Archive for kesäkuu, 2015

Bluesnestori EERO RAITTISELTA tulossa kaksikin roots-albumia piakkoin!

by Arto.

EeroRaittinen2Kalottjazz15Kalottjazzin Blues Nightissa Haaparannalla perjantaina 26.6. esiintyvä laulaja Eero Raittinen on tyytyväinen mies. Keikkaa riittää monipuolisesti ja loppuvuodesta hän on mukana kahdessakin levyprojektissa.

70-vuotias Raittinen on ehtinyt laulaa yli viisikymmenvuotisen uransa aikana kaikenlaista, rockista iskelmään, mutta blues on aina ollut hänen sydäntä lähinnä ja siinä genressä iän tuoma patina on vain bonusta.

– Mikä tässä on laulaessa. Vaikka muu kroppa kaipaakin remppaamista, onneksi se tärkein eli ääni on loistokunnossa, Eero tuumaa kiitollisena.

Hän on innoissaan, kun pääsee esiintymään nuoren polven muusikoiden kanssa ja kehuu estoitta nykysoittajien korkeaa ammattitaitoa eri puolilla Suomea. Nautinnollisia  keikkoja hän on päässyt kokemaan viime aikoina  muun muassa Hammond-urkuri Kalle Salosen ja Hustle Fuzz-yhtyeen kanssa.

Haaparannan Folkets Husillä Eero saa taas taakseen kitaristi Jarkka Rissasen kanssa  soittajia Tornion ja Oulun opinahjoista; Tuukka Nygårdin, Markku Raikaslehdon , Joona Pirilän ja Aapo Lehtomäen.

– Tutustuttiin Kuopiossa. Marraskuussa Tahkovuoressa pidettiin viikon workshop, jossa Jarkka oli liiderinä. Heitettiin pari keikkaa ja homma toimi niin hyvin, että pähkäiltiin, että voitas`soittaa kimpassa toistekkin. Nyt se sitten toteutuu, kiitos Helena Juneksen.

Luvassa on roots-klassikoita laajalla skaalalla muun muassa  Bob Dylania, Tobacco roadia ja pari stykeä minun Woodstock-albumiltakin.

Amerikassa Band-legenda Levon Helmin studiolla äänitetty Woodstock on Eeron toistaiseksi viimeisin albumi. Se julkaistiin jo vuonna 2008, mutta tänä vuonna turhan pitkä levytyshiljaisuus rikkoutuu, sillä Eero on pääroolissa kahdessakin levytyksessä.

Elo-syyskuussa äänitetään livelevy White Knuckle Trion kanssa Hämeenlinnan Suistoklubilla ja  9-miehisen Eldis-bändin kanssa Eero tekee studiolevyn, jonka julkkareita vietetään ensi tammikuussa Tunturibluesissa.

Saariselän Tunturibluesin Raittinen  järjestää vaimonsa kanssa jo 19. kertaa. Hän on tyytyväinen tapahtumaan, joka kerää vuosittain tuhatkunta kuulijaa.

– Vuosi kerrallaan mennään, mutta talous on kondiksessa ja tulevaisuus turvattu. Aikanaan minulle ehdotettiin isomman tapahtuman järjestämistä, mutta kieltäydyin.

Pieni on kaunista, sanotaan ja hyvä musa menee isojen starojen edelle. Haluan tehdä festivaalia, jossa ihmiset pääsee esiintyjää lähelle, eikä tarvi katsella skriiniltä.

Tunturibluesin kautta Lappi on tullut Raittiselle hyvin tutuksi ja hän on toiminut oppaana monelle ulkolaisvieraalle muun muassa brittiläiselle puhaltajalegenda Dick Heckstall-Smithille.

Eero muistelee, että edellisen kerran hän esiintyi Ruotsissa vuonna 2003 ja kyseessä oli kiertue juuri Dickin kanssa ja konserttipaikkana oli silloinkin  Folkets Hus.

