Jo ennakkoon loppuunmyydyn Qstock-festivaalin muikein yllätys koettiin lauantai-iltana, kun Ville Valon yhden miehen yhtyeen Rambo Rimbaudin ohjelmapaikalla esiintyikin ensimmäistä kertaa uuden rumpalinsa Jukka ”Kosmo” Krögerin kanssa keikkaillut HIM.
– Uskomattoman hieno yllätys, että bändi halusi tehdä tämän nimenomaan Qstockissa, festivaalijohtaja Mikko Forstén toteaa.
– Toinen todella mukava yllätys lauantaina oli se, että Eero Hyyppä vieraili Juliet Jonesin Sydämen keikalla. Hieno päivä oli mahtava lopettaa Nightwishin spektaakkelimaiseen esitykseen.
Qstock teki uuden kävijäennätyksensä, sillä uusien aluejärjestelyjen myötä festivaalin yleisökapasiteetti kasvoi 30 000 hengestä 32 000 henkeen kahden päivän aikana. Väkimäärään nähden Kuusisaaren ja Raatin alue toimi hyvin.
Täysin uusi Chill Out -puisto osoittautui suosituksi hengähdys- ja seurustelupaikaksi. Sen ravintoloissa myyty lähiruoka ja erikoisoluet kävivät hyvin kaupaksi. Esimerkiksi oululaisen Sonnisaari Panimon valmistama Qstock-olut loppui sieltä jo perjantai-iltana ja VIP-alueeltakin lauantaina alkuillasta.
Hyväntuulisen ja kaiken puolin onnistuneen festivaalin takasi aurinkoinen sää. Vielä viikolla sääennusteet lupailivat sadetakeille ja kumisaappaille käyttöä, mutta festivaalin porttien auettua sateista ei ollut enää tietoakaan.
Mira Sunnari uskaltaa heittäytyä. Kun hän johonkin ryhtyy, hän tekee sen tyylillä ja isolla sydämellä, itseään säästämättä.
Tänä kesänä Mira on yllättänyt monta kertaa positiivisesti. Hän on hyvä teatterin lavalla, mutta ennen kaikkea laulajana ja lauluntekijänä, josta hänen esikoisalbuminsa Lumo on loistava esimerkki.
Ulkokuori pettää, sillä eloisa ilopilleri viihtyy syvissäkin vesissä. Lumo-levyllä hän on Drama Queen shamaanien maasta, joka vie myrskyn silmään. Miralla on visioita ja kun luovuus päästetään valloilleen taitavien muusikoiden kanssa ei voi syntyä muuta kuin hyvää jälkeä.
En yhtään ihmettele, että tangokansalta menivät tanssimuuvit sekaisin Lumo-levyn julkkarikeikalla Seinäjoella, kun aiemmin viatonta iskelmää ja tangoa hillitysti esittänyt kuningatar Sunnari tuuttasi tanssiparketille raskaasti rockahtavia monipolvisia mestariteoksia.
Vanhassa Lapissa liikkuu levyn nimilaulu Lumo. Sitä värittävät joikuelma, kurkkulaulu ja ärhäkkä rokkikitara. Luonnosta ammentaa myös suden lailla vaaniva Paha tyttö.
Aivan huikea on simppeli vaka vanha Väinämöinen-tyylinen Sateenkehrälle. Ikiaikaiset kielikuvat kansanlaulumaisesti esitettynä, yksikertainen piano ja lopun raskasmetallivyörytys ovat aseista riisuvia. Yhdeksän elämää-biisin sydämenlyöntien lailla käyvä askellus ja lopun korkeuksiin kohoava Miran laulu on myös mannaa korville.
Kunnianhimoisissa sovituksissa Mira ja Kari Hautalampi tekevät Pepe Willbergit, joten ei muuta kuin lisää tällaista ja konserttikiertueelle ison bändin kanssa!
