Ruotsin Övertorneån Kukasjärven kylässä kasvanut säveltäjä-pianisti Stefan Nilsson ei ole koskaan unohtanut juuriaan, vaikka on asunut jo 40 vuotta etelässä.
Kolme vuotta sitten hän kiersi Min pappa kunde också spela piano– esityksensä kanssa synnyinseudullaan ja sai hyvän vastaanoton. Esitys kertoi hänen alkoholisti-isästään ja traumaattisesta suhteestaan häneen. Aihe, jota hän on pystynyt käsittelemään vasta viime vuosina. Nyt Stefanin Kukasjärven vuosista, 9-lapsisessa perheessä, on aloitettu myös elokuvan teko, josta vastaa ohjaaja Deehraj Akolkar, tunnettu muun muuassa Liv & Ingmar-dokumentistaan.
Min pappa-esitys on ollut Nilssonille sysäys monelle uudelle jutulle. Kalixin keikan jälkeen eräs nainen nimeltä Isabella Karlsson tyrkkäsi Stefanille runonsa Dikt till Norrbotten, josta hän työsti vaimonsa Lotta Hasselqvistin kanssa laulun Jubelsången, josta on tulossa klassikko. Sitä on ehditty esittää jo muun muassa Allsång på Skansen-tv-ohjelmassa ja lähetetty 520:lle kanttorille.
https://www.youtube.com/watch?v=64YjUvBJldg
Esityksen myötä, Nilsson palasi myös ensirakkautensa, fuusiomusiikin pariin, josta on tuloksena uunituore The Gift-albumi.
Stefanin ensimmäinen yhtye Kornet yhdisteli jazzia ja rockia 1970-luvun jälkipuoliskolla. Sen hän perusti kavereidensa kanssa Piteån lähelle Framnäsin korkeakoulun musiikkilinjalle. Oli onni nähdä yhtye livenä useammankin kerran.
Kornet teki kolme albumia. Keith Jarrett ja Chick Corea olivat tuolloin kova sana myös Nilssonille, mutta nyt 60-vuotiaana hän kuuntelee vain omaa ääntään. Elämänkokemus ja monipuolinen muusikon ura kuuluu Gift-albumilla. Stefan toteuttaa haaveitaan ja on sovittanut rohkeasti muun muassa klassisten mestareiden sävelmiä muun muassa Bachia ja Vivaldia ja tuttuakin tutummat ikivihreät Honeysuckle rose (Fats Waller) ja Don`t get around much anymore (Duke Ellington).
Albumi alkaa komeasti kappaleella Yttersti. Se on tribuutti musiikkitapahtumalle Kalixissa, jonka taiteellisena johtajana hän on toiminut jo 15 vuotta. Mukana albumilla on myös afroa, filmimusiikkia ja yksi kappale Kornet-ajoilta.
https://www.youtube.com/watch?v=ipviULZ-sDk
Stefan nousi ruotsalaisen edistyksellisen musiikin kärkikaartiin Kornetin myötä ja teki paljon yhteistyötä varsinkin Janne Schafferin, Tommy Körbergin, Björn J:son Lindhin kanssa. Tutuiksi hänelle tulivat myös Pekka Pohjola ja Elvis Costello, mutta 1980-luvulla hän siirtyi ensin studiomuusikoksi ja alkoi sitten luoda uraa elokuvasäveltäjänä.
Hän on säveltänyt musiikkia useampaan kymmeneen elokuvaan ja tv-sarjaan. Elokuvista mainittakoon Den Goda Viljan (Hyvä Tahto), josta hän sai vuonna 1988 Ruotsin arvostetuimman Guldbagge-elokuvapalkinnon ja josta julkaistu instrumentaali-CD on myynyt yli 100 000 kappaletta. Suosittu musiikistaan on myös Oscarehdokas vuodelta 2004, Kay Pollackin Så Som I Himmelen, josta on jäänyt elämään erityisesti Gabriellas sång. Tv-sarjoista, joihin Stefan on tehnyt musiikin, Suomessakin tunnetaan parhaiten Saaristolaislääkäri ja Gösta Ekman-kauden Beck, joista muuten viimemainitun teema kuullaan myös The Gift-pitkäsoitolla.
En tornedaling som blev troende och därigenom inte längre fick svära, blev över en natt berövad hälften av sitt svenska språk!
Om det och mycket mera kommer ni att få höra i föreställningen Varken finne eller svensk. Föreställningen spelas på svenska från Erkheikki till Kuivakangas, men väldigt mycket berör meänkieli och handlingen utgår utifrån språkidentitet och kreativitet.
– Mitt första språk var meänkieli, så jag utgår från det, berättar Egon Fredriksson. Den första berättelsen i Varken finne eller svensk handlar om hur det t ex är att börja skolan och lära sig svenska, när man vuxit upp med meänkieli.
– Om man talar ett minoritetsspråk så kommer alltid det språket vara en otroligt stor del av den kulturella identiteten och det som skiljer dig från andra. Om man däremot talar ett majoritetsspråk tänker man kanske aldrig på det förrän man själv hamnar i minoritet vid t ex en utlandsresa. Då kanske man funderar på hur viktigt det här med språket är för en person. Vår föreställning handlar också om rättigheten att kunna känna sig stolt över sin bakgrund för att bli en hel människa och om att vara tvåspråkig.
Egon är musiklärare, estradör och vispoet som skrivit sånger sedan 20 års ålder. Sångerna är personliga betraktelser över livets skiftningar; i glädje och sorg, av kärlek och vrede. Uppvuxen i Peräjävaara, 2 mil väster om Pajala. Tornedalens natur, kultur, språk och musik har alltid funnits med som en inspiration i skapandet och musicerandet. Egons sånger berör språk, identitet och kreativitet.
Sture Kuusisalo är Uuppvuxen i Kengis, Pajala Kommun. Pajala kommuns första högskoleutbildade dragspelare. Musiklärare, sedan många år verksam vid Musikhögskolan i Piteå. Medverkar som sanningssägare och tangentmusiker i föreställningen. Sture har varit aktiv i ett flertal grupper inom världsmusikgenren.
Dan Engman är mest känd som basist och stränginstrumentalist i den legendariska gruppen Euskefeurat. Arrangör av världsmusikfestivalen Pitefolk i Piteå, ansvarig för folkmusikutbildningen på Framnäs folkhögskola. Multimusiker med sina rötter i Malmberget. Dans båda föräldrar, från Yrttivaara respektive Palohuornas, kunde meänkieli. Kan räknas som mental tornedaling med visst förbehåll.
Turne
Erkheikki, Folkets hus
Onsdag 30 september kl 19.00
Gällivare, Ullatti Folkets Hus
Torsdag 1 oktober kl 19.00
Gällivare, Hakkas Folkets hus
Fredag 2 oktober kl 19.00
Överkalix, Röduppsgården
Lördag 3 oktober kl 14.00
Övertorneå, Kuivakangas Folkets Hus
Söndag 4 oktober kl 15.00
Kalervo Uuttu kysyi aivan turhaan Pieni kansani laulu-runossaan, jonka Jari Vanha sävelsi, että ; ”Mitä laulaisin kansasta, joka syntyi suksen kantapäälle?”, sillä sen jälkeen syntyi lähes kuusikymmentä muuta tekstiä, joista kasvoi kuudessa vuodessa lappilainen näytelmätrilogia.
Vielä tänään ja huomenna klo 19.00 tunturin juurella kerrotaan Soi Kansani Pieni Laulu-tarina lappilaisesta ihmisestä, tehdään matkaa sukupolvesta toiseen, kehdosta hautaan. Äkäslompolon Ihmisen Ringissä ovat viimeiset näytökset esityksestä, joka sitoo kolme näytelmää yhteen.
Vaikka tunturin sylissä on rauhaisa soppi, maailman myrskyt yltävät myös Lappiin. Näytelmässä koetaan niin sotaa ja rakkautta kuin iloa ja suruakin.
