Archive for toukokuu, 2017

ROKU ROUSU ja 1000 syntikkaa!

by Arto.

Eihän siitä kerennyt mennä kuin kuukausi, kun Väylän Pyörre Musiikkiuutiset kuunteli oululaistrio the Botherersin debyyttikiekon   The 1st Shards  ja hyväksi havaitsi ja nyt jo Roku Rousu rokkaa ja rollaa aivan eri hemmojen kanssa.

Mistä näitä bändejä oikein tulee ja eikö yksi riitä?

–  Sanotaan, ettei hätä lue lakia ja apu löytyy usein lähempää kuin luulisi ja niinhän tapahtui. Sattui nimittäin niin pahasti, että meän rumpali ilmoitti, ettei eräs keikkapäivä passaa, mutta meidän vahvasti konemusataustainen äänimies LoFi Hiltunen riensi apuun ja pian kasassa olikin jo eväät teini-ikäiselle partyhirviösisarpuolelle The God Botherers.

Nyt rietas electrorockryhmä, kera Rokun, LoFin ja Junzu Vainaan, julkaisee huuruisen hapokkaan livevideon kappaleestaan Video games & heroin, jossa yksi kitara taistelee Rokua lainaten tuhatta syntikkaa vastaan likaisessa rinnakkaistodellisuudessa!

– Itse biisi on kertomus nuoren miehen mielenmaailmasta, kokeilunhalusta ja tulevaisuudensuunnitelmista; siitä, että IHAN KAIKKEA ei tarvitse saada IHAN HETI, vaan esimerkiksi videopelit ja heroiini on aivan ok säästää eläkepäiville, vitsailee Rousu ja kutsuu kaikki Oulun Bingoon, ensi lauantaina 3.6.  The God Botherersin viralliselle ”vesillelaskukeikalle”. 

1966 Övertorneålla vieraillut PYHIMYS (Helgonet) on poissa

by Arto.

Pyhimys

On aurinkoinen juhannusaatto vuonna 1966. Keskiyön juhlan vietto on hyvässä alussa. Viisituhatta silmäparia tuijottaa taivaalle Ruotsin Matarengissä. Helikopteri kaartaa Tornionjoen suunasta. Se laskeutuu urheilukentän liepeille. Ovi avautuu ja ulos astuu Pyhimys alias Roger Moore, 1960-luvun suosituimman tv-sarjan sankari.

Ihmiset hurraavat ja charmantti herrasmies tyköistuvassa liivipuvussaan huiskuttaa leveästi hymyillen kättään. Pyhimyksen seurassa on miss Ruotsi-kilpailun kakkonen Gun Sundberg, jonka kanssa hän siirtyy autoon, joka vie heidät Hotelli Matarenkiin odottamaan esityksen alkua.

– Kun menin Roger Mooren hotellihuoneeseen, siellä nautittiin tervetuliaissnapseja, pääasiassa skoonelaista akvaviittia. Mukana oli Gun, illan pääsolisti Laila Kinnunen ja Pyhimyksen stuntman ja henkivartija Leslie Crawford. Osa heistä oli jo iloisesti huppelissa, mutta Moore osasi pitää rajansa, paikalla ollut Aftonbladettiin kirjoittanut luulajalaistoimittaja Duff Deutgen muisteli 44 vuotta myöhemmin.

1960-luvulla elettiin television tulon neitseellisiä vuosia. Pyhimystä katsottiin niin idässä kuin lännessä ja sen mukaan jopa hallitukset päättivät kokousaikataulunsa. Kaikkiaan Simon Templarin seikkailuja kuvattiin vuosina 1962-1969 118 jaksoa. Roger Moorelle Pyhimys oli läpimurto näyttelijänä. Vuonna 1973 hän teki myös James Bondista itsensä näköisen, monen mielestä sen ainoan ja oikean Bondin.

Toimittaja Deutgen kertoi myös, että ulkolaisena Pyhimys ei saanut ylittää silloista Kalixlinjaa. Sen vuoksi helikopteri saapui Luulajasta mutkan kautta. Suoja-alue oli tarkoin varjeltu salaisuus. Idästä uhkaavaa ”punaista vaaraa” vastaan oli varustauduttu toisesta maailmansodasta lähtien ja jopa Kalixjokivarren mökkeihin oli kätketty tykkejä.

Roger Mooren esitys Mataringissa kesti 7 minuuttia. Hän antoi vielä muutaman nimmarin ja  kiirehti ruotsalaisneito Gunin kanssa odottavaan autoon, joka oli samaa mallia eli Volvo P1800, mitä Pyhimys ajoi sarjassa ja arkielämässäänkin, mutta punainen…

Lainaus kirjasta Poppia Väylän pyörtheistä II (2015), josta löytyy myös tarina, kuinka Roger Moore ajoi Övertorneålta seuraavalle keikalle Bodenin Sörbyyhyn.

7 vuoden tauko päättyy: ZACHARIUS CARLS GROUPILTA Quiet Desperation-LP(+CD)

by Arto.

Zacharius Carls Group

Viime vuonna 20-vuotta täyttänyt  Zacharius Carls Group on torniolaislähtöinen, tätä nykyä Oulusta operoiva, angstinen autotalli-proge/alternative-rautalanka -bändi jonka uusi albumi Quiet Desperation saapuu kauppoihin 9. kesäkuuta.

Tämä Pohjois-Suomen yksi hienoimmista orkestereista suuntaa julkaisun kunniaksi myös muutamalle julkkairkeikalle! 24.5. rokataan  Oulun 45 Specialissa (+ The Empire Strikes), 27.5  Helsingin Bar Loosessa (+ New Rising Suns) ja 28.7  Oulun Qstockissa.

Yhtye julkaisi uuden albuminsa ”digitaalisena joululahjana koko maailmalle” jo jouluaattona 2016, päättäen näin seitsemän vuoden mittaisen levytystauon, mutta aihetta todelliseen julkkarijuhlaan on vasta nyt kun fyysinen äänite on saapunut maailmaan.

Albumilta on lohkaistu kaksi digitaalista singleä: ”Quiet Desperation”, sekä ”Don’t Wake Up”, jonka toisena solistina kuullaan niin ikään pohjoisesta lähtöisin olevaa Johanna Kurkelaa. 

Albumilla perinteistä Zacharius-soundia lähinnä ovat ehkä kappaleet Beautiful World ja Come The Darkness. Albumin nimibiisi puolestaan on selvästi sukua sille Zacharius Carls Groupille, joka otti ensiaskeleitaan Torniolaisessa autotallissa 90-luvulla.

Quiet Desperation on yhtyeen viides pitkäsoitto. Edellinen kokopitkä albumi Rage in Your Heart julkaistiin vuonna 2009.

Ossian Marttala kertaa levyn syntytarinaa:

”Vetäydyimme telakalle vuonna 2011, mutta noin 3-4 vuotta sitten sattuman kautta Jussi (Sivonen, kitara),Tommi (Södö, basso) ja minä päädyttiin kaikki perheinemme Oulun seudulle asumaan. Luonnollinen askel oli siis päätyä yhdessä treenikämpälle, ja yhtäkkiä olimmekin taas tekemässä biisejä. Kohtaloaan vastaan ei soinut pyristellä.

Silloinen rumpalimme Janne Mathlin jäi Helsinkiin, ja kaukorokkaus olisi ollut hankalaa, niin saimme vanhan kaverimme Jari Pääkön (mm. Moses Hazy) kannujen taakse. Vielä kun luottotuottajamme Pentti Amore oli juuri pystyttänyt Kempeleeseen komean Wolfbeat -studion, niin aika luonnollisesti päädyimme levytyshommiin.”

Zacharius Carls Group:

Ossian Marttala – laulu, kitara
Jussi Sivonen – kitara, laulu
Tommi Södö – basso
Jari Pääkkö – rummut

Quiet Desperation albumi Spotifyssa:
https://open.spotify.com/album/3zIYB6MnIsH3zDb14F5ePZ

KESÄTAPAHTUMIA Pohjois-Kalotilla 2017

by Arto.

Väylän Pyörteen perinteistä musiikkifestivaalikalenteria päivitetään sitä mukaa kun uusia buukkauksia ja tapahtumia ilmaantuu.

KESÄKUU

KIRUNAFESTIVALEN   29.6 – 2.7. Kiiruna, Ruotsi  Magnus Uggla, Weeping Willows, Johnossi, Sofia Jannok, Lisa Lystam…http://kirunafestivalen.nu/

KALOTTJAZZ & BLUES  ★ 30.6. – 1.7.  Tornio   Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo feat. MaaritNina Mya, Ramblin’ Minds (SWE)Honey B. & T-Bones, Osmo Ikonen Swings, Tomas Janzon Trio (SWE).http://www.kalottjazzblues.net/blogi/

JUTAJAISET 30.6- 2.7. Rovaniemi   Wimme & Rinne, Autiomaa, YLVA…..http://www.jutajaiset.fi/

HEINÄKUU

BESKAN LUOSSA ROCK  1.-2.7.  Beskenjárga; Kaarasjoki, Norja  Jon Henrik Fjällgren, Intrigue, Ravggon, Arvvas, John Máhtte Utsi,  John André Eira…

MÖLJÄ BLUES NIGHT 8.7. Oulun kesäteatteri  MIKE ZITO (USA), Bryn Jones (UK), Ida Bang & Blue Tears (SWE), Ben Granfelt Band…http://www.moljablues.fi/

LAPPARIN SYKE  8.7.  Club Teatria, Tornio  Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Viikate, Battle Beast, Tuohimaa…

KEMIJÄRVEN YÖTTÖMÄT YÖT  7.- 8.7.  SUZI QUATRO (UK), Dr. Alban (SWE), Rednex (SWE), Jorma Kääriäinen, Lasse Hoikka & Souvarit, Vesterinen yhtyeineen, Aki Louhela Band, Muska, Agents, Arttu Wiskari, Tuure Kilpeläinen, Pasi Kaunisto (sunnuntaina kirkossa)…

PAJALAN MARKKINAT  5.- 9.7  Raj-Raj Band, Magnettes, Favorite Hippies….http://www.pajalamarknad.se/

MIDNATTSROCKEN  6.- 9. 7 Lakselv, Norja  LITA FORD (USA), Ugly Kid Joe (USA), Nazareth (UK), Aqua (DEN)….http://www.midnattsrocken.no/

SUMMER PARTY NALLIKARI   7.-8.7. Oulu  Gunther (SWE),  Steve ’N’ Seagulls, Rednex (SWE), Reel2Real / The Mad Stuntman (USA), E-Rotic, Petri Nygård, Waldo’s People, Mäkki……http://summerparty.fi/

LULEÅ HAMNFESTIVAL  5.- 8.7 Luulaja  ALAN HAYNES (USA), Mats RonanderTitiyo, Hurula, Miss Li…

ULEÅBORG FESTIVAL  OF PSYCHEDELIA  14.–15.7. Oulu  Electric Moon (GER), Esa Kotilainen, Mara Balls, Jess And The Ancient Ones, Tähtiportti, Risto… 

SOMMARFESTEN KALIX  15.-23.7  ”En Kväll För Kalix” 21.7 = BASKERY, Thobbe Englund (x-Sabaton), Wildliw, Stefan Nilsson, Tove Burman, Camilla Håkansson…

CLASSIC MOTORMEET ★ 13.-15.7. Haparanda, Ruotsi  The Legends, Micke Muster….http://www.classicmotormeet.se/

LK:N KIMALLUS   13.-15.7. Rovaniemi  Mark Harman & The Hot Rod Rhythm Boys, Turo`s Hevi G, Astman Brothers http://www.lapinkullankimallus.fi/

RIDDU RIDDU  12.-16.7. Kaivuono/Kåfjord, Norja  Angel Haze (USA), Radik Tyulyush (Tuva), Mette Henriette, Ailu Valle…….http://riddu.no/nb

KESÄKISSABLUES  14.7. Kemi  Saverio Maccne, Blackriver Bluesman & Bad Mood Hudson…

FLAKASAND ROCK & BLUES  15.7. Morjärv, Ruotsi  CANNED HEAT (USA), BB & The Blues Shacks, The Döörs…http://flakasand.hemsida24.se/

EASY LIVING IN KEMI  14.-23.7.  Lauri Tähkä, Juicerock, Kemi-rock, Rondelli…

KAMOON KAAKAMOON- Alapää soi  23.7. Kaakamo, Tornio  Jari Sillanpää, Ramona Vaara?

YLLÄS SOIKOON  19.-23.7  Äkäslompolo  Jari Sillanpää, Korsuorkesteri, Jarkko Honkanen, Tommi Soidinmäki, Susanna Heikki, Teemu Roivainen, Kauno Kaulanen…http://www.yllassoikoon.fi/

ISKELMÄKesäROVANIEMI  21.- 22.7. Ounaspaviljonki, Rovaniemi  Jari Sillanpää, Yö, Lauri Tähkä, Laura Voutilainen, Suvi Teräsniska, Tuure Kilpeläinen, NeljänSuora…

SALLAINEN ROCK  21.-22.7. Salla Janne Raappana, Bat ja Ryyd, Talonpoika Lalli, Jarkko Honkanen & Taiga,  Laskuteline, Nasty Habits, The Visitors Plays Abba……http://www.sallainenrock.fi

BUKTA OPEN AIR   20. – 22.7. Tromssa, Norja  Alice Cooper (USA), Ane Brun (SWE), Motorpsycho…http://bukta.no/english/

ÖVERTORNEÅ CRUISING  22.7.  Rude Runners (70`s Hurriganes show), The Norwegian Creedence show, TT Grace… 

GAMAS BLUES  21.-23.7. Inari & Kaamanen  Slim Butler & Slim Cuts, Pepe Petranen, ORTJU, Malpractice, Dr. Patala & Organic Healers…

VISFESTIVAL  22.-23.7. Haaparanta ★ Stefan Nilsson,  Lotta Hasselquist, Emma Medström, Caroline af Ugglas, Pernilla Andersson, Fredrik Rönnqvist…

RUN TO 60`s  28.-30.7. Kemi  Twangfellas, Flyin’ Blind feat. Dimitri Keiski, Grooving High Allstars, Teemu Ylinikka & The Hillevi Street Band, Dimitri Keiski, Maya Paakkari & Frozen Hippies….

QSTOCK   28.- 29.7  Oulu, Kuusisaari  ALICE COOPER (USA), MARILYN MANSON (USA), Danko Jones (CAN), Miriam Bryant (SWE), Imperial State Electric (SWE), Haloo Helsinki, Chisu, Michael Monroe, Radiopuhelimet,  Profeetat, Antti Tuiskuhttp://www.qstock.fi/

DANSKLACKEN PÅ DOSAN  28.- 29.7. Karesuando, Ruotsi  Willy Clay Band, Raj-Raj Band, Höstorkestern, Hanna Nutti, Kevin Boine…https://www.facebook.com/dansklacken/?fref=nf

YTTERSTI UNDER AUGUSTIMÅNEN ★  30.7. Bodträsk, Kalix ★ Louise Hoffsten, Stefan Nilsson, Lotta Hasselquist…

ELOKUU

PYHÄ UNPLUGGED  3.-6.8.  Pyhätunturi ★ Tuomari Nurmio, Samuli Putro, Costello Hautamäki, Taiska, Eläkeläiset, Vesterinen Yhtyeineen, Maarit ja Sami Hurmerinta, Eini…https://pyha.fi/tapahtuma/pyha-unplugged

ELOJAZZ   3.-6.8. Oulu    Verneri Pohjola Group:Pekka, G.V.A. Bach,
Tim Hagans Quintet  feat. Jerry Bergonzi, Trio Toffa, Felix Zenger &
Petteri Sariola, Janne Mikkonen 4tet, ..…http://www.elojazz.com/

SATAMA OPEN AIR  4.–5. 8. Kemi  ★ Bo Kaspers Orkester (SWE), Popeda, Mikko Kuustonen,Chisu, Anna Puu, Irina, Michael Monroe …www.satamaopenair.fi

SIMEROCK  11.- 12.8. Ounaspaviljonki, Rovaniemi   Robin, Juha Tapio, Pete Parkkonen, Tre-Funk III, Haloo Helsinki, Ellinoora,  90`s; Captain Jack, E-Rotic & Daze……www.simerock.com

VARANGERFESTIVALEN 10.-14. 8 Vesisaari/Vadsö, Pohjois-Norja   Mari Boine (SÁPMI). Lisa Ekdahl (SWE), Cleaning Women (FIN),  Movits (SWE)...www.varangerfestivalen.no/

LUOSTOCLASSIC   10.- 13.8.   60°-kvintetti, Riku Niemi Orchestra feat. Kyösti Mäkimattila, Oulu Sinfonia, Ylioppilaskunnan Laulajat….http://www.luostoclassic.fi/fi/etusivu.php

MUSIKENS MAKT  18.-19.8.  Gültzaudden, Luulaja   …..http://musikensmakt.se/

IJAHIS IDJA  19.-21.8 Inari   ÁRA, Ravggon… www.ijahisidja.fi

JÄNKHÄLLÄ JYTISEE  16.- 20.8. Saariselkä, Ivalo   Jorma Kääriäinen, Tuure Kilpeläinen, Viikate, Grooving High Allstars, Tervettä Tavaraa, Christa Huikko Bandhttp://www.tunturihotelli.fi/fi/jytisee

KUUSKAN PALUU 25.–27.8.  Kuusisaari, Oulu ★ Apocalyptica, Eppu Normaali,Paula Koivuniemi & Oulu All Star Big Band, Oulu Sinfonia…

© 2017 Väylän Pyörre…Listan käyttö yksityiskäyttöön suositeltavaa, mutta julkaisutarkoitukseen ilman lupaa kielletty. 

BASTUBALETTI hurmaa Torniossa

by Arto.

Bastupalettia tornionlaaksolaisittain

Perjantaina 26. toukokuuta nähdään Tornion Torandassa Bastubaletten -esitys eli Saunabaletti, joka on noussut suureen suosioon Ruotsissa. Kyseessä on viiden tavallisen tornionlaaksolaismiehen esitys, jossa yhdistyvät laulu, musiikki ja ”tanssi”.

Baletin pääesityskieli valikoituu yleisön enemmistön kielen mukaan eli luvassa on meänkieltä, suomea ja ruotsia. Saunabaletin näyttelijät ovat tavallisia miehiä ja ryhmään kuuluvat Bengt Niska, Henry Huuva, Bengt Aili ja sokerina pohjalla mestaripelimannit Fredrik Hangasjärvi ja Daniel Wikslund. Saunabaletin ohjaajana ja koreografina on yhdysvaltalaissyntyinen Justine Kirk.

Saunabalettia on esitetty SVT:n puolella televisiossa nimikkosarjana Bastubaletten. Tavallisten tornionlaaksolaismiesten keskustelut rohkeudesta ja miehisyydestä kiinnostivat katsojia, että voidaan puhua varsinaisesta ilmiöstä. Viime talvena sarjasta nähtiin jo toinen tuotantokausi.

Ovet avataan kello 18.30 ja esitys alkaa kello 20. Liput esitykseen maksavat 30 euroa ja ne ovat myynnissä osoitteessa: www.seamchip.fi/toranda.

Kesäkauden päätapahtuma Torandassa ovat kansainväliset Nolia Springtime -messut, jotka houkuttelevat kävijöitä 9.–11. kesäkuuta ennennäkemättömän suureen kansanjuhlaan. Messuilla on mukana laajakirjo erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja ja luonnollisesti Torandan sijainnista johtuen näytteillä on varsinkin veneitä ja moottoreita. Lisätietoja messuista: www.noliaspringtime.fi.