Archive for kesäkuu, 2017

SLIM BUTLER & THE SLIMCUTS edustaa Suomea Bluesin Euroviisuissa!

by Arto.

SLIM BUTLER & THE SLIMCUTSIA kuullaan Lapissa seuraavan kerran 20. – 21.7. Rock`n Roll & Blues Nights-tapahtumassa Tankavaaran kultakylässä ja 22.7. Gamas Bluesissa Inarissa

Lapin blueskunkun Slim Butlerin johtama yhtye  the SlimCutsHarri Raudaskoski, Mikko Löytty ja  Jartsa Karvonen edustaa Suomea ensi maaliskuussa Norjan Hellissä järjestettävissä Bluesin Euroviisuissa eli virallisemmin European Blues Challenge-kisassa.

Puistobluesin alkutahdit lyöneessä Suomen karsinnassa vastassa oli suomalaisen bluesgenren kovin ykkösluokka, Bloodshot Eyes, Jo’ Buddy & Down Home King III feat. Nieminen sekä Helge Tallqvist & Loose Screws, mutta poron voimalla voitto korjattiin kotiin.

Valinnan teki asiantunteva toimittajaraati: Blues-Finland.comin päätoimittaja Pasi Tuominen, Blues Newsin x-päätoimittaja Sami Ruokangas, Jazzrytmien toimittaja Eero Kallio ja radiotoimittaja  Uuge Kojola.

Slim Butler on lappilaisen bluesin järein vientitykki. Slimin debyytti Inner Blues valittiin Vuoden Kotimaiseksi Blueslevyksi 2012 peräti kahdessa valtakunnallisessa äänestyksessä. Levyn tuotti brittikitaristi Otis Grand. Slimin itsensä tuottama toinen pitkäsoitto Bad Intention julkaistiin lokakuussa 2016. Edeltäjänsä tapaan Bad Intention on kansainvälisen bluesyhteistyön tulos. Levyn lauluosuuksista vastaavat arvostetut amerikkalaisvokalistit Andrew Black ja Tad Robinson lappilaisten muusikoiden luoman väkevän perustan inspiroimana. Kotimaiset ja ulkomaiset blues- ja soul-lehdet ovat arvioissaan kiitelleet lappilaiskitaristin laulujen autenttisuutta ja korkeaa tasoa. Molempien levyjen raidat ovat löytäneet tiensä kiitettävästi myös radiokanavien soittolistoille.

Kitaristi-laulaja Slim Butlerin yhtyeessä vaikuttavat todelliset juurimusiikin veteraanit; kitaristi Harri Raudaskoski, joka muistetaan muun muassa Jarkko Helin & Crawfish Kingsin, Veli-Matti Järvenpään Tex-Mex Bandin ja Raudaskoski Twinsin riveistä. Mikko Löytty tunnetaan niin sooloartistina kuin Q-Stonen, Remu & Hurriganesin ja SF-Bluesin basistina. Rumpali Jartsa Karvosen soittoa ovat kuulleet taas kaikki suomalaiset. Miehellä kun kokemusta löytyy livenä ja levyiltä rokista ja jazzista kotimaisen populaarimusiikin suosituimpiin tähtiin.

ANNIKKI TÄHTI (1929-2017) oli iskelmän uranuurtaja

by Arto.

Iskelmän grand old lady Annikki Tähti nukkui pois 87-vuotiaana 19. kesäkuuta.

Viimeiset esiintymisensä pohjoisessa hän teki vuonna  2006, jolloin hän halusi laulaa ikäisilleen, jotka hänestä tähden tekivät.

Annikki Tähti & Poutahaukat

Uuden sukupolven tietoon Annikki Tähti tuli, kun hän näytteli ja lauloi Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (2002). Siinä hän esitti Pelastusarmeijan johtajaa ja lauloi laulut Pieni sydän ja Muistatko Monrepos`n Potahaukkojen säestyksellä. Sen jälkimainingeissa syntyi uusi levy 50 Vuotta Tähtenä Suomessa ja menestyksekäs kiertue.