Niin kuin ei Queenin A Night at the Opera-albumillakaan kaikki ole Bohemian rhapsody-biisejä, Lumo-levyltäkin löytyy muunkinlaista kuultavaa. Yleensähän esikoislevylle valikoituu lauluja pitkältä ajalta. Suoraa iskelmää ei Lumolla kuulla, mutta perinteisempiä radioystävällisiä lauluja. Parhaasta päästä ovat Jälki-balladi yhdessä Kime Klemettisen kanssa, Maija Vilkkumaa-tyylinen Hiljaisuuden kulissit ja soulahtava Peili sanoo itsensä irti.
Lumo-albumilla Mira on kuitenkin vahvimmillaan ja mielenkiintoisimmillaan, silloin kun hän fuusioi rohkeasti poppia, iskelmää ja raskasta rockia, joten sitä rataa eteenpäin. Toivottavasti.
Lumon muusikot: Kari Hautalampi (koskettimet), Pasi Hautalampi (rummut), Mikko Raappana (basso), Elias Kauppinen, Joni Lahdenkauppi, Juhana Länttä, Jani-Petteri Hägg, Mika Mustonen (kitara), Kime Klemettinen (laulu, ohjelmointi, äänitys, miksaus & masterointi) ja Juha Jyrkäs (kurkkulaulu)
Countrytanssin ja -musiikin ystäviä palveleva Meri-Lapin Country ry perustettiin Kemissä 13 vuotta sitten ja tähän asti suurin voimainponnistus jäsenille on Meri-Lapin Country Camp-tapahtuman järjestäminen tulevana viikonloppuna 24. -25. 7. Kemin Vallitunsaaressa, Isohaaran voimalaitoksen kupeessa.
– Meille tulee kahdenlaista väkeä. On paikallinen yleisö, joka tulee perjantai- ja lauantai-iltana kuuntelemaan tapahtuman musiikkitarjontaa ja tapahtumavieraat, joita tulee ympäri Suomen ja jotka osallistuvat iltaohjelman lisäksi heille järjestettyyn päiväohjelmaan, joka pitää sisällään muun muassa tanssinopetusta ja katsojaystävällistä tanssia niin ilottelun ja kisailunkin merkeissä, yhdistyksen varapuheenjohtaja Päivi Perttula kertoo.
Iltakonsertit pidetään Ravintola Puukerhon ulkolavalla ja perjantaina esiintymislavalle nousee erittäin suosittu Puolitaival Company. Yhtye on imenyt vaikutteita sekä vanhan kaartin laulajilta kuten Johnny Cash ja Willie Nelson, että uudemman polven edustajilta kuten Tim McGraw ja Trace Adkins. Yhtyeen keikkaohjelmisto koostuu country-, rock- ja blues- musiikista aina -60- luvulta tähän päivään asti.
Lauantaina tarjolla on musiikkia kahden orkesterin voimin. Illan kattauksen aloittaa kemiläinen Good Luck Charm. Tarjolla on rockabillya ja monipuolista rockia. He ovat julkaisseet ensimmäisen pitkäsoittonsa Rockin In The Moonlight vuonna 2012. Levyn kaikki 13 biisiä ovat kitaristi Jarno Tiihosen käsialaa.
Pääesiintyjänä on Jussi Syren & Groundbreakers, joka juhlii tänä vuonna 20- vuotista taivaltaan. Bändin yhdeksäs levy ilmestyi 2013 ja juhlalevy tulee syksyllä ulos. Tulevalta levyltä on julkaistu hiljattain sinkku My dreams of yesterday – käännös Kari Kuuvan klassikosta Pienen pojan haaveet.
Alkukesästä torniolainen jazzlaulajatar Nina Mya kertoi, että hänellä on kovasti haluja esiintyä kotikaupungissaan. Tornion jazzväki ei ollut Ninan mukaan kuitenkaan kiinnostunut. Edellisestä kerrasta oli jo kolme vuotta ja eikähän näiltä seuduilta ponnistavia jazzesikuvia liene monta.
JazzRytmien Eila Kaarresalo-Kasari kertoo Ninan viimeisimmästä Where the heart is-konsertista Helsingin Black Boxissa hiukan jälkijättöisesti. Hän odottaa kirjoituksessaan New Yorkissa äänitetyn Our Time-levyn lisäksi muitakin ”Amerikan tuliaisia”.
”Tytöllä on faneja. Black Box oli täynnä viimeistä sijaa myöten. Bändissä soittivat Jukka Eskola, Pope Puolitaival, Henri Mäntylä, Jori Huhtala ja Tuomas Timonen.
Sävellykset olivat pääosin Ninan, jokunen standardi joukossa. Ensimmäiseksi kuultiin traditionaalinen gospel Wayfaring Stranger/ Shades of Blue, jossa Petri Puolitaival pääsi sooloilemaan reilun ja komean soolon.
Oikean jazzlaulajan tapaan Nina Mya antaa tilaa myös säestäjilleen, ammattinsa osaaville instrumentalisteille. Ninan scat lupasi, muttei päässyt aivan vauhtiin. Seurasi hänen sävellyksensä Illusion Eskolan sooloillessa. Varmaa jazzilmaisua sekä Ninalta että Jukalta.
Mongo Santamarian Afro Blue svengasi pianisti Henri Mäntylän vauhdittaessa mainiota sooloaan. Kaveri on kehittynyt huimasti sitten viime kuuleman ja Ninan scatkin osui naulan kantaan. Seurasi hidas balladi, johon laulaja kertoi saaneensa vaikutteita Wayne Shorterilta, jälleen soolot Mäntylällä ja Eskolalla. Ninan Good Night,jonka hän sävelsi synkeänä hetkenään New Yorkin illassa, oli omistettu vainajille. Biisi alkoi kaksin basson kera hieman epätavallisin intervallein. Liekö koti-ikävä käynyt mielessä?
Hancock/Maupinin Butterfly puolestaan heräsi iloiseen päivään ja pari Mya-Eskola lähtivät lentoon. Tämä biisi oli varmaan kuulunut jossain vaiheessa opinto-ohjelmaan, sillä parempiakin olisi löytynyt.
Gotta Be Freen laulaja oli omistanut pienelle pojalleen. A-osan beatversio matkasi Puolitaipaleen tahdissa, mutta B-osassa mentiin vinhaa 4/4 straight ahead-jazzia Mäntylän vetämänä.
Nina kertoi seuraavan kappaleensa Before the Dawn saaneen suosiota myös radiossa, missä ja milloin jäi epäselväksi. Viimeisen hitaan beatin The Heath esikuvana on ollut Cannonball Adderleyn souljazz.
Sibiksen konsertti oli Nina Myan A-tutkintokonsertti teemana oman tien löytäminen ja juurien tunnustaminen. Mietin mitä mausteita New York oli esitykseen mahdollisesti tuonut? Ylimääräisenä esitetty Aretha Franklinin tunnetuksi tekemä Dr. Feelgood antoi vihjeen. Se oli laulullisesti upea ja illan paras. Ehkä gospel/soul olisikin tyyli, jossa hänen kannattaisi kokeilla siipiään?
Loppuunmyyty AC/DC-konsertti on tänään Hämeenlinnassa. 55 000 ihmistä, tuttu luku jostain suviseuroista. Yhtyeen suuruutta pohtii kolumnissaan Aftonbladetin Markus Larsson, joka kasvoi Kiirunassa:
” Minun lapsuudenystävälläni Antella oli isoveli, joka rakasti AC/DC:tä.
Minä ja Ante yritimme epätoivoisesti vakuuttaa hänelle, miksi meidän idolit ennen kaikkea Twister Sister ja Iron Maiden olivat parasta, mitä oli tapahtunut maailmassa Igloo-jääjäätelön jälkeen.
Meidät tyrmättiin päivittäin. ” AC/DC on paras, fuck the rest!” taottiin meidän päähän.
En vielä tänä päivänäkään jaa Anten isoveljen mielipidettä, että AC/DC on maailman paras bändi. Mutta yhtye oli ehdottomasti yksi niistä
Yhtye ei ole julkaissut kunnon albumia sitten vuoden 1980 Back in blackin, mutta yritys AC/DC rullaa edelleen.