Kalervo Uuttu & Jari Vanha (kuva:pieni kansani laulu-fb)
Soi Kansani Pieni Laulu on elämänmakuista, hyvää viihdettä. Taitavia näyttelijöitä, mutta ennen muuta laulajia. Näytelmä antaa myös mietittävää, niin kuin Uutun tekstit aina. Esimerkiksi, mitä se rikkaus oikeasti on?
Kävin katsomassa näytelmän viikko sitten ja aika ajoin sen kohtaukset palaavat mieleen. Nyt vielä paremmin kun sain käteeni Kansani Laulut-ceedeen, jolle Jari Vanha ja hanuristi Tatu Kantomaa ovat koonneet trilogian parhaat palat.
Ihailin jo Ihmisen Ringissä, kuinka hyvin Kallen tekstit ja Jarin musiikki soivat yhteen ja toivonkin, että näistä Kansan Lauluista mahdollisimman moni päätyy kuorojen ohjelmistoon.
Kansani Lauluissa tyylien kirjo on moninainen, niin kuin elämässä itsessäänkin. Kansalaulut, virret, valssit ja tangot välittävät tunnelmia. Laulu raikaa. Kuoro ja solistit saavat etusijan ja yhtye säestää; Tatu Kantomaa hanurissa, Timo Rehtonen kitarassa ja Erling Fredriksson bassossa ja huilussa.
Yksittäisistä lauluista erityisesi on tullut hyräiltyä tunnusmelodiaa Pieni kansani laulu. Se aloittaa albumin ja siinähän alkusäkeet laulaa nuori Saara Kuru, josta sitten jatkaa hienosti soiva sekakuoro. Muista kappaleista mieleisimmät ovat Tien laulu, Tuulen poika ja Minä se olin, joista viimemainitussa murahtaa myös sähkökitara.
Kautta koko Soi Kansani Pieni Laulu- näytelmän sointi on varsin akustinen. Vain sen vaikuttavassa sotaanlähtökohtauksessa, yhtye on rock;dramatisoi, tykittää todentuntua ja antaa palaa täysillä.
Kansani Laulut- kokoelmalla instrumentaali ei ole mukana. Sen ymmärtää kokonaisuuden kannalta, mutta vielähän ehtii näytelmän käydä katsomassa.
Utsjoen Kaamasmukan räppäri Ailu Valle aloitti tänään saamenkielisten uutisten Yle Ođassátin juontajana.
Heti tuoreeltaan hän sai uutisoida uudesta saamelaisiin kohdistuneesta stereotypialoukkauksesta. Sen aiheuttajana on nyt Visit Finlandin matkailuvideo.
Vasta pari viikkoa sitten Ailu itse sai sovittua riidan räppärikollegansa Uniikin kanssa Rovaniemellä. Siihen oli syynä hänen Nunnukalailaa-kappale, jonka nimi viittasi Vallen mielestä 1990-luvun Pulttibois-sketsiin, joka antoi valheellisen kuvan saamelaisista. Siinähän Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala juopottelivat ja loilattivat saamelaisiksi pukeutuneina.
Katso päivän Yle Ođassát alta ja mitä mieltä Visit Finlandin matkailuvideosta on esimerkiksi saamelaiskäräjien puheenjohtaja.
Kemijärveläislähtöinen toimittaja Ari Väntänen oli kantavia voimia yli 20 vuotta toimineessa rocklehti Suessa. Hän on kirjoittanut myös elämäkertakirjat Hanoi Rocks – All Those Wasted Years (2009), Michael Monroe (2011) ja Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta (2014).
Nyt freelancerina toimiva Väntänen on ahkeroinut käännöstöiden parissa ja Liken vuoden 2015-katalogista löytyy peräti neljä hänen suomentamaa rockkirjaa.
– Olen kääntänyt toistaiseksi, mitä kustantaja on pyytänyt. En ole esittänyt toiveita tai valikoinut aiheen mukaan. Kun on kielen lisäksi hallussa rockin historia, alan sanasto ja termit, niin kääntäminen sujuu, sanoo Väntänen, jonka mukaan kirjaa kohti menee yleensä kaksi kolme kuukautta, riippuen tietenkin tekstin määrästä.
