Bergenin Festspillene-juhlaviikoilla Norjassa julkistettiin 11 ehdokasta, jotka tavoittelevat tänä vuonna Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkintoa.
Suomelta on kaksi kevyen musiikin puolelta vahvasti ponnistavaa nominanttia, Pyhä Unpluggedissa 30.7. esiintyvä Apocalyptica ja Jutajaisiin laulaja Ismo Alangon kanssa 26.6. saapuva hanuristi Kimmo Pohjonen.
Ruotsilla on myös mielenkiintoinen ehdokas, äitinsä puolelta saamelaisjuuria omaava basisti Svante Henryson, joka on säveltänyt saamelaiskulttuurin moniosaajan Nils-Aslak Valkeapään runoja. Hän on soittanut muun muassa Yngwie Malmstenin ja Elvis Costellon kanssa.
Uutta ajattelua edustaa myös Färsaaret, jota edustaa doom-metalli-yhtye Hamferð.
Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto on arvoltaan 350 000 Tanskan kruunua eli noin 47 000 euroa. Palkinnonsaaja julkistetaan ja palkinto luovutetaan Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Reykjavíkissa 27. lokakuuta.
Tässä tämän vuoden ehdokkaat (napsauta esittelyt!) :
Kun luin kitaristi Otis Grandin kehut Virgil McMahonista jostain blueslehdestä, ajattelin, että taas yksi kitaran ihmelapsi. 12-vuotiaana tämä soittajan taimi oli jammaillut Otiksen kanssa ja saanut yleisön aplodeeraamaan seisaaltaan.
Enempää en hänestä tiennyt, ennenkun sain postissa Davide Florenolta tuhdin paketin blueslevyjä, joista kiitokset! Niiden joukossa oli Virgil & the Acceleratorsin debyyttikiekko The Radium, jota on nyt tullut pyöritettyä ahkeraan.
Rovaniemen Roots´n River Bluesissa kuulin kitaristi Otis Grandiä ensimmäisen kerran. Silloin tiesin hänestä ennakkoon vähemmän kuin Virgilistä, mutta sen jälkeen kaikki hänen levynsä on hankittu. Saa nähdä, miten käy 24.7. Virgilin Kemin Run To 60`s-keikan jälkeen, jääkö nuorukainen seurantaan.
Kun eteläafrikkalaissyntyinen Virgil oli neljävuotias, hän näki kitaristi Stevie Ray Vaughanin soittavan teeveessä. Isä Hendry otti poikaansa kädestä ja talutti levyhyllynsä luo ja pani soimaan Jimi Hendrixiä.
Muutamaa vuotta myöhemmin Virgil löysi tv-kanavia surffaillessaan ZZ Topin, moottorivoimalla pitkin autiomaata pöllyyttävät Teksasin parranpäristäjät, joiden kitarat löivät tulta ja tappuraa.
Samoista aineksista on aika moni nykyajan bluesrockkitaristi tehty. Miten Virgil McMahon löytää sen oman juttunsa, millä erottua, siinä on haastetta.
Virgilillä ja hänen yhtyeellä the Acceleratorsilla on selvästi haku päällä. Sen osoittaa yhtyeen kakkoslevy Army of Three (2014), jolle on valittu tuottajaksi Chris Tsangarides, joka on kunnostautunut raskaamman Black Sabbath-& Judas Priest-rockin parissa. Yläkertaan kuitenkin terveiset: Tiluttelevaa sankarihevaria hänestä älköön tehtäkö, vaan pysyköön enempi jalat maassa olevana bluesjussina.
Ainakin The Radium-kiekolla blues on vahvasti läsnä, vaikka se antaa viitteitä moneen suuntaan. Raskaamman rockin henki on eniten läsnä lauluissa Backstabber ja Cold hearted woman, Gary Moore-balladista käy Fell to the floor ja Jimi Hendrix-Robin Trower-osastoa edustavat Working man, the Storm ja Low down and dirty.
Niin kuin ensimmäiset levyt tahtovat olla, The Radiumkin on käyntikortti. Näytetään mitä osataan ja rahkeitahan tällä voimatriolla riittää.
Itse Virgilillä tekniikka on hallussa, kunhan saa luovutettua musiikkiinsa, energian lisäksi, vielä lisää sydänverta. Kuitenkin on pakko myöntää, että McMahonin soitto bluesslovarissa Silver giver on, kitarasankariajat eläneelle sellaista mannaa, että nuorelle miehelle ei voi muuta kuin hattua nostaa.
On hienoa, että bluespohjainen musiikki elää ja kokeilemalla, yrityksen ja erehdyksen kautta, voi syntyä jotain uuttakin.
KATJA LUKIN GOES HEAVY! Lahdessa Suomen moottoripyörämuseon Ace Corner Finlandissa järjestettävässä Pitkä Sunnuntai-tapahtumassa 31.5. muistellaan toissakeväänä syöpään menehtynyttä basistilegenda Kari ”Pitkä” Lehtistä, joka vaikutti muun muassa yhtyeissä Sleepy Sleepers, Turo’s Hevi Gee ja The Charlies.
Vuosi sitten loistavan iskelmäesikoisen Löysin viimein paikan kaivatun julkaissut Katja Lukin tunnetaan parhaiten suuresta rakkaudesta 1960-luvun pirteää poppia kohtaan, joten heavy on uusi aluevaltaus ja vie keminmaalaislähtöisen laulajan ja luokanopettajan vaihteeksi syviin vesiin. Kaunotarta kuullaan Dannyn kanssa muun muassa Tornion Öölifestivaaleilla heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta toivottavasti pohjoisessa myös heavybändi Crossroadin solistina laulamassa klassista jytää tyyliin Deep Purple, Whitesnake, ZZ Top ja…Janis Joplin.
Pitkä Sunnuntai järjestetään Lahdessa toista kertaa ja viime vuonna se keräsi 700 kuulijaa. Katjan tähdittämän Crossroadin lisäksi esiintymässä käyvät Oliver / Dawson Saxon (UK), Mato Valtonen, Sakke Järvepää, Dave Lindholm, Devil Virtanen, Kuja Salmi, Jussi Kinnunen ja Jore Marjaranta, Haavisto Brothers, Raggars ja Bobcats.
CROSSROAD: Katja Lukin – laulu (Danny D’voices, soolo), Dimitri Keiski – laulu, basso (Ruotsin True Talent-voittaja, Queen-show), Lipa Liukkonen – kitara (Rattle, Disco Inferno), Ville Patrikainen – kitara (Kill The Romance) ja Jori Routo – rummut (Disclarity)
Vuonna 2007 Uriah Heepin terveydellisistä syistä jättänyt rumpali Lee Kerslakeviihtyy hyvin Ruotsissa. Viimeisimmän levynsä hän on tehnyt laulaja Stefan Berggrenin kanssa ja 18. heinäkuuta herrat nähdään paikallisen Övermorjärv Bond Blues Bandin vieraina Flakasand Rock & Bluesissa, Kalixin lähellä.
Urallaan Kerslake on tehnyt yhteistyötä myös Ozzy Osbournen kanssa, josta hän tuntuu saaneen ikuisen trauman.
– Ozzy on maksanut minulle talon verran, Lee valittaa ruotsalaisessa Rock`n`Roll Magazinessa. Hän kirjoitti lauluja Osbournen kahdelle ensimmäiselle sooloalbumille Blizzard Of Ozz ja Diary Of A Madman, ja peräsi saamatta jääneitä korvauksia oikeusteitse, mutta hävisi jutun.
– Sellaista voi sattua vain amerikkalaisessa tuomioistuimessa, mies tuhisee. Osbournet, Ozzy ja hänen managerivaimonsa Sharon menivät vielä niin pitkälle että, kun Ozzyn soololevyt uudelleenjulkaistiin, Leen soitto poistettiin ja korvattiin Faith No Moren Mike Bordinin rummutuksella.
Slim Butler alias Jarmo Puhakka on ilmoittanut uuden albuminsa nimen. Se on Bad Intention. Lapin Kansassa Jarmo kertoo, että toinen levy tulee olemaan musiikillisesti laaja-alaisempi. Mukana on puhaltimia ja bluesin lisäksi soulia, funkia ja rockiakin.
Ensimmäisen Slim Butler-kiekon loistava vastaanotto on antanut potkua ja saanut Jarmon reenaamaan kitaransoittoa aivan uudella innolla.
– Oma osaaminen on kehittynyt. Olen aina ollut laiska harjoittelemaan ja sen vuoksi olen ollut teknisesti onneton räpeltäjä, mutta näyttelin hyvin, Puhakka myöntää Lapin Kansan haastattelussa.
Bad Intension kiertue alkaa Kalottjazz & Blues -festivaaleilta Blues Nightista Haaparannalta 26.6., jonka jälkeen Slim Butler Trio esiintyy vieraansa Anrew Blackin kanssa Rovaniemellä Waldemarissa 27.6. soolokeikalla Kemijoen Helmellä ja 28.6. Talk in Bluesissa kirjastolla, jonka jälkeen suunta on etelään.
THE FALCONS: Pienessä laulukuvassa Esko Kirjavainen ja Vesa Vakkilainen ja isossa potretissä Kimmo Siilakka, Juhani Somervalli, Vesa, Pekka Leppä ja Alpo Aine
Torniolainen The Falcons oli ensimmäinen lappilaisbändi, joka esiintyi Suomen televisiossa . Tänään 28.5. klo 18.30 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun yhtye esiintyi Lasse Liemolan juontamassa Me Nuoret-ohjelmassa. Ruotsin televisiossa heidät oli nähty paria vuotta aiemmin uutispätkässä , jossa he veivät letkajenkan yhteislyseon oppilaiden kanssa Torniosta Haaparannalle.
Valtakunnaliseen tv-lähetykseen pääsy on vielä tänäkin päivänä lappilaismuusikoille iso juttu, mutta vielä huomattavasti harvinaisempaa se oli 50 vuotta sitten .
The Falconsin keikkasetissä oli 1960-luvun alussa pelkästään instrumentaaleja ja hupipohjalta heitettiin Be-bob-a-lula ja Tintarella di luna. Yleensäkään Meri-Lapissa ei voinut puhua tuolloin vielä rokkibändeistä, mieluummin nuorisoyhtyeistä, koska niiden oli pakko esittää keikoilla myös tangoa ja muuta tanssimusiikkia, jos ei halunnut jäädä kellariin tai kouluhippoihin soittelemaan.
The Falconsissa soittaneista aktiivisimmin musiikkia harrastaa vielä tänäkin päivänä Esko Kirjavainen, jolle Me Nuoret-keikka oli toinen yhtyeessä. Hän muistelee reissua pääkaupunkiin näin:
– Matka Helsinkiin oli meille monelle ensimmäinen, joten jännitti. Kun sitten noustiin Tähtitorninmäelle, meitä tervehti h-studion ovella manu, joka kyseli moniko teistä laulaa ja jatkoi, että jos yksi laulaa, vain yksi mokaa, jos useammat, niin mokaajia on monta. Viimeistään tässä vaiheessa päästiin yhteisymmärrykseen, ettei esitetä ainakaan Rollareiden Time is on my side-biisiä.
The Falconsin varsinainen virtuoosi oli kitaristi Vesa Vakkilainen. Taitava pelimanni, joka oppi kappaleet helposti korvakuulolta ja hallitsi myös viulun. Valitettavaa vain, Vesa lopetti musisoinnin heti yhtyeestä erottuaan, teki merkittävän osan elämäntyöstään ulkomailla ja viettää aikaa nykyään paljon Teneriffalla.
Tv-keikalla Vakkilaiselle annettiin päävastuu, ja rautalankaspeliasistina hän soittikin onnistuneesti The Venturesin Taboon. Alpo Aine heitti sekaan urkusoolon, ja muut säestivät vaitonaisena taustalla.
-Itse isäntä Liemola suhtautui meihin ymmärryksellä. Oltiin kokemattomia, mutta onneksi lähetys meni ulos playbackinä.
– Koreografiankin kannalta meillä oli vain yksi tie, ylöspäin, sillä suolapatsaatkin olisivat olleet taitovoimistelijoita meihin verrattuna! Meissä oli vauhtia kuin jäätyneessä purossa, Kirjavainen vitsailee.
Me Nuoret-ohjelman tunnussävel oli Liemolan suomeksi esittämä Cliff Richardin ja Shadowsien hitti The Young ones. Torniolaisbändin lisäksi ohjelmassa esiintyivät; tyttökvartetti Pirkan Neidot (mukana mm.torniolaissyntyinen Irma Tapio), joka esitti laulut Iso lintu merikotka ja Taivas on sininen ja valkoinen, Jarmo Tuomisen nuoriso-orkesteri, joka soitti jazzinstrumentaalin, Anneli-tangon armeijan harmaissa tulkinnut Seppo Hanski sekä haminalainen Strings, joka oli ensimmäinen Helsingin ulkopuolelta levyttämään päässyt rautalankayhtye.
Elokuussa 2014, vanha The Falcons-kolmikko, Esko, Alpo ja Vesa, tapasivat Helsingissä
-Kun keikka oli ohi, meillä oli kiire pohjoisen junaan. Niin kiire, ettemme ehtineet pestä edes meikkejä pois ja niinpä herätimme keltainen mönjä kasvoillamme ansaittua hilpeyttä Helsingin rautatieasemalla. Vapautunut nauru pääsi pian meiltäkin erikoisen tv- kokemuksen jälkeen, Esko muistelee.
Me Nuoret-keikalta palatessa The Falconsia ei ollut vastassa Tornion rautatieasemalla kiljuva tyttölauma. Televisiossa esiintyminen oli suuri juttu, mutta se oli alkanut näkyä Lapissa vasta kahta vuotta yhteen esiintymistä aiemmin, joten vastaanottimia ei joka kodissa ollut.
-Hyödynnettiin kuitenkin tv-keikan julkisuus täysimääräisesti eli se näkyi siinä, että keikkajulisteeseemme painettiin teksti: ”Esiintyneet mm. TV:ssä”.
(Lainaus kirjasta: AJ: Poppia Väylän pyörtheistä, Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta)
Amerikkalaisen W.A.S.P.– yhtyeen Blackie Lawlessin sirkkeli on soinut 2010-luvulla niin Kiirunassa kuin Luulajassakin.
Nyt mies tekee paluun uutuuslevynsä Golgotha myötä 5. lokakuuta Luulajan kulttuuritalolle. Edellisestä yhtyeen albumista on aikaa jo kuusi vuotta, joten tulevaa, järjestyksessään 15.:sta albumia juhlitaan näyttävällä maailmankiertueella The Bloody Road to Golgotha.
W.A.S.P. on perustettu Los Angelesissa vuonna 1982 ja kannuksensa se loi villillä live-esiintymisellään. Rockin historiaan yhtye kirjoitti itsensä hiteillä Animal (Fuck you like a beast),L.O.V.E. machine, Wild child ja I wanna be somebody , jotka ovat myyneet maailmalla moninkertaisesti platinaa.
Alkuajoista yhtye on rauhoittunut ja viimeaikojen keikoistaan W.A.S.P. on saanut kauttaaltaan hyviä livekritiikkejä.
W.A.S.P.: Blackie Lawless – laulu, kitara, Doug Blair – soolokitara, Mike Duda – basso ja Mike Dupke – rummut
Nelosen The Voice of Finland -kilpailun voittanut Miia Kosunen esiintyy bändinsä kanssa pohjoisessa ainakin tulevan kesän Rock@Ivalo-Sity-tapahtumassa 24-25.7.. Muut varmistuneet esiintyjät ovat Solid Base, Pelle Miljoona, Mighty 44, Cat Cat, Maya Paakkari, Raaka-Aine, Hiljaiset Tähdet, Pertti Peippo & Ajomiehet ja Tervettä Tavaraa.
Miia Kosunen kilpaili Tarja Turusen joukkueessa ja Kosunen sai 41,1 prosenttia finaalin yleisöäänistä.
Varsinkin isot power-balladit hän otti haltuunsa upeasti. Jennifer Rushin The Power Of Love, rauhallinen ja yksinkertainen esiintyminen ja poikkeuksellinen ääni oli vastustamaton yhdistelmä.
Kosunen esitti kevään finaalissa Ralf Gyllenhammarin kappaleen Bed on Fire sekä yhteisesityksenä Tarja Turusen kanssa tämän Never Enough -kappaleen.
Laulajan saamista palkinnoista yksi oli levytyssopimus Universal Musicin kanssa ja Miian ensimmäistä sinkkua odotetaan ilmestyväksi viimeistään syksyllä.
Miia aloittaa keikkailun ja korkkaa uuden bändinsä Ivalon tapahtumassa.
Willy Clay Band on Kiirunan kovin bändi ja sitä oli aikanaan myös the Shanes, jonka vuoden 1963 keikkakärry löytyi Sundsvallista
Viime vuonna Willy Clay Band vietti kymmenvuotispäiviään juurillaan Kiirunafestivaaleilla ja paikalla oli melkein koko kaupunki.
Tänä kesänä vähän keikkoja tekevän Willy Clay Band esiintyy pohjoisessa Kiirunan (6.6.) lisäksi Tornionlaakson suurimmassa kesätapahtumassa Pajalan markkinoilla ja paikkana on Bykrogen 4.7. klo 00.00 Ruotsin aikaa.
Jos pidätte rokahtavasta kantrista Eaglesin, The Bandin, Neil Youngin tai Mark Knopflerin tyyliin, pidätte varmasti myös Willy Clay Bandin musiikista.
Länsirajalla kasvaneet, entiset nuoret, muistavat Tonicsin ja Battaglian laulun voiman ja tornionlaaksolainen vahvojen lauluharmonioiden perinne jatkuu Willy Clay Bandissä.
Örjan Mäki on kotoisin Pajalan Kaunisvaarasta, Reine Tuoremaa Karesuvannosta, Fredrik Elenius ja Tony Björkenvall Lainiosta ja Björn Petterssonin Kiirunasta.
Yhtyeen klassinen debyytti Rebecka Drive äänitettiin Nashvillessä tuottajanaan Will Kimbrough ja toinen albumi Blue kotona Ruotsin Lapissa. Yhtyeeltä on ilmestynyt myös EP, joka on sekoitus live- ja studioäänityksiä Norjan Haldenista.
Blue-albumilta Mighty Good Times nousi Svensktoppeniin ja yhtye oli erittäin lähellä breikata niin Ruotsissa kuin maailmallakin, mutta sitten tuli hiljaisuus. Yhtye jäi telakalle ja jäsenet halusivat tehdä muutakin.
Tony Björkenvall on ollut mukana Fagervall Björkenvall-duossa, Reine Tuoremaa ja Björn Pettersson Frida & the Coolantsissa ja Örjan Mäki ja Fredrik Elenius theFavourite Hippiesissä.
Koskaan Willy Clay Band ei ole kuitenkaan hajonnut virallisesti, eikä sitä ole unohdettu. Vaikka yhtye on julkaissut vain kaksi albumia ja yhden EP-levyn, yhtyeen biisejä kuunnellaan ahkeraan Spotifyssä ja se on yhä Rootsy Liven ahkerimmin keikoille kysytty bändi.