AC/DC on jalostanut yhtä ideaansa valtavan menestyksekkäästi. Se on purkanut musiikin perusatomeihin, rakentanut oman juttunsa, joka on täydellisimmillään varhaisessa laulussa ”It’s a long way to the top (if you wanna rock ’n’ roll)”.
Tänään on myös helpompaa ymmärtää, miksi bändistä oli niin helppoa pitää ja miksi yhtye kuulosti niin pelottavilta nuorille korville. Ennen kaikkea, kun ajattelee, missä kasvoin, eristyneessä miehisessä kaivoskaupungissa, jossa napapiiri oli yhtä kaukana kuin Tukholma.
AC/DC oli pikkukaupungin pimeä puoli. Sen musiikki oli yksitoikkoisen vuorotyöarjen soundtrack.”
Suomen eteläisimmässä saamelaiskylässä, sieltä, mistä Lappi alkaa eli Vuotsossa järjestetään markkinat elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 1.-2.8.
Käsitöiden ja kädentaitotuotteitten myynnin lisäksi kaksipäiväisen tapahtuman ohjelmaan kuuluu muun muassa työnäytöksiä, lyhytelokuvia ja erilaista ohjelmaa lapsille.
Pirravatselma-lavalla esitellään molempina päivinä paikallista osaamista laidasta laitaan. Lavalla kuullaan joikua ja muuta musiikkia, sekä tarinoidaan muun muassa poromiehen elämästä ja perinnekäsitöistä.
Tapahtuman musiikillinen huipennus on lauantai-iltana 1.8. isossa teltassa järjestettävä saamelaismusiikin konsertti ja sen päälle perinteiset markkinatanssit viihdyttäjänään Sirpa-Marita yhtyeineen.
Kello 18.00 alkavassa pääkonsertissa esiintyy Euroviisu-karsinnoistakin tuttu utsjokinen Pirttijärven äiti-tytärduo Solju, jonka esitys Hold your colours pärjäsi hyvin Suomen viisukisassa sijoittuen neljänneksi. Vihdoin Ullan, joka on kiertänyt Ulda-bändinsä kanssa ja Hildan, joka on esiintynyt Out of the Woods-yhtyeen kanssa, tiet yhtyvät Vuotsossa ja kuullaan, kuinka perinne yhdistyy uuteen aikaan.
Lisäksi esiintyvät paikalliset suuruudet; laulava poromies Eero Magga,Tiina Aikio yhdessä säestäjänsä, Tony Brandtbergin kanssa ja Anu Magga ja tyttärensä Minja. Kuullaan myös karesuvantolaista joikutaituri Anna-Reetta Niemelää ja pohjoissaamenkielistä folk-rokkia soittavaa Ravggonia, joka konsertoi toistamiseen vielä sunnuntaina klo 13.00.
Hevos-ja musiikkimies henkeen ja vereen, Kalle Kantola, järjestää 8. elokuuta (klo 20 – 01) entisille nuorille musiikkitapahtuman, joka on saanut nimekseen Laivakangas räjähtää!. Se pidetään Laivakankaan raviradan tiloissa Torniossa.
– Yritetään saada nuoruuttaan 1960-1970-luvuilla eläneet jalkeille ja pitämään hauskaa. Musiikkia on luvassa humpasta rockiin, eikä rahasteta, sillä piletti maksaa vain kympin, Kalle mainostaa ja kertoo, että kaikkien lipun ostaneiden kesken arvotaan vielä kahden hengen VIP- paketti Laivakankaan raveihin 2015.
– Meillä on Laivakankaalla loistavat puitteet. Ravintolassa voi ruokailla ja pubi on auki. Tanssitilaa on satoja neliöitä, joten tila ei lopu kesken.
Itse Kalle Kantola muistetaan muun muassa 1960-ja 1970-lukujen bändeistä Wild Things, Bornos ja Kalle Kustaa, joista viimemainitun urkurina illan isäntää myös kuullaan.
Tulonsa Laivakangas- tapahtumaan ovat vahvistaneet myös tangokuningatar Arja Sipola, Tuomo Salmi, Kalevi Dunderin tanssiorkesteri, Jouko ”Jokke” Knuutinen, Amarillo ja Pohjola Humppa.
-Tulee tosi kovat bileet, Kalle uskoo ja toivottaa kaikki tervetulleiksi ja toivoo, että merilappilaiset entisten nuorten facebook-ryhmät panevat sanan kiertämään.
PS. Vesivahingon vuoksi Laivakangas räjähtää-musiikkitapahtuma siirtyy kevääseen 2016
Lisätietoja tapahtumasta saa puhelimitse Kallelta 040 4847401 tai e-mailillä kalle.kantola4@gmail.com.
Vaikka bluegrass on Suomessa pienen porukan musiikkia, Jussi Syren & The Groundbreakerson pystynyt koko ajan lisäämään kuulijakuntaansa. Suomalaisten olohuoneisiin Jussi tunkeutui aikanaan tv-tunnarilla jokalauantaisessa Itse Valtiaat-sarjassa.
Levyillään Jussi Syren bändeineen viljelee puhtaita ja hienoja lauluharmonioita ja raikasta yhteissoittoa. Se on hionut soittoa jo vuodesta 1995 lähtien ja takana on yhdeksän albumia ja sen kuulee.
Jussi kertoo, että bluegrass tuntuu uppoavan myös liveyleisöön niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kierretty on niin rapakon takana kuin Eurooppaa ristiin rastiin.
– Missä ollaankin soitettu, vastaanotto on ollut aina hyvä. Kun ihmiset ovat päässeet eroon uutuudenviehätyksestä, musiikki on mennyt jalan alle.
Jussin mukaan bluegrass onkin tarkoitettu juuri tanssittavaksi, mutta kuunnellakin saa. Sen historian hän kertoo olevan vielä varsin lyhyen.
– Bluegrass syntyi 1940-luvulla ja se on kantrimusiikin alalajeista vauhdikkain. Vaikka siinä kuuluvat jenkkiperinteet, se on yhden miehen kehittämä. Se on muusikko Bill Monroen aikaansaannos. Olennaista tyylille ovat akustiset soittimet; banjo, mandoliini, dobro, kitara, basso ja viulu. Pienenä kurioseettina kerrottakoon, että jo Elviksen eka sinkun That`s alright maman b-puolelta löytyy bluegrassiä eli Monroen Blue moon of Kentucky, Jussi valistaa.
Jussi Syren on tehnyt töitä bluegrassin lisäksi myös rockabillyn ja countryn eteen. Soittajana, laulajana ja lauluntekijänä hänen taitonsa noteerataan myös korkealle.
Lopullisen sysäyksen jenkkimeininkiin hänelle antoi 1970-luvun lopulla rockabilly, mutta kiinnostus traditioon on vanhempaa perua.
– Isäni oli innostunut varhaisesta rock`n`rollista. Ensimmäinen musiikillinen muisto lapsuudesta oli Elviksen Tutti Frutti. Hänellä oli tämä alkuperäinen RCA-sinkku. Myös meillä kotona soi paljon swing-musiikki. Sitä kulkeutui varsinkin Kauko-setäni matkassa, joka asui pitkään 1950-luvulla Kanadassa. Minun innostus amerikkalaiseen musiikkiin lähti tätä kautta.
Jussi laulaa vain englanniksi. Hän sanoo kuitenkin ettei hän karsasta suomalaistakaan musiikkia tai alan julkaisuja. Esimerkiksi J. Karjalaisen Lännen Jukka vei hänestä akustisen musiikin asiaa eteenpäin aimo harppauksin.
Jussi Syren & The Groundbreakers esiintyy Keminmaan ja Kemin rajalla sijaitsevassa Vallitunsaaressa Meri-Lapin Country Camp-tapahtumassa lauantaina 25.7. klo 23.00.