Tässä Arin kääntämien rockkirjojen esittelyt, joita kuulemman on tulossa pian lisää. Kaksi viimemainittua ilmestyvät kauppoihin lokakuussa.
Bob Gruen: John Lennon New Yorkin vuodet
Bob Gruen kuvasi John Lennonia ensimmäisen kerran 1971, minkä jälkeen hänestä tuli Lennonin vakiokuvaaja ja läheinen ystävä. Tämän kirjan kuvat ovat kurkistus rocklegendan elämään kulissien takana, jossa suhteet Yoko Onoon, omiin lapsiin ja julkisuuteen nousevat pintaan. Kuvat kattavat Lennonin New Yorkin vuodet 1970-luvun alusta hänen kuolemaansa vuonna 1980.
Bob Gruen (s. 1945) on kuvannut muiden muassa Sex Pistolsia, Tina Turneria, Led Zeppeliniä ja David Bowieta. Ympäri maailmaa näyttelyitä pitäneen valokuvaajan työt olivat ensimmäistä kertaa esillä Pohjoismaissa, Helsingin Kaapelitehtaalla touko-kesäkuussa.
”Bob Gruen vangitsee kuviinsa rockin vapautta.” –Kaleva
Rick Bragg: Jerry Lee Lewis Omin sanoin
Jerry Lee Lewisin elämä on rock’n’rollin suuria kertomuksia. Kauan odotettu elämäkerta kokoaa ensimmäistä kertaa musiikin suurmiehen vaiheet yhdeksi tarinaksi.
Lewisin vaikutus kulttuuri- ja musiikkimaailmassa on kestänyt jo kuuden vuosikymmenen ajan. Hänen tarinansa on inspiroinut lukuisia lauluja, kirjoja ja elokuvia. Köyhistä oloista lähtenyt Lewis onnistui kiipeämään musiikkimaailman huipulle ja vielä pidemmälle: hän aloitti uuden aikakauden amerikkalaisessa populaarikulttuurissa.
Rick Bragg (s. 1959) on arvostettu, Pulitzerilla palkittu kirjoittaja. Tässä elämäkerrassa hän pääsee Lewisin iholle ja tekstistä välittyy muusikkolegendan oma, persoonallinen ääni. Lopputuloksena on uskomaton, intiimi elämäntarina, jolla ei ole vertailukohtia.
”Jerry Lee Lewis on paras rock’n’rollista kirjoitettu kirja, jonka olen koskaan lukenut.” – Ron Rash
Ben Marshall, Pete Townshend, Roger Daltrey: The Who
The Who julkaisi ensimmäisen albuminsa My Generation vuonna 1965. Viisikymmentävuotisjuhlavuoden kunniaksi bändistä julkaistaan ”Wholiganseiksi” nimettyjen fanien vuosia odottama virallinen historiikki. Kirja sisältää niin kitaristi Pete Townshendin kuin laulaja Roger Daltreynkin uusia haastatteluja sekä ennen julkaisematonta kuvamateriaalia Townshendin arkistoista.
Ben Marshall on musiikkitoimittaja, joka on kirjoittanut muun muassa Melody Makeriin, Guardianiin ja Rolling Stoneen.
Neil Young: Special Deluxe Muistelmia elämästä ja autoista
Neil Young on hurmannut musiikillaan jo usean sukupolven edustajat. Youngin Muistelmat oli bestseller ja Special Deluxe täydentää tarinaa.
Special Deluxea rytmittävät Youngin muistot ja merkinnät elämänsä aikana omistamistaan autoista ja koirista. Elämäkerta on rakkaudentunnustus muusikon intohimoille, mutta Young vie lukijansa myös syvempiin vesiin. Hän kertoo avoimesti ja itseään säästelemättä muun muassa rankoista lapsuusmuistoistaan, musiikillisista esikuvistaan, omista ja lastensa sairauksista sekä vuosi sitten päättyneestä pitkästä avioliitostaan.
Neil Young (s. 1945) on kanadalainen laulaja-lauluntekijä. Hän nousi suuren yleisön tietoisuuteen 70-luvulla country- ja folktyylisillä levyillään. Myöhemmin Young on kokeillut eri musiikkityylejä, mutta säilyttänyt aina tunnistettavan soundinsa. Young asuu Yhdysvalloissa.
– Me olemme neljä hikistä keski-ikäistä äijää, jotka kieltäytyvät luovuttamasta. Meillä on yhä naivin teinin sydän ja haaveet, emmekä aio aikuistua.
Näin esittäytyvät göteborgilaisbändin LillasysterinMartin, Paolo, Andy ja Max, jotka esiintyvät Haaparannan Ponden Halloween-bileissä 30.10.
Lillasyster tunnetaan parhaiten hardrockversioistaan isoista hiteistä, Rihannan Umbrellasta ja Kate Perryn Roarista, mutta suureen suosioon yhtye nousi Ruotsissa omalla biisillään Så jävla bra, joka on myynyt jo platinaa.
Yhtyeen juuret ovat punhenkisissä kulttibändeissä LOK ja Rallypack. Nelikkoa on kehuttu loistavaksi livebändiksi, jolla on yhä hardcore-asenne tallella.
– Yli kymmenen vuotta non-stop keikkailua. Emme ole täydellisiä ja jatkossakin tulemme olemaan kaikkea muuta kuin hyvin öljytty kone, mutta tunnemme yhä rajatonta rakkautta toisiamme ja fanejamme kohtaan, Lillasysterin äijät vakuuttavat tiedotteessaan.
Römppäviikkoa vietetään taas ensi viikolla ja tansseja järjestetään ympäri Pajalaa 23.- 29. syyskuuta .
Perinne sai alkunsa 28 vuotta sitten, kun Pajala täytti 400 vuotta. Juhlakomitean puheenjohtaja, toimittaja Bertil Isaksson sai idean vanhan perinteen elvyttämisestä.
Ongelmana oli kuitenkin, että poikamiesrikas Pajala kaipasi tanssitettavia ja niinpä komitea keksi kutsua Römppäviikolle vapaita naisia ympäri maailman. Ensimmäisenä vuonna saapui viitisentoista naista Hollannista, Venäjältä, Suomesta, Englannista ja Kanadasta.
Yhtäkkiä Pajala oli koko maailman medioiden keskipiste. Ei edes Palmen murha pystynyt kilpailemaan uutisajasta Römppäviikon kanssa. Esimerkiksi kun amerikkalainen tv-yhtiö NBC käsitteli Palmea minuutin, naisvajeesta kärsinyt Pajala sai neljä minuuttia.
Seuraavina vuosina naisralli jatkui ja on tilastoitu, että ensimmäisenä kymmenenä vuonna 30 poikamiestä löysi pysyvän tanssipartnerin.
Sittemmin on tyydytty pienempiin otsikoihin ja Römppäviikko on muotoutunut enempi pelkäksi syksyiseksi tanssitapahtumaksi.
Tänä vuonna iloinen dansband-musiikki soi Pajalassa seuraavasti; ti 22.9. Reindeers, Kopilombolo, Medborgarhuset, ke 23. 9. Jive, Tärendö Folkan, to 24. 9. Zerix, Erkheikki Folkets Hus, pe 25.9. Mickeys, Kangos Udden & la 26.9. Stage, Pajala Folkets Hus/Hotell Smedjan
Ruotsin Övertorneån Kukasjärven kylässä kasvanut säveltäjä-pianisti Stefan Nilsson ei ole koskaan unohtanut juuriaan, vaikka on asunut jo 40 vuotta etelässä.
Kemijärveläislähtöinen toimittaja Ari Väntänen oli kantavia voimia yli 20 vuotta toimineessa rocklehti Suessa. Hän on kirjoittanut myös elämäkertakirjat Hanoi Rocks – All Those Wasted Years (2009), Michael Monroe (2011) ja Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta (2014).