– Oltiin liikkeellä Wentus Blues Bandin kanssa ja ennen Haaparannan keikkaa esiinnyttiin Ylläksellä. Siellä minulla oli kunnia parin päivän ajan tehdä Dickille Lappia tutuksi. Hieno persoona, jossa yhdistyi vanha brittiläinen aristokraatti kapinalliseen, joka näkyi niin hänessä ihmisenä kuin hänen musiikissakin.

KALOTIN KESÄFESTIVAALI-kalenteri täydentyi KAMOON KAAKAMOON-tapahtumalla!

by Arto.

VirgilMcMahon2

Virgil kitaroi RUN TO 60`S-tapahtumassa 24.-26.7. Kemissä

JUTAJAISET 24.–28. 6. Rovaniemi

Pohjonen Alanko, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Semmarit, Jord, Raj-Raj Band,  Jaakko Laitinen ja Väärä Raha ja Aki Sirkesalo-tribuutti: Sami Pitkämö, Jussu Pöyhönen ja Sami Saari, Niillas Holmberg, Jaakko Ryhänen ja Jyrki Anttila. www.jutajaiset.fi

KIRUNAFESTIVALEN  25. – 28.6 Kiiruna, Ruotsi

Carola, Ola Salo, Tomas Ledin, Mando Dio, Danko Jones (CAN)…http://kirunafestivalen.nu/

Kalottjazz15KALOTTJAZZ & BLUES  25. – 28.6  TornioHaparanda

Slim Butler Trio feat. Andrew Black (FIN/USA), Rigmor Gustafsson, Eero Raittinen Band, Pepe Willberg, Petri Laaksonen, Olli Ahvenlahti, Panu Savolainen Toivo feat. Yona, Visa Nordica, Evighetens orkester,  …http://www.kalottjazzblues.net/blogi/

POHJOLAN YÖSSÄ  4.7. (18-01) Lohijärvi

CatCat, Tuovi, Anneli Kätkä, Paavo Yrjänheikki, Kari Haajanen, Marjo Törmänen, Janette Kätkä, Jamppu ja Jane Peltonen & Alpoksen Ilvekset.

Oolifestit15ÖÖLIFESTIT  3.-4.7 Pikisaari, Tornio

Boney M,  Jari Sillanpää,  Laura Voutilainen, Danny, Juha Tapio, Paula Koivuniemi, TCT, Satin Circus, Arttu Wiskari, Roope Salminen, Petri Nygård, Justimus, Elonkerjuu…

KEMIJÄRVEN YÖTTÖMÄT YÖT 2. -5.7.

Boney M, Laura Voutilainen, Juha Tapio, Jonne Aaron, Katri Helena, Antti Tuisku, Maija Vilkkumaa, Arttu Wiskari, Jukka Poika, Souvarit…

PAJALAN MARKKINAT 3.-5.7. 

Willy Clay Band, Raj-Raj Band, The Magnettes, Albin, Medina, Peter Fredriksson…www.pajalamarknad.se

Kaakamo15KAMOON KAAKAMOON – Alapää soi!!!  5.7. (klo 15 alkaen)

Kaakamon bändikoululaiset, Janne Raappana, Men In Black, Freezer, Worst Night Out, Kaamea Rangaistus…

SUMMER PARTY NALLIKARI 3.-4.7.  Oulu

Sabrina, Basshunter, Rednex, Basic Element,Princessa, DJ SASH!, CASCADA…http://summerparty.fi/

LK:N KIMALLUS 9.-11.7. Rovaniemi

Dave Lindholm & B.Inventine, Pelle Miljoona United, Hausmylly, Bablo, Esa Eloranta ja Edu Kettunen, Maya Paakkari…

CLASSIC MOTORMEET 10.- 11.7. Haparanda, Ruotsi

The Refreshments, Raj-Raj Band, Go-Getters, …www.classicmotormeet.se/

ridduriddulogoRIDDU RIDDU 8.-12.7. Kaivuono/ Kåfjord, Norja.

Amoc, Katchafire, Arvvas, Resirulert, Nanook…http://riddu.no/nb

LULEÅ HAMNFESTIVAL  8.- 11.7 Luulaja, Ruotsi

Elecric Banana Band (Lasse Åberg & Janne Schaffer), Jill Johnson, Raised Fist, The Magnettes, Kalle Moraeus, Cleo…www.luleaexpo.se

Midnattsrocken15MIDNATTSROCKEN 9.- 12. 7 Lakselv, Norja

Smokie (UK), Scooter,Tara, Genesis Classic, Donkeyboy, Tindrum…www.midnattsrocken.no

SOMMAR I KORPIKYLÄ 15.7.klo 18..00, Ruotsi

Arja Sipola, Fredrik Isaksson, The Meänland, Evighetens orkester, Christer & Håkan Andersson-Gran, Mirja Tapio…

GAMAS BLUES 17.- 18.7. Inarissa & Kaamasessa

Henry Ojutkangas, Hilda Länsman & Out Of The Woods, Astman Brothers, Peippo ja Ajomiehet, Puck’It Duo,The Malpractice + Inarin bluesristeily…

YllasS15YLLÄS SOIKOON 15. – 19.7 Äkäslompolo

Anita Hirvonen, Amadeus Lundberg, Anne Mattila, Teemu Roivainen, Tuure Kilpeläinen, Kylmän jäljet-musiikkinäytelmä…www.yllassoikoon.fi/

BUKTA OPEN AIR  16.-18.7. Tromssa, Norja

Dream Theater (USA), Rival Sons (USA), Danko Jones (CAN), Refused (SE), Temples (UK), Baby In Vain (DK), the Growlers (USA), the Wombats (UK)http://bukta.no/english/

pikirockPIKIROCK 18.7. Tornio

Zacharius Carls Group, Free Ride, Snowreport, Nitroforce 9, No Swaps, Meatgrinder, Loud Echo, Glass Wipe, Tyrskyvalli, Saaga Sees…

FLAKASAND ROCK & BLUES 18.7. Morjärv, Ruotsi

Övermorjärv Bond Blues Band feat. Lee Kerslake (x-Uriah Heep), Top Cats, Lindvalls Lads,  Stacie Collins, Lisa Lystam Family Band, Chickpeas…flakasand.hemsida24.se/

MEÄN VESTIVAALIT 24.-25.7. Äkäslompolo, Ylläs

La Sega Del Canto, Jaakko  Laitinen & Väärä Raha, The Meänland,  Jannes Frickeboda, Vastarannan Siili…

RUN TO 60`S 24.-26.7. Kemi

Virgil and the Accelerators (GB), Rockin`Rounders, the Jarnos, Fresh X, 61Beast, Maya Paakkari Band…

QSTOCK  24.- 25.7  Oulu, Kuusisaari

Nightwish, The Sounds (SWE), Mustasch (SWE), Amaranthe (SWE), Neljä Ruusua, Juliet Jonesin Sydän, , Apocalyptica, Von Hertzen Brothers, Rambo Rimbaud (Ville Valo), Apulanta, CMX, Disco Ensemble, Elastinen, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Kasmir, Kotiteollisuus, Pertti Kurikan Nimipäivät, Popeda, Radiopuhelimetwww.qstock.fi

ivalo15ROCK@IVALO-SITY  24.-25.7 Ivalo

Miia Kosunen (Voice Of Finland), Solid Base (SWE), Pelle Miljoona, Mighty 44, Cat Cat, Maya Paakkari, Raaka-Aine, Hiljaiset Tähdet, Pertti Peippo & Ajomiehet sekä Tervettä Tavaraa.

SATAMA OPEN AIR  31.7- 1.8. Kemi

Haloo Helsinki!, Kasmir, Yö, Jenni Vartiainen, Antti Tuisku, Pete Parkkonen, JVG, Redrama, Olavi Uusivirta, Nopsajalka, TCT, Samuli Edelmann, Happoradio, Neljä Ruusua, Juho & Mika…www.satamaopenair.fi

ELOJAZZ 30.7.-2.8. Oulu

Dr. Lonnie Smith (USA), Avishai Cohen & Jussi Kannaste Quartet, Elektro GT, Johanna Försti, Jori Huhtala 5,  Iiro Rantala & Jussi Lampela Nonet, The Northern Governors, Mikko Innanen Special Four, Jussi Kannaste Quartet…http://www.elojazz.com/

PYHÄ UNPLUGGED  31.7.-3.8. Pyhätunturi

Apocalyptica, Jari Sillanpää & Men In Black, Egotrippi, Aino Venna, Kari Peitsamo, Silvennoinen & Maijanen Band, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Freud, Marx, Engels & Jung, 22 Pistepirkko, Muska in Rock, Sir Elwood-duo, Lenni-Kalle Taipale & SVY…

YTTERSTI, musik under augustimånen 8.8. Kalix 

Sun Cats, Sonja Alden, Rickard Söderberg, Stefan Nilsson, Lotta Hasselqvist, Ola Johansson och Peter Eyre…www.yttersti.se

sime15SIMEROCK 7.–8. 8. Ounaspaviljonki, Rovaniemi

Pertti Kurikan Nimipäivät, Haloo Helsinki!, Robin, Elastinen, Antti Tuisku, Kasmir, Aurora  Yö, Mikael ’MG’ Gabriel, Arttu Wiskari, Teflon Brothers, Aivovuoto, Dj Kridlokk, Tuuttimörkö…www.simerock.com

JALOMETALLI  7.-8. 8. Oulu, Kuusisaari

Saxon (UK), Candlemess (SWE), Cradle of Filth, Annihilator…http://www.jalometalli.net

VARANGERFESTIVALEN  5. – 9.8. Vesisaari/Vadsö, Pohjois-Norja

Gregory Porter (USA), Anneli Drecker, Bugge Wesseltoft, Aurorawww.varangerfestivalen.no/

XVII JÄNKHÄLLÄ JYTISEE 12.-16.8. Saariselkä, Ivalo

Eini & Boogie, Grooving High Allstars, Christa Huikko Band, Kotiteollisuus…http://www.tunturihotelli.fi/fi/jytisee

IJAHIS IDJA 14.–16.8. Inari

Wimme, Jon Henrik Fjällgren, SomBy, Mollet, Hilda Länsman, Arvvas, Elle Márjá Eira, Iŋgá-Máret Gaup-Juuso…….www.ijahisidja.fi

MUSIKENS MAKT 21.-22.8. Luulaja (ilmainen)

Weeping Willows, Hurula, Maxida Märak, Alice Phoebe, Amason…http://musikensmakt.se/ 

SENSOMMAR FESTIVAL 29.8. Ponde, Haaparanta

Coldspell, Lili & Susie (Päivärinta)

VENETSIALAISET 29.8. Toranda, Tornio

Mira Sunnari, Raj-Raj Band, Telaketju

Väylän Pyörteen listaus ei pyri täydellisyyteen, vaan tarjoaa vaihtoehtoja eri musiikin sektoreilta,  eri puolilta Kalottia.

WIMME ja JON HENRIK FJÄLLGREN tähdittävät saamelaistapahtumaa Inarissa

by Arto.

Wimme

W I M M E

Kahdettatoista kertaa järjestettävän saamelaistapahtuman  Ijahis idjan (13.–16.8.) teema on tänä vuonna Vilda duoddarat  eli Villit tunturit. Nimi viittaa Saamenmaan isään Nils-Aslak Valkeapäähän ja tapahtumassa tehdäänkin  tunnetuksi Enontekiön ja muun länsipuolen joikuperinnettä sekä uudempaa saamelaismusiikkia.

Lauantaipäivä  15.8.  aloitetaan saamelaismuseo Siidassa järjestettävällä  Villit tunturit-musiikkiseminaarilla.  Iltapäivällä Sajoksen auditoriossa esiintyy Arvvas-yhtye, jonka solisti on muun muassa Adjágas-yhtyeestä tuttu Sara Marielle Gaup Beaska.

Sen jälkeen ilta jatkuu ulkoilmakonsertilla, jota tähdittää yksi kansainvälisesti tunnetuimmista saamelaisartisteistamme,  Enontekiön Kelottijärveltä lähtöisin oleva  Wimme. Hänen lisäkseen esiintyvät joikaajat  Elle Márjá Eira ja Iŋgá-Máret Gaup-Juuso  yhtyeineen ja illan päättävät rockbändit  SomBy ja Mollet.

jonhenrik

JON HENRIK

Edellisenä iltana 14.8. perjantaina Sajoksen auditoriossa konsertoi, ensi kertaa Suomessa esiintyvä, ruotsinsaamelainen Jon Henrik Fjällgren. Hän hurmasi suuren yleisön ja voitti Ruotsin Talent-kilpailun viime vuonna  ja kevään Euroviisu-karsinnoissa hän selvisi komeasti kakkoseksi. Hänen esikoisalbuminsa Goeksegh  möi myös kultaa naapurissa. Perjantaina esiintyyy myös UMK-kilpailusta tuttu Hildá Länsman.

Pitkän festivaaliviikonlopun tarjontaan kuuluu  perinteisesti musiikkia myös lapsille. Ijahis Idja- tapahtuma alkaa torstaina 13.8. Ima Aikio-Arianaickin lastenlevyn ”Ima Mánážat” julkaisukonsertilla Sajoksen auditoriossa ja perjantaina konsertti uusitaan.

www.ijahisidja.fi

Rocket Records julkaisee HANNU MERKUN parhaat laulut CD:llä

by Arto.

HannuMerkkusompiolaistavertaVäylän Pyörre julkaisi helmikuussa lappilaislaulaja Hannu Merkusta (1952-2014) muistokirjoituksen, joka sai paljon positiivista palautetta.Nyt tamperelainen levy-yhtiö Rocket Records yllättää. Se tekee kulttuuriteon ja julkaisee syyskuussa Merkun keskeisen tuotannon CD-koosteella Sompiolaista Verta. 

Hannu Merkku oli niitä harvoja lappilaisia, joka pääsi levyttämään legendaariselle Love Recordsille 1970-luvulla. Hänen vahva tukija oli Henrik-Otto Donner.  Laululahjojensa lisäksi Hannu oli viimeisen päälle aatteen mies, taistolainen,  joten ovet aukesivat niin Repo-radioon kuin edistykselliseltä pohjalta ponnistavalle levy-yhtiölle.

Love Records julkaisi hänen ensimmäisen albuminsa Ounasjoen törmällä vuonna 1979. Seuraavat albumit olivat Ponsi-levymerkin vuonna 1980 julkaisema Pohjolan tähtien alla sekä Heliander Productionin vuonna 1982 julkaisema Sompiolaista verta.

Tuleva CD sisältää kokonaisuudessaan Sompiolaista Verta -albumin ja bonuksena on 13 pomintaa Merkun kahdelta muulta viralliselta julkaisulta.

LUE TARKEMPAA TIETOA  HANNUSTA JA LEVYISTÄ TÄÄLTÄ: https://vaylanpyorre.com/kuka-muistaa-muhkeaaanisen-hannu-merkun-2/

Sompiolaista Verta-CD:

  1. Sompiolaista Verta (1982)
    2. Koti-Ikävä (1982)
    3. Koltan Häät (1982)
    4. Kas Soita Ei Jätkä Kitaraa (1982)
    5. Tekojärvitango (1982)
    6. Kuurayö (1982)
    7. Laulu Kuukkelille (1982)
    8. Vuosien Jälkeen (1982)
    9. Tyttöni Pellavapää (1982)
    10. Kesäiltana Kerran (1982)
    11. Lumiperhonen (1982)
    12. Elämän Aallokoissa (1982)
    13. Morsiamen Hääkuva (1982)
    14. Lyhyt Unelma (1982)
    15. Telan Jälki (1978)
    16. Niittykämppäjenkka (1978)
    17. Ruskan Jälkeen (1978)
    18. Ounasjoen Törmällä (1979)
    19. Kulje Kautta Kittilän (1980)
    20. Pohjolan Tähtien Alla (1980)
    21. Sininen Hetki (1980)
    22. Rakkain Paikka Lapsuuden (1980)
    23. Kaukainen Kotiseutuni (1980)
    24. Suruttoman Soittajan Sottiisi (1980)
    25. Muurolan Masurkka (1980)
    26. Pojan Vene (1980)
    27. Vuonelo Rock (1980)

VOLGOGRADIN Maria on kuin tehty Kaurismäki-leffaan

by Arto.

VolgogradMaria Maria, kielet kitaran sinulle soida voi/ Maria, kuinka luoksesi tahtoisin täältä pois/ Maria, sinut tahdoin vain

LEVYarvioPellolainen Volgograd  kyynelehtii vuolaasti  tumman Marian perään.  Se tulvimaan itkee ja saa Tornion Väylän vedenkin nousemaan.

Aivan huippubiisi.  Jukka Koivumaan kaurismäkeläinen teksti, tarttuva melodia ja hieno espanjalainen kitara.  Parasta, mitä olen Volgogradilta ja sen edeltäjältä Hämärästä Aamunkoittoon-yhtyeeltä kuullut.

Synkkää yksinpuhelua.  Jukka laulaa muun muassa: ”Pimeyden tietä yksin mä jatkan, kuolema harteilla teen tämän matkan…”

Maria ei ole kuitenkaan, mitään  Elämän valttikortit-ruikutusta, vaan suoraa tornionlaaksolaista puhetta: Tunnemyrskyä, lähteviä laivoja ja ranteetauki-meininkiä.

Mariassa on ainesta hitiksi asti. Jos Radio Suomi on tahkonnut  jostain Baddingin Ikkunaprinsessasta kansan suosikin, niin miksei Mariastakin.

Jos Marialle annetaan tilaisuus, se jää soimaan kehdosta hautaan. Sen jälkeen se siirtyy polvesta toiseen äidinmaidossa. Näinhän tapahtui Ikkunaprinsessalle ja monelle muulle ikivihreälle.

Maria on kolmas näyte Volgogradin ja huippumuusikko Peter Engbergin välisestä yhteistyöstä. Sinkkujen, Silmät sidottuina, Lyöty mies ja Maria, jälkeen syksyllä on luvassa pitkäsoitto. Toivotaan Maria-biisille menestystä ja jäämme odottamaan mielenkiinnolla  Jukalta, Timo Reijoselta ja Antti Ristolta lisää tunnelmamusiikkia.

Volgograd tanssittaa  tänään juhannusaattona 19.6. lohennarraajia Harrinivan Lomakeskuksessa, Muoniossa.  (Sinkkua voi ostaa yhtyeeltä ja hyvin varustetuista musiikkiliikkeistä kautta maan!)

Lapin ahkerin keikkailija JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA isolle ulkomaankeikalle

by Arto.

JaakkoLaitinenPROMO Maailmanmusiikin suurtapahtuma WOMEX, joka järjestetään täällä kertaa  Budapestissa, Unkarissa lokakuun lopussa,  on valinnut Jaakko Laitinen & Väärä raha -yhtyeen ensi syksyn tapahtuman  showcase-sarjaan satojen hakijoiden joukosta. Asiasta kertoo ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Valinnan myötä yhtye pääsee esiintymään livenä maailmanmusiikin alan promoottorien sekä erilaisten festivaali- ja konserttijärjestäjien eteen ja saa huomattavaa näkyvyyttä messujen aikana.

Viime vuonna Womex-messuilla Suomea edusti Ilkka Heinonen Trio. Se oli ainoa pohjoismaalainen kokoonpano, joka valittiin messutapahtuman showcase-sarjaan 850 hakijan joukosta.

Jaakko Laitinen & Väärä raha yhdistelee vanhaa suomalaista iskelmää ja Balkanin mustalaisrytmejä, joten Unkarissa heidän musiikkinsa varmasti uppoaa kuin veitsi voihin.

Lappilaislähtöinen poppoo ei ole unohtanut myöskään omia juuriaan. Pohjoisessa suosittua Väärää Rahaa pääsee kuulemaan kesän aikana keikalla useammin kuin mitään muuta yhtyettä.

25.6. Rovaniemi, Jutajaiset, 23.7. Inari, PaPaNa, 24.7.2015 Sodankylä, Hotelli Sodankylä, 25.7.Äkäslompolo, Meän Vestivaalit  & 30.7-2.7.., Pyhä, Pyhä Unplugged

PAULI RUUSKASESTA uusi Souvareiden basisti

by Arto.

PauliRuuskanenJormaHietala15

Souvareissa miesvaihdos. Jorma Hietala (oik.) jäi ansaitulle eläkkeelle ja bassoon tarttui kuusi vuotta nuorempi Pauli Ruuskanen

Tänä iltana yhdessä Suomen suosituimmista tanssipaikoista Merikievarissa Merikarvian Tuorilassa, Souvareiden bassoon tarttuu pitkästä aikaa Pauli Ruuskanen. Hän vaikutti yhtyeessä kolmisen vuotta 1980-luvun alussa, jonka jälkeen hänet on opittu tuntemaan paitsi monipuolisena muusikkona, myös ennen kaikkea rovaniemeläisen Studio Alan kultasormena.

– 24 esiintymistä pelkästään heinäkuussa. Tulee Suomi tutuksi, tuumaa Pauli ja on tyytyväinen pestistään, sillä keikkailulta jää sopivasti aikaa myös studion pyörittämiseen.

Hän seuraa Souvareihin basisti Jorma Hietalaa, joka jäi eläkkeelle toukokuun lopussa palveltuaan Souvareissa tanssikansaa, neljää kuukautta vaille kolmekymmentä vuotta. Tosin ensimmäisen tanssikeikkansa, Pellon Juoksengista lähtöisin oleva Jorma teki jo joulukuussa 1965 yhtyeessä Pertin Pumppu. Ennen Souvareita hän ehti soittaa myös muun muassa Markku ”Markus” Tranbergin, Tatu Heikkisen, Hannes Höynälän ja Matti Eskon bändeissä.

souvarit15bOikeastaan Pauli Ruuskanen on ollut  aina  ”kuudes Souvari”.  Yhtyeen soundi  on luotu hänen studiossaan.
– Koko ajan tehdään uutta. Tavalla tai toisella olen ollut mukana kaikilla Souvareiden levyillä. Tällä hetkellä meillä on valmiina 30 laulua ja tulossa on parikin albumia, Lappi-aiheinen ja Vikingarna-tyylinen levy, Ruuskanen kertoo.

Souvareiden vetäjän Lasse Hoikan Pauli on tutenut koko ikänsä. Hänen musiikilliset aivoitukset  Pauli tuntee paremmin kuin kukaan muu.

-Lasse kävi koulunsa Muurolassa, mistä minäkin olen kotoisin. Soitettiin poikasina myös Huumor-Humpassa,

Tuota yhtyelegendaa  johtivat opettajat Pauli Pirttijärvi Jaatilasta ja Juhani Juusola Muurolasta ja sen on sanottu vaikuttaneen vahvasti niin Souvareiden kuin Solistiyhtye Suomenkin syntyyn.

1980-luvun Souvareissa Ruuskanen ehti olla mukana kahdella pitkäsoitolla Jätkän oma kulta ja Kotijärvi, joissa  monien  kappaleiden tekijä oli Lappiin ihastunut Usko Kemppi, mutta on Pauli ehtinyt soittaa muun muassa Kari Tapion, Armin & Dannyn, Eino Grönin, Laila Kinnusen, Erkki Junkkarisen, Reijo Taipaleen, Eemelin, Niilo Tarvajärven, Harry Bergströmin ja Irwinin taustallakin.

Paulilla on  kulta-ja platinalevyjä kolmisenkymmentä, enemmän kuin kellään muulla Lapissa. Hänellä on yksi kultalevy enemmän  kuin Souvareilla.

– Muut ovat tulleet tietenkin Souvarit levytyksistä, mutta yksi kulta on tullut Arja Havakan Lokki-valssista. Vuonna 1995 Lokki oli aikamoinen jytky ja möi 35.000 kappaletta. Sillä soitin bassoa, kitaraa, mandoliinia ja lauloin kuorostemmaa, 57-vuotias Pauli Ruuskanen muistelee .

https://www.youtube.com/watch?v=wsAxHDYDtu0