muutakin musaa aina tilattaessa. Soundini on tosin aina flamenco enkä yritä soittaa esimerkiksi jazzia tai klassista autenttisella soundilla vaan flamenco-tatsilla. Se on se minun juttuni.
Entäpäs levyn erikoisvieras puhaltaja Perico Sambeat, miten tutustuitte?
– Olimme molemmat solisteina UMO:n flamencokonsertissa vuosi sitten ja siinä yhteydessä tutustuttiin. Vuoden 2015 festarikauteen olisi tarkoitus järjestää yhteiskeikkoja. Katsotaan miten onnistuu. Olisi tosi nastaa vetää neljästään.
Kemin Satama Open Air lahjoittaa tämän vuoden festivaalin jokaisesta myydystä pääsylipusta 20 senttiä Tornioon perustettavalle Mustaparta -leikkipuistolle.
— Torniolaisena perheyrityksenä haluamme näin tukea yhteisen asian toteutumista, jotta lapsille saadaan rajalle hyvä leikkipuisto, perustelee Satama Open Air -tapahtuman järjestävän Eventworks Oy:n toimitusjohtaja Markku Köngäs.
Suunnitelmien mukaan leikkipuisto valmistuu vuonna 2015. Leikkipuiston rakentaminen liittyy Tornion ja Haaparannan raja-alueen kehittämissuunnitelmaan. Sitä ovat rakentamassa Tornion ja Haaparannan rotaryklubit yhteistyössä kaupunkiensa kanssa.
Viime vuonna Satama Open Air lahjoitti hyväntekeväisyysvarat Länsi-Pohjan keskussairaalan lastenosastolle.
Eventworks on yhteistyökumppaneineen toteuttanut Satama Open Air -tapahtuman jo neljä kertaa. Viides Satama Open Air järjestetään Kemin Ruutinpuistossa 1.— 2. elokuuta.
Tapahtuman avauspäivänä esiintyvät Eppu Normaali, Jannika B, Erin, Lauri Tähkä, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani ja Uniikki. Lauantaina 2. elokuuta esiintyvät Anna Abreu, Suvi Teräsniska, Janna, Juha Tapio, Paula Koivuniemi, Sanni ja Irina. Molempina päivänä esiintyy lisäksi Steve ´n´ Seagulls.
Eventworks Oy on valo- ja äänentoistopalveluihin erikoistunut perheyritys. Yritys omaa yli 20 vuoden kokemuksen tapahtumien järjestämisestä ja teknisistä toteutuksista.
Suomi-elektron kunkku Jori Hulkkonen Kemistä on aikaansaapa mies. Viime viikolla hän esiintyi keskiviikkona täpötäydessä Sibelius-museossa Turussa kantaesittäen sooloteoksensa Rauta-aika/Softa-avaruus ja seuraavana iltana hän johti Acid Symphony Orchestraansa Ääniwalli-klubilla Helsingissä, vieraanaan M.A. Numminen.
– Hätkäytimme parikymppistä yleisöä ja Mauri Antero lausui kaksi runoaan esityksemme lomassa. Meidät Nummisen kanssa ajoi yhteen yhteinen kiinnostus avantgardismiin, kertoo Jori ja paljastaa, että heidän ystävyys on vasta pari viikkoa vanha.
Toisinkin voisi luulla, sillä näissä herrasmiehissä on kovan tekemisen meiningin lisäksi paljon samaa vänkää hillittömyyttä. Toivotaan siis, ettei yhteistyö jää vain yhteen Helsingin kiirastorstaikeikkaan ja taidenautinto koetaan joskus pohjoisessakin.
Jorin Acid Symphony Orchestra tuo alastomuudessaan mieleen mieskuoro Huutajat. Äänen sijaan 10 hyvinpukeutunutta miestä ”rääkkää” Rolandin TB-303-syntikoita. Vuorosanoja on yhtä vähän kuin Aki Kaurismäen elokuvissa, mutta vodkapullon kierrätyksestä on tehty perinne.
-Itselläni on miksaamisen, rumpuohjelmoinnin ja orkesterinjohtamisen kanssa sen verran kiire ja tarve pysyä skarppina, että itse otan osaa tuohon vain näytösluontoisesti. Mutta pullon korkkaaminen ja kierrättäminen pysyy osana performanssiamme, Hulkkonen vakuuttaa.
Acid Symphony Orchestra on tehnyt tähän mennessä 14 esiintymistä ja pikkuhiljaa se on noussut yhdeksi Jorin tärkeimmistä projekteista omien soololevyjen ja Sin Cos Tan-duon ohella.
Orkesteri oli viime vuonna showcase-keikalla arvostetuilla Eurosonic-festareilla Hollannin Groningenissa ja se sai paljon mediahuomiota, muun muassa New Musical Expressin blogisti otsikoi komeasti: There’s no end to Jori Hulkonnen’s talents.
Dr Feelgood soittaa Rovaniemellä 11. heinäkuuta. Lämppärinä toimii suomalaisen bluesin superpoppoo Kathmandu Blues Band, kitarassa kaupungin oma poika Kepa Härkönen.
Amerikkalaisen boogierockin pioneerin Canned Heatin juuret ovat kaukana 1960-luvulla. Se esiintyy 2. kesäkuuta Oulun 45 Special-klubilla.
