Archive for syyskuu, 2014

URIAH HEEP ja NAZARETH Rovaniemelle

by Arto.

UriahHeep14Rockin’ Christmas –tapahtuma tuo joulupukin kotikaupunkiin Rovaniemelle 13. joulukuuta kaksi brittiläisen hardrockin pitkän tien kulkijaa Uriah Heepin ja Nazarethin.

Yhtyeet ovat syntyneet 1960-luvun puolella, joten bändien alkuperäiset soittajat alkavat olla vähissä. Se ei kuitenkaan menoa haittaa ja vanhat hitit soivat entiseen malliin. Sitä paitsi molemmat julkaisivat kesällä uuden albumin, joten hyvissä ruumiin ja sielun voimissa ollaan, eikä miksikään levyautomaatiksi ole alennuttu.

Uriah Heepin tuorein studiolevy Outsider on järjestyksessään 24. ja se esittelee ensimmäistä kertaa yhtyeen uuden basistin Dave Rimmerin, joka astui pitkän sairauden vuoksi menehtyneen Trevor Bolderin isoihin saappaisiin.

Muun muassa Easy Livin’, Gypsy, July Morning ja Lady in Black –hiteistään tunnettu Uriah Heep on pitkän uransa aikana myynyt yli 40 miljoonaa albumia ja keikkaillut 56:ssa eri maassa.

Naza14Skotlannista tuleva Nazareth puolestaan muistetaan parhaiten menestyslaulusta Love hurts, mutta suurta suosiota saivat 1970-luvulla myös Bad Bad Boy, Broken down angel ja This flight tonight.

Nazareth on toiminut esikuvana lukuisille rock-yhtyeille: esimerkiksi AC/DC ja Guns ’N Roses ovat nimenneet sen yhdeksi innoittajaksi. Gunnarien Axel Rose pyysi jopa Dan McCaffertyn laulamaan häihinsä.

Danin raspinen ääni onkin ollut aina Nazarethin tavaramerkki. Valitettavasti hän joutui jättämään keikkailun vuosi sitten terveydellisistä syistä. Raskaan rokkauksen sekaan ripaus surullista bluesia ja tunteikasta balladitulkintaa. Se oli Danin resepti, jonka taika tehosi. Daniä kuullaan vielä kesällä ilmestyneellä Rock`n`Roll Telephone-levyllä, mutta lavalla hänen paikkansa on ottanut jo Linton Osborne.

UriaHeep14bROCKIN’ CHRISTMAS: Uriah Heep & Nazareth (lämppärinä: Melrose) Rovaniemen  Lappi Areenalla 13.12.  klo 20.00 (ovet auki klo 19.00)

Lipunmyynti alkaa perjantaina 19.9.2014 klo 09.00. Ennakkomyynti Menolipun ilmaisen Menoklubin jäsenille käynnistyy tiistaina 16.9.2014 ja päättyy torstaina 18.9.2014 klo 18:00 osoitteessa www.menolippu.fi/klubiennakot

Liput: 49e (sis. toimituskulut) VIP-paketit alkaen 109e + alv 24% (yht. 135,16€) 

EVENTWORKS lahjoitti 1646 euroa Mustaparta-leikkipuistolle

by Arto.

MarkkuKongasLeikkipuisto1

Tulevan Mustaparta-leikkipuiston maisemissa Eventworks Oy:n Markku Köngäs (vas.) ja hänen poikansa Ville ja Tornion Rotaryklubin edustajat Arto Näätsaari, Jorma Winter ja Matti Terho.

Tornion Rotaryklubi vastaanotti tänään 1646 euron lahjoituksen torniolaiselta Eventworks Oy:ltä Mustaparta-leikkipuistoa varten.

Elokuussa Kemissä järjestetty Satama Open Air- festivaali keräsi 8230 maksanutta ihmistä kahden päivän aikana ja Eventworks Oy lahjoitti jokaisesta myydystä pääsylipusta 0.20 euroa eli yhteensä 1646 euroa Tornion ja Haaparannan raja-alueelle rakennettavaa leikkipuistoa varten.

SOAleikki2Lahjoituksen vastaanottivat Tornion Rotaryklubin puolesta Arto Näätsaari, Jorma Winter ja Matti Terho. Eventworksin puolesta paikalla olivat Markku Köngäs ja hänen poikansa Ville.

Markku Könkään mukaan jatkossakin Satama Open Air aikoo luovuttaa osan lipputuloista hyvälle asialle. Lähinnä hänen mielessä ovat lapset ja nuoret.

– Pienistä puroista syntyy iso joki. Iloa ja toimintaa tarvitaan tämän ikäisille kaupungissamme, Köngäs huomauttaa ja toivoo ihmisiltä ehdotuksia mahdollisista lahjoituskohteista ensi vuodelle.

Vuonna 2015 Satama Open Air järjestetään Kemin Ruutinpuistossa 31.7-1.8.

JUKKA KUOPPAMÄKI ruskakiertueella pohjoisessa: Ylitornio, Kalix, Kemi, Kittilä…

by Arto.

jukkakuoppamäki2Jukka Kuoppamäki on suomalainen muusikko ja lauluntekijä, jonka ura alkoi jo 1950-1960-lukujen vaihteessa. Kuoppamäen tunnetuimpia lauluja ovat muun muassa Pieni miesValtatieKultaa tai kunniaa sekä Sininen ja valkoinen.

Jukka Kuoppamäki on parhaillaan ruskakiertueella Pohjois-Suomessa. Suurin osa esiintymisistä on kirkkokonsertteja. Kuoppamäki on viime vuosina tehnyt useamman kirkkokiertueen. Hän nauttii niiden  ainutlaatuisesta ilmapiiristä.

– Kirkossa on kodikkaampi ja välittömämpi tunnelma. Yleisö ei odota siellä pyöriviä valoja tai mukaansatempaavaa show’ta. Osa ihmisistä on sellaisia, joita ei muualla kohtaa. Monille kotikirkko on lähempänä kuin suuret konserttisalit, Jukka sanoo.

Kiertueen lisäksi Kuoppamäeltä on ilmestynyt myös uusia julkaisuja. Basam Booksin uunituoreessa elämäkerrassa Sinne ja takaisin Jukka paljastaa avoimesti  elämänsä kuopat ja mäet. Kirjan on toimittanut Juha Rantala, joka on julkaissut myös Jukan 1960-ja 1970-lukujen Satsanga-vinyylit Rocket recordsin kautta viiden tupla-cd:n sarjana.

Sekä kirja että cd-sarja kuuluvat tämän syksyn merkittäviin tapahtumiin Suomipopin historiassa. Kirjaa varten sävelletyt kolme uutta laulua kuullaan konsertti-ohjelmassa.

– Ohjelma on kolmiosainen. Aloitan ajatuksia antavilla lauluilla, kuten Bob Dylanin Tuulelta vastauksen saan, Paul McCartneyn Sydämiin (Let it be) ja omalla Vapausvalssilla. Kun ovi näin on avattu kuuntelutilaan, siirryn Kotikirkko-teemaan, jossa on uudelleensävellettyjä virsiä ja kristillisiä perustekstejä, kuten uskontunnustus ja Isä Meidän. Kaikissa osissa on tänä vuonna myös uutta viime syksyyn verrattuna. Tällä kohtaa se on Maan korvessa uutena sovituksena. Kolmas osa sisältää tunnettuja radiohittejäni, joiden loppuun olen sijoittanut uuden kirjani mietiskelylaulut: Mielen takana, Yksin et jää ja Valo.

On helppo ymmärtää, mikä Jukka Kuoppamäkeä ruskakiertueessa viehättää, sillä Lapin luonto luo kiertueelle ainutlaatuisen tunnelman.

– Lähtisin mielelläni pariksi viikoksi erämaahan vaeltamaan, mutta se ei tiukan kiertueohjelman puitteissa ole mahdollista. Saan kuitenkin auton ikkunasta ihailla Lapin lumoavia maisemia kauneimmillaan. Syksyllä kauneinta on luonnon väriloisto, ja keväällä auringossa hohtavat hanget, Lapin ystävä Jukka Kuoppamäki maalailee.

Jukka Kuoppamäen ruskakiertue

pe 12.9. Marian kappeli/Levi, Kittilä

la 13.9. Ylitornion kirkko

su 14.9. Folkets Hus/ Kalix, Ruotsi

su 14.9. Chillout, Kemi

ti 16.9. Pyhän Laurin kappeli/Äkäslompolo, Kolari

ke 17.9. Sodankylän kirkko

to 18.9. Saariselän tunturikappeli, Inari

pe 19.9. Saariselän tunturikappeli, Inari

la 20.9. Kittilän kirkko

 

 

 

MEERI peukuttaa Monsterimiestä!

by Arto.

MeeriMonsterimies

80-vuotias Meeri on aina tsempannut Mr Lordia

Legendaarinen Meeri peukuttaa Monsterimiestä! Mr. Lordin kantapaikka Meerin Grilli Torniossa on itseoikeutetusti Monsterimies leffajulisteen ensimmäinen julkaisupaikka. – Legendary Meeri digs Monsterman! Mr. Lordi’s long time favorite place in Tornio, Meeri’s Grill, is rightly the first place where the film poster is published. (Lordi Documentary-fb)

Mr Lordi  piipahtaa Meerin Grillillä tuon tuosta Kemijokivarressa mökkeillessään.

Lordin myötä paikasta on tullut pyhiinvaelluskohde, joka jokaiselle Torniossa käyvälle nuorekkaalle matkaajalle on must. Kukapa ei haluaisi tietää, miltä maistuu Meeri Ponkalan kuulu tuplajättiamerikkalainen, jota Lordi kehuu muun muassa elämänkertakirjassaan. Tornion matkailumainoksissa Meerin Grilliä ei vielä valitettavasti näy, vaikka ajat, polvet ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat.

Mr Lordi eli Tomi Putaansuu opiskeli medianomiksi Torniossa 1990-luvulla. Hän asui Leinikinkatu 5:ssä, josta on vain kivenheitto Meerin Grillille.  Kaupungissa hän sai  myös lempinimensä ja viimeisteli monsterihahmonsa. Lisäksi Lordilla on sukua  molemmin puolin rajaa, sillä hänen äitinsä on Arpelasta.

Meerin Grilli (x-Ponkalan grillikioski) sijaitsee Tornion Juhannussaaren Länsirannalla. Vanhan mainoksen mukaan: Avoinna melkein aina!

Muoniossa purkitetun LORDIn Scare Force One-albumin julkkarit Helsingin Circuksessa

by Arto.

Scare Force Onen kapteeni Mr. Lordi miehistöineen on jälleen valmiina lentoon. Kone on tankattu, turvavyöt rikki ja luvassa vajaan tunnin verran pelkkää turbulenssia kun uusi albumi näkee päivänvalon perjantaina 31. lokakuuta. Ensimmäinen single Nailed by the Hammer of Frankenstein lennähtää digikauppoihin ja radioaalloille jo 19. syyskuuta.

Uuden albumin kunniaksi Lordi esiintyy pitkästä aikaa myös kotimaassaan. Levynjulkaisukonsertti järjestetään 1. marraskuuta The Circuksessa Helsingissä. Liput keikalle tulevat virallisesti myyntiin Lippupalvelun kautta lauantaina 20. syyskuuta, mutta ennakkomyynti on alkanut Lordin Facebook –sivuilla jo tänään.

Mr. Lordin mukaan uuden levyn materiaali on rakenteeltaan kokeilevampaa kuin ennen. Kyseessä ei varsinaisesti ole teema- tai konseptilevy, mutta punainen lanka ja yhdistävä tekijä kappaleista kyllä löytyy.

– Soundia on myös päivitetty modernimpaan suuntaan ja uusia tuulia on kokeiltu vähän siellä sun täällä. Lordin tutut peruselementit kuten melodiset koukut ovat kuitenkin tallessa kaikissa biiseissä. Ennakkomaistiaisena tarjottava Nailed by the Hammer of Frankenstein -sinkku edustaakin aika hyvin uuden levyn tunnelmia, Mr. Lordi kertoo.

Soundimaailman lisäksi myös yhtyeen ulkoasu on kokenut päivity

Suomen suosituimmat veljekset MATTI & TEPPO Rovaniemelle

by Arto.

MattiTeppoMatin & Tepon huikealla meriittilistalla on puolitoista miljoonaa myytyä levyä, 31 kultalevyä, 8 platinalevyä ja 3 tuplaplatinaa! Palkintokaapista löytyy Iskelmä-Finlandia, kaksi Emmaa, Olavi Virta -stipendi, Vuoden tanssittaja -palkinto, Turun tähti -laatta, Vuoden vaikuttaja -palkinto ja suuri joukko muita tunnustuksia. Ruohosen veljesten laji ei ole hevimetallia, se on jalometallia!

Ruohosen veljekset ovat paiskineet töitä suomalaisessa musiikkibisneksessä jo 45 vuotta ja sitä juhlitaan loka-marraskuussa 16 konsertin kiertueella. 25.lokakuuta Matti & Teppo-fanit täyttävät Lappi Areenan. (Liput)

  Matin & Tepon ensilevy Jos olet onnellinen ilmestyi jo vuonna 1969. Seuraavana vuonna koko Suomen kansa kuuntelikin sitten jo Kissankultaa, joka oli duon ehdoton läpimurtohitti! Kruununjalokivinä kultaisessa hittiketjussa loistavat myös sellaiset ikivihreät klassikot kuin Mä joka päivä töitä teen, ”Näitä polkuja tallaan, Cara mia, Kaiken takana on nainen, Et voi tulla rajan taa, Näin se kesäloma toimii, Ensimmäinen ja Pöytä täyteen.

Matin & Tepon uskomattomasta turnauskestävyydestä kertoo, että vuoden 2008 albumi Satoi tai paistoi oli vuoden myydyin iskelmälevy ja komeili Top 40 -listalla 23 viikon ajan!

”Ei vuotta, ettei hittiä,” on energisten Ruohosten selkeä periaate.

Suuri merkitys on Matin ja Tepon toisiaan tukevilla persoonilla. Matti on päällikkö: täynnä ideoita, impulsiivisuutta ja riskinottokykyäkin. Isoveli Teppo on puolestaan jalat maassa oleva realisti, leppoisa ja tasoittava persoona. Keskinäinen luottamus ja arvostus on silmiinpistävää, vaikka sitä kovasti koetetaan naamioida veljelliseen naljailuun ja loputtomaan tilannehuumoriin.

Yksi Matin & Tepon salaisuuksista on myös se, että he eivät ole etääntyneet kauas juuristaan. Kun seuraa parivaljakon toimintaa tanssipaikalla tai konserttilavalla, voi aistia luontevan yhteyden yleisön ja tähtien välillä. Tarinaa isketään kuin naapurinpojat konsanaan ja tunnelma on aina välittömän kotoinen, niin taatusti myös juhlakiertueella.

PS. Lapin ruskassa Matti & Teppo keikkailevat 13. – 19. syyskuuta (aloitus on Suukosken Keitaalla, Koivussa).

Katso video:Tornioon saapuva YÖ julkaisi sinkun tulevalta Hyvässä ja pahassa-albumilta

by Arto.

yo14 –yhtye lähtee massiiviselle Hyvässä ja pahassa-konserttikiertueelle lokakuun alussa ja ainoa Pohjois-Suomen esiintyminen on Tornion Torandassa 4.lokakuuta. 

Yö on julkaissut tulevalta pitkäsoitolta videosinkun  Jään sun viereen, jossa Ollin duettokumppanina vierailee Stina Girs

– Jimmy Westerlundin säveltämä Jään sun viereen  oli  mahtava löytö levy-yhtiöltä. Minusta Yö tarvitsi juuri tällaisen laulun tähän paikkaan ja kun vielä saimme raikkaan Stinan duetoimaan kanssani niin uskon että tässä on kappale joka tulee soimaan kauan niin keikoilla kuin radioissakin, Yön Olli Lindholm kertoo tyytyväisenä.

Omien keikkojen välissä Yö tekee vielä joulukuun alussa ainutlaatuisia SuviYö -yhteiskeikkoja M/s Baltic Princessillä Suvi Teräsniskan kanssa.

Yön tulevan kiertueen keikat jakautuvat kahteen osaan: ensimmäisessä Yö esittää viime vuonna 30 -vuotta täyttäneen Varietee –klassikkodebyyttinsä läpi alusta loppuun ja väliajan jälkeen tavallisen keikan, jossa kuullaan uuden levyn materiaalia ja muita kappaleita vuosien varrelta.

Lindholm on innoissaan päästessään palaamaan Yön huikean tarinan aloittaneen albumin pariin eikä hyppääminen 19-vuotiaan Ollin saappaisiin hirvitä.

– En olisi koskaan voinut kuvitella että soittaisimme Varietee -levyn kappaleet konsertissa ja vielä siinä järjestyksessä kun ne aikanaan on levytetty. Olemme toki vuosien saatossa soittaneet noin puolia levyn kappaleista mutta tämä syksy tulee olemaan ainutlaatuinen niin faneille kuin bändillekin. Soittaa nyt se ensimmäinen levy ja vielä alusta loppuun. Uskon että konserteista tulee ikimuistettavia.

Yö juhlistaa Varieteen myöhästyneitä kolmikymppisiä myös julkaisemalla jokaisesta albumin kappaleesta uuden YouTube –videon.

Idea yhteisistä laivakeikoista Suvi Teräsniskan kanssa sai puolestaan alkunsa vuonna 2011, kun Suvi vieraili Yön 30-vuotisjuhlaristeilyllä esittämässä Särkyvää-biisin Yön kanssa.

– Kappaleen loputtua tunteet nousivat pintaan ja päätimme, että tämä juttu on koettava vielä joskus uudestaan. Nyt on vihdoin sen aika. Nämä risteilyt ovat hieno tapa saada fanit mukaan todistamaan tätä tärkeää yhteistä hetkeä, Olli  kertoo.

Yö 2014 – Hyvässä ja pahassa- kiertue: 04.10. Tornio Toranda klo 19.00 (Lippupiste 35,50€ )