Minulla oli kunnia  haastatella häntä  Ylläs Soikoon- tapahtuman yhteydessä 1998. Silloin hän tarinoi muun muassa, että kun laulusta Muistatko Monrepos`n tuli jättimenestys 1955, Repe Helismaa nappasi hänet  heti parin viikon turneelle pohjoiseen.

– Kierrettiin Repen kanssa Sodankylää ja Kolaria myöten. Painettiin kinosten keskellä Repen vaneri-IFAlla. Muuta en nähnyt kuin pimeää ja männyn latvoja, mutta aina kuitenkin päästiin perille.

Annikki paljasti myös, että Rovaniemellä hän kokeili ensi kertaa, miten yleisö ottaa vastaan Balladin Olavinlinnasta ja lappilaisten taputukset vakuuttivat hänet, että oikealla tiellä ollaan.

Monessa suhteessa Annikki oli uranuurtaja. Naisena hän oli ensimmäinen, joka valitsi iskelmäuran. Hän oli myös ensimmäinen suomalainen, joka sai kultalevyn laulustaan Muistatko Monrepos`n. Se on edelleen yksi kaikkien aikojen myydyimmistä sinkuista.

Tarja Närhin juontamassa YLE Radio Suomen Iskelmäradiossa 2.7. klo 9: n jälkeen muistellaan Annikki Tähteä. Kuunnelkaa!

– Onneksi Scandian pomo Harri Orvomaa taisteli sen mulle. Sehän pölyttyi vuosia Topi Kärjen pöytälaatikossa. Hän luuli, etteivät Karjala-aiheiset laulut enää pure. Topi myönsikin myöhemmin tehneensä arviointivirheen..

1950-luvulla Annikki olikin levy-yhtiölleen oikea kultakaivos. Hittihän myös Balladi Olavinlinnasta tuli, samoin kuin  Kuningaskobrasta, sillä molemmat  myivät kultaa.

– Ensimmäinen kultalevy annettiin minulle suorassa tv-lähetyksessä Tuplassa ja kuitissa. Tosin se ojennettiin vähän niin kuin tiskin alta, eikä sitä lehdissä hehkutettu. Kuningaskobrasta kultalevyn toi taas postilähetti ruskeassa paketissa, mutta kaksi viimeisintä vastaanotin Lauantain Toivotut-kokoelmista arvokkaasti Finlandia-talossa.

Annikki totuttiin  tuntemaan  tunteellisten iskelmien tulkkina, mutta hän muisteli, että hän halusi kokeilla myös kolikon toista puolta.
– Rupesin protestoimaan, kun Scandiassa kaikki kevyet laulut annettiin Brita Koivuselle. Levytin humoristisen tangon Augustin, mutta eihän se toiminut. Sen jälkeen sanoin kiitos riitti tätä sorttia ja palasin ruotuun.

Omista tulkinnoistaan Tähti nosti ehdottomiksi suosikeikseen Muistatko Monrepos`n ja Mustalaisen.
– Myös Stenka rasin, Valkoakaasiat ja Baikalin kulkuri ovat mieleen. Olen vähän romantikko, ja pitkälinjaiset melodiset kappaleet ovat lähellä sydäntä, hän sanoi.

Niin kuin Annikki Tähti itsekin, myös hänen laulajasuosikitkin, voidaan panna tittelin Suuret tulkitsijat-alle. Billie Holidayn ja Edith Piafin laulusta hän sanoi löytäneensä aina jotain uutta. Rautarouva Tina Turnerin energisyydestä hän piti ja Frank Sinatrasta.
– Frankie-boy osasi tekstata tekstin. Lauseisiin tuli aina merkitys, ja hän painotti laulussa aina oikeita asioita.

Haastattelussani vuonna 1998  Tähti oli myös huolissaan iskelmän tilasta.

– Kielellisesti nykyiskelmä on köyhää. Sanat ovat pelkkää toistoa. Poikkeus on Juice, jolla on sana hallussaan, ja miksei J.Karjalainen, joka käyttää suorasanaista tekstiä, mutta kuitenkin siinä on stoori sisällä.

Kun kysyin, milloin elämänkerta tulee, hän vastasi: ” Ei koskaan!” Toivottavasti perui myöhemmin sanansa, sillä henkilökohtaisesti olisin voinut kuunnella hänen tarinointiaan Äkäslompolon Riemuliiterissä vaikka kuinka pitkään.

Suomalaisen iskelmämusiikin historiassa Lapilla oli suuri merkitys, paljon huomattavampi, kuin mitä esimerkiksi nykypolven tekemä Iskelmä-Suomi sarja antaa ymmärtää ja sen tajusin häntä kuunnellessa.

Lepää rauhassa ja kiitokset lauluista, Annikki Tähti!

Jukka Rajala: LINDA GAIL LEWIS rokkasi Jällivaarassa

by Arto.

LINDA GAIL LEWIS

Ruotsin Jällivaarassa 17. kesäkuuta järjestetty Midnight Sun Meet-harrasteauto-tapahtuma pidettiin tällä kertaa edellisvuosista poiketen yksipäiväisenä. 

   Jo 15. kertaa Amerikan autojen ja rock’n rollin ystävät yhteen keränneestä meetingistä on kehkeytynyt vuosien saatossa yksi Pohjois-Ruotsin mielenkiintoisimmista alkukesän rokkijuhlista.

  Kuten asiaan kuuluu, oli juhlavuoden ohjelmaan satsattu korkealuokkaisilla artistikiinnityksillä, sillä tihkusateisena lauantai-iltana Numisparkkenin rokkilavalle nousivat 40-vuotiskiertueellaan oleva ruotsalainen The Boppers ja pianisti-laulaja Linda Gail Lewis. Louisianan Ferridayssa 69 vuotta sitten syntynyt ja tätä nykyä Austinissa, Texasissa asuva Linda Gail Lewis tunnetaan suuren yleisön keskuudessa lähinnä rock’n rollin pahan pojan Jerry Lee Lewiksen pikkusiskona – mikä hänelle lienee sekä etu että haitta. Ensimmäisen, vuonna 1963 ilmestyneen levynsä Teenage Letter Linda teki juurikin isonveljensä Jerry Leen kanssa legendaariselle Sun-yhtiölle ja samaisen vuosikymmenen lopulla ilmestyi myös sisarusten yhteinen sekä samalla myös Lindan ensimmäinen pitkäsoitto Together. 1970-luvun puoliväliin jatkuneen levytysuransa jälkeen Linda jätti musiikkibisneksen ja keskittyi hoitamaan perhettään. Paluun studioon ja parrasvaloihin hän teki kaikkien yllätykseksi 1990-luvun alussa. Tuolloin alkaneen ”toisen tulemisen” myötä Linda Gail Lewis aktivoitui toden teolla ja on julkaissut siitä lähtien useita albumeja eri kokoonpanojen myötä vaikutukselle, mukaan lukien muun muassa vuonna 2000 ilmestyneen yhteis lp:n Van Morrisonin kanssa. 

Linda ja Rocket 88

  Musiikillisen linjansa Linda on löytänyt, melkeinpä itsestään selvänä asiana kantrin, rock’n rollin, bluesin ja gospelin parista. Jällivaarassa häntä säesti Rocket 88-nimellä kulkenut ruotsalaiskokoonpano, johon kuuluivat muun muassa Midnight Sun Meetingissä viime vuonna esiintyneen Trouble Boys yhtyeen basisti Micke Finell ja kitaristi Dougie Lawton. Keikan ohjelmisto koostui kaikille tutuiksi käyneistä rock’n roll ja kantri standardeista. Ikäisekseen hyvinkin vetreässä kunnossa olevan laulajattaren keikalla kuultiin muun muassa veljensä repertuarista tutut Crazy Arms, Great Balls of Fire ja High School Confidential, Carl Perkinsin Boppin’ The Blues, Chuck Berryn Johnny B. Goode, Hank Williamsin Jambalaya sekä Little Richardin Rip It Up – kaikki ammattitaidolla ja rakkaudella esitettyinä.

  Ohjelmiston keskittyessä ainoastaan muiden tuotantoon antoi biisiluettelo Lindasta kuvan, että hän haluaa ottaa keikkansa varman päälle ja jättää oman, hyvinkin asiokkaan tuotantonsa harmittavasti taka-alalle. Mikä ilo olisikaan ollut kuulla klassikoiden lomassa edes muutamakaan kappale esimerkiksi hänen pari vuotta sitten ilmestyneiltä loistavilta Gas Station Flowers ja Hard Rockin’ Woman albumeiltaan. Kuukauden päästä pyöreitä vuosia täyttävä lady oli lavalla todella hyvän tuulisen oloinen, jaksaen hymyillä ja tarinoida biisien välissä yleisölle.

  Maanläheisyys ja ystävällisyys vain korostuivat keikan jälkeen, jolloin hän ei suinkaan monien rokkitähtien tavoin

kadonnut takahuoneeseen tai hotelliin vaan asteli yleisön joukkoon kirjoittelemaan nimmareita ja poseeraamaan

yhteiskuviin. Nyt toistamiseen Jällivaaran Midnight Sun Meetingissä esiintynyt Linda Gail Lewis on tuttu vieras Ruotsissa ja Norjassa ja onpahan hänet nähty muutama vuosi sitten ainakin kertaalleen Pohjanlahden tälläkin

Teksti & kuvat: Jukka Rajala

puolella. Syy Lindan Skandinavian vierailuille on hänen tyttärensä – niin ikään laulajan uralla olevan Annie Marie Dolanin avioliitto ruotsalaisen The Refreshments-solisti Joakim Arnellin kanssa, minkä ansiosta pohjoisenkin rokkikansalle tarjoutuu mainio tilaisuus nähdä ja kuulla harvinaista musiikillista herkkua kotiseuduillaan.

  Jos vanha kunnon rock’n roll pistää jalkasi heilumaan ja autoista kauneimmat, menneiden vuosikymmenten Cadillacit, Mustangit, Plymouthit ja muuta Amerikan herkut saavat silmäsi kirkastumaan, niin Jällivaaran Midnight Sun Meeting 2018 kannattaa laittaa kalenteriin jo nyt. 

 

HEINÄ NIEMINEN nousi studiosoittajien ranking-listalla jo sijalle 15!

by Arto.

Jari ”Heinä” Nieminen

Suomen monipuolisin sessiokitaristi Jari ”Heinä” Nieminen teki huiman nousun Gramexin ahkerimmin levyillä soittaneiden muusikoiden listalla. Vuosi sitten hän oli vielä sijalla 47, nyt  helmikuussa 2017 päivitetyllä listalla sijoitus oli jo 15.

Kärjessä on Heikki Laurila, joka on ehtinyt kitaroida  7302 uralla. Sitten tulevat rumpali Tuomo ”Nappi” Ikonen  5862:lla ja Heikki ”Häkä” Virtanen 5862:lla uralla.

Heinän (3123) edelle kitaristeista, Laurilan lisäksi,  menevät   Taisto Wesslin (4420), jonka sijoitus on 6.  ja Juha Björninen(4305), jonka sijoitus on 7.

Lähde: Gramex

Kemiläislähtöinen Heinä on paiskinut vuoden aikana rajusti töitä ja seuraavana haarukassa on, 236 raidan päässä, jo aikoja sitten edesmennyt viulisti Pauli Granfelt, joka ehti levyttää niin Olavi Virran kuin Harmony Sistersienkin kanssa. Heinän kantapäillä, alle sataa uraa perässä  taas tulee kitaristi Janne Louhivuori.

Kenen levyillä Heinä Niemisen soittoa kuullaan, sitä on vaikea tietää, kun ei mies itsekään aina tiedä, kenen levylle soitto menee, mutta se on varmaa, että ensi  vuonna  hän on taas muutamaa askelta ylempänä. Kysyttyjä  sessiomiehiä  Heinän edellä olevista ovat Harri Rantanen,  Juha Björninen ja ennenkaikkia Anssi Nykänen, jonka voi odottaa tulevaisuudessa nousevan piikkipaikalle.

Riku Niemi Orchestra on tätä nykyä Heinän päätyömaa, mutta jos kesälomamatka vie Somerolle heinäkuussa, hänen  soittoa voi kuulla  myös  Badding-musiikkinäytelmässä  ja ensi vuonna takuuvarmasti Kemissä, kun Mika & Pullasormet täyttää 40 vuotta ja julkaisee juhlalevyn.

 

HUOJUVA LATO ystävineen teki tribuutin Suomi-kantrille, mukana muun muassa Froikkari-Pekka ja hänen Rovaniemi-laulunsa

by Arto.

Suomen suosituin kantribändi, pohjoiskarjalainen Huojuva lato ystävineen on tehnyt hienon tribuuttilevyn  kotimaiselle kantrille nimeltään Takkulan baari.

Yhtye ei ole lähtenyt päivittämään tai kilpailemaan alkuperäisversioiden kanssa, vaan Huojuva Lato tekee sen omalla tunnistettavalla tavallaan, Rakkaus ja juuret-hengessä, eikä kantriin  suhtauduta puristisesti.

-On vähän rokkia, vähän iskelmää, Kotisaunan lauteilla western swingiä, Päättömässä pollessa länsirannikon psykedeliaa ja niin edelleen. Lähdettiin tekemään ilahduttavaa, lämminhenkistä levyä, jolla olisi sukupolvien kohtaamisen ja baari-illan tunnelma, yhtyeen pomo Suonna Kononen kuvailee.

Takkulan baari-levy on omistettu  äskettäin edesmenneelle  Freud Marx Engels & Jung -laulaja Pekka Myllykoskelle, jonka viimeiset nauhoitukset  railakkaat Kantripaskaa ja Särkynytsydämiset(viekää minut baariin)  plus vaikuttava Tuuli puita taivuttaa kuullaan levyllä.

Viimemainittua Suonna on esittänyt  yhdessä Pekan kanssa duettona  mies ja kitara-pohjalta kuusamolaisisoisänsä kirjailija Reino Rinteen muistoksi järjestetyissä konserteissa vuonna 2013.

– Halusin saman paljauden tallentuvan tähän versioon, niinpä rummut ja sähkökitara jätettiin pois. Tuuli puita taivuttaa on Pekan soololevyjen ihastuttavimpia kappaleita. Myllykoski on siirtänyt Joe Elyn Because of the wind- tekstin näyttämön Texasin rajamailta Lappiin, Corpus Christista Rovaniemelle.

Pekan lisäksi levyllä vierailee myös Froikkareiden Arto ”Pilli” Pajukallio ja suomalaisen kantrin grand old man Jussi Raittinen, Mikko Alatalo, Petri Petterson ja Nääsvillen Veljesten Kapa Ahonen.

Takkulan baari julkaistaan 12-biisin LP-versiona ja neljällä lisäkappaleella varustettuna CD:nä 30. kesäkuuta.


CD-kappaleet

1.  Takkulan baari  vieraana Jussi Raittinen
2.  Pohojanmaan junasa vieraana Mikko Alatalo
3.  Tuuli puita taivuttaa vieraana Pekka Myllykoski
4.  Yksi vain ei tuu vieraana Kapa Ahonen
5.  Päättömällä pollella vieraana Petri Pettersson
6.  Kantri  vieraana Pilli Pajukallio
7.  Vanha rokkistara vieraana Jussi Raittinen
8.  Särkynytsydämiset (viekää minut baariin) vieraana Pekka Myllykoski
9.  Taksin taustapeili vieraana Kapa Ahonen
10. Radiosta kuulet sen vieraana Kapa Ahonen

11. Maalaismaisema vieraana Petri Pettersson
12. Jos kaiken alkaa voisin uudelleen vieraana Kapa Ahonen
13. Kotisaunan lauteilla vieraana Mikko Alatalo
14. Vanha kaarti ieraana Pilli Pajukallio
15. Kantripaskaa vieraana Pekka Myllykoski

16. Herran huosta kaiken kantaa (5.03) vieraana Jussi Raittinen

The Falconsin perustaja ALPO AINE on poissa

by Arto.

THE FALCONS: Pekka Leppä (vas.), Juhani Somervalli, Alpo Aine, Vesa Vakkilainen & Kimmo Siilakka

Alpo Aine syntyi Torniossa 24.11 1946 ja kuoli 26.04.2017 Floridassa.

Musiikki liittyi vahvimmin hänen nuoruusvuosiinsa eli 1960-luvulle, jolloin hän  perusti Tornion ensimmäinen nuoriso-orkesterin The Falconsin vuonna 1963. Yhtye soitti teini-illoissa rautalankaa. Be-bob-a-lula ja Tintarella di lunakin taipuivat.

Yhtye teki myös normaalia tanssikeikkaa, jolloin oli pakko soittaa myös vanhaa tanssimusiikkia eli monipuolisuus oli elinehto.

Falconsin meriitteihin kuului muun muassa olla ensimmäinen lappilaisbändi, joka esiintyi  Suomen televisiossa, tarkemmin Lasse Liemolan juontamassa Me Nuoret-ohjelmassa vuonna 1965.  Ruotsin televisiossa heidät oli nähty jo paria vuotta aiemmin uutispätkässä, jossa he ”salakuljettivat”  letkajenkan yhteislyseon oppilaiden kanssa Torniosta Haaparannalle.

Elokuussa 2014 vanhat Falconsit, Esko Kirjavainen, Alpo Aine ja Vesa Vakkilainen, tapasivat Helsingissä

2000-luvun alussa Alpo Aine muisteli omaa ja bändinsä historiaa näin:

Alpo Aine

” Kun pääsin jo seitsemän päivän vanhana isoisäni Iikka Aineen omistamaan Tornion kaupunginhotelliin ja myöhemmin vietin siellä pääosin koko lapsuuteni, tämä ympäristö ei voinut olla vaikuttamatta musiikinharrastukseeni.

Sotien jälkeen tanssittiin Torniossa niin kuin muuallakin. Muistan 1950-luvulta kun kaupunginhotellissa kävivät Olavi Virta, Annikki Tähti, Esa Pakarinen, Pahlmanit, Erik Lindströmin orkesteri, ja joka vuosi Miss-Suomi-kiertueet eri orkestereiden kanssa.Oli kuuluisuuksia ja kauniita naisia. Oli keikkabusseja ja bändikamoja, joiden kantamisessa hiukan kasvettuani olin avuksikin.

Kun tultiin vanhemmiksi, Elvis ja Paul Anka innostivat kuuntelemaan musiikkia. Sitten tuli VPK:n elokuvateatteriin filmi Gene Krupa Story. Se oli hyvin koskettava kertomus tuosta maailmankuulusta rumpalista ja hänen sortumisesta alkoholiin ja huumeisiin. Elviksen Jailhouse Rockin ohella tämä filmi laukaisi minun innostukseni lopullisesti. Minullakin pitää olla tuollainen bändi kuin Krupalla!

Oppikoulussa pääsin tirkistelemään lukiolaisten tanssi-iltoja. Silloin oli koulubändinä Domino. Siinä soittivat oluttehtailijan pojat Jens ja Arno Stormbom, Pekka Siilakka, Benkku Gadd ja Eero Hulkko. Taisipa siinä soittaa x-kansanedustaja Seppo Kanervakin.

Ajattelin tulevaisuutta. Eihän nuo kaverit soita koulussa loppuikäänsä. Jatkajakin täytyy olla. Itse kävin Tornionseudun yhteiskoulua Putaalla. Rehtori ei ollut kovin innostunut tanssien järjestämisestä, mutta hänenkin päänsä saatiin kääntymään, vaikka lujille se otti. Tornion Lyseo oli kuitenkin meidän kantapaikkamme.

The Falcons

Kotona oli vanha vuonna 1930 tehty palkeilla toimiva urkuharmoni, joka taitaa vieläkin olla veljeni Aarnon kotona, josta ensi alkuun korvakuulolla Ukko Nooaa opettelin. Isä-Heimo kuuli ja sanoi, jos opit soittamaan Mustan ruusun harmonilla, niin hän ostaa haitarin. Seuraavalla viikolla osasin kappaleen unissakin ja kuin sattumalta Torniossa oli tullihuutokauppa, jossa oli jonkun onnettoman salakuljettajan menettämä pianohaitari.

Kun Kimmo Siilakan kanssa kaveerattiin ja pelattiin TP 47:n nappulaliigassa ja Kipparin veli soitti Dominossa, ostettiin nuottikansioita ja ruvettiin kopsaamaan nuotteja isoilta pojilta. Kimmo kopsasi Pekalta ja minä Eero Hulkolta.

Bändiinhän tarvittiin muitakin soittajia ja nekin löytyivät kaveripiiristä eli maailman tärkeimmästä TP 47:n nappulaliigasta. Kipparin kanssa puhuttiin mukaan kitaristiksi Vesa Vakkilainen, oikea laitahyökkääjä Asema-kaupungin joukkueesta, rumpaliksi Risto Roivainen, oikea laitahyökkääjä Putaan joukkueesta ja basistiksi edesmennyt Pekka Leppä, keskuspuolustaja Putaan joukkueesta.

Haitarin soittaminen minulla jäi kuitenkin vähälle, sillä vuoden parin päästä piti saada jotain fiksumpaa. Silloin alkoivat yleistyä Philicorda -sähköurut. Kun joku kysyi, miksen soitakaan hanuria, vastasin, etten henkisesti ja ruumiillisesti heikkona miehenä jaksanut sitä enää kantaa. Se otti selän päälle ja muutenkin nuorisobändissä urut olivat trendikkäämmät. Käytettiin niistä nimeä pöytähaitari, sillä keikkajärkille oli helppo vastata myöntävästi, kun kysyivät, että onhan yhtyeessä hanuri.

Muutaman paikallisen keikan jälkeen tuli kysyntää muuallekin. Eka tanssikeikka oli Karungin nuorisoseuralla, mutta kerran päästiin tuuraamaan Osku Leipälää Karesuvantoon asti. Siellä tapasimme erään Henrikssonin Kiirunan Svappavaarasta, jolla oli kolme poikaa ja heillä mainio rautalankabändi Giants. Tehtiin yhteistyö- ja avunantosopimus ja päästiin keikkailemaan paljon Kiirunan suunnalla.

Erikoisin keikka alussa oli varmaan letkajenkan vienti Ruotsiin. Mutta 1963 letkajenkka oli kovaa muotia ja kun teinikunta sai päähänpiston, pantiin töpinäksi.

Vuokrattiin Arppa Lahtista kyyditsemään meitä kuorma-autolla. Soittimet eivät tahtoneet pysyä vireessä, mutta se oli mahtava näky, kun monta sataa kakaraa letkajenkkasi Torniosta Haaparannalle. Oli huono marraskuinen päivä, mutta päästiinpä telkkariin. Tempauksen lähetti Ruotsin tv ulos.

Esko Kirjavainen (vas.) toi Falconsiin lauluvoimaa keväällä 1965

Kerran kuitenkin harjoiteltiin vuorostaan Pekka Lepän kotona, kun kadun toiselta puolelta tupaan tupsahti nuori mies kitara siististi pussissa. Hänen mukaantulonsa Falconsiin oli se tärkeä ja ratkaiseva tapahtuma, joka sitten muutti lähes täysin koko meidän siihenastisen systeemin.

Esko Kirjavainen oli hiljainen ja vaatimaton, lähes pyyteli anteeksi olemassaoloaan. Se lauantai keväällä 1965 ja päivät sen jälkeen ovat mielessäni positiivisimpia päiviä kaiken hyvän alulle, mitä yhtyeen aikana saatiin aikaiseksi.

Vesa Vakkilainen oli yksin vastannut laulupuolesta. Muut eivät osanneet tai kehdanneet. Mutta nyt saatiin mies, jolla oli koko homma hanskassa. Hän osasi soittaa rytmikitaraa, laulaa komeasti ja vieläpä muistutti Elvistä ulkonäöltään. Voiko enempää pyytää.

Sen jälkeen Falcons alkoi nousunsa. Eskon monipuolisuuden mukana kaikki muutkin ylsivät parempaan kuin mihin aiemmin oltiin totuttu. Hommaan tuli uutta tyyliä. Hankittiin esiintymisasut: Pitkähihaiset raitapaidat, solmio ja päälle punaiset liivit. Ohjelmistokin uudistettiin. Esitettiin paljon ulkomaisia kappaleita, Elvistä ja Rollareita. Silloin suositulta Hepstarsilta meillä oli useampikin laulu.

Taisi olla Eskon toinen keikka, kun meidät kutsuttiin esiintymään Lasse Liemolan Me Nuoret tv-ohjelmaan. Helsingin keikan jälkeen Tornioon päästyämme oltiin suuria sankareita. Siihen aikaan telkkarissa esiintyminen oli iso juttu ja oltiin ensimmäisiä.

Yhtenä mieluisimpana muistona on tietysti myös eräs sunnuntaiaamu keskustassa Somervallin vintillä. Bänditreeneissä satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos ja kukas se siellä hitaasti käveli ja katseli ylöspäin miettien, että mikähän yhtye siellä mahtaa soittaa. Tämä ladyhän oli itse Tamara Lund.

Tornion kaupunginhotellissa: Kimmo Siilakka (vas.), Alpo Aine, Pekka Leppä ja Esko Kirjavainen

Kirmasimme vauhdilla tervehtimään arvon rouvaa, ja saimme hänet houkuteltua vintille, jossa hän sitten lauloi kanssamme muutaman kappaleen. Lähtiessä sitten halattiin ja taiteilija antoi nimmarinsa kaikille nuottikirjan sisäkannelle, jossa se ainakin minulla on säilynyt tallessa ja on siellä edelleenkin.

 Kun Falcons sitten sulautui Tonicsiin 1967, ja minäkin siitä lähdin, yhtyettä ei enää ollut. Jostain oli kuitenkin periytynyt traditio, että jokaisen meidän aikalaisemme oli mentävä tapaniniltana kaupunginhotelliin. Joku sitten ehdotti, että eikö Falcons voisi esiintyä vaikka tunnin, kun kaikki fanitkin olivat paikalla. Koska olin 1980-luvulla kalifina kalifin paikalla eli johtajana hotellissa, luvan saamiselle ei ollut estettä. Päätöskin oli helppo. Harjoittelimme jouluaattona- ja –päivänä, kun ravintola oli kiinni. Soitimme useana vuonna tapanina pari tuntia ja homma oli menestys. Oli hauskaa olla taas hetken suosittu. 

ESKO KIRJAVAINEN:

” Alpo Aineella oli merkittävä rooli torniolaisen nuorisomusiikin kehittämisessä. Ilman häntä ei tietenkään olisi ollut Falconsia, ja ilman sitä meidän muiden polku olisi kulkenut varmasti toisella tavalla. Jos olisi kulkenut ollenkaan.

Alpo oli bändin primus motor, energinen, aloitteellinen ja sosiaalinen. Todellinen kontaktien luoja. Hän hoiti tehokkaasti kaikki käytännön asiat, keikkasopimuksista bändin kuljetusjärjestelyihin.

 Alpo Aineen myötä taas pala torniolaista ja lappilaista musiikinhistoriaa on poissa. ”

 

SLIM BUTLER & THE SLIMCUTS ehdolla Bluesin Euroviisuihin!

by Arto.

Slim Butler & The SlimCuts

 Slim Butler & The SlimCuts, Bloodshot Eyes, Jo’ Buddy & Down Home King III feat. Nieminen sekä Helge Tallqvist & Loose Screws kisaavat Suomen edustuspaikasta Norjan Hellissä ensi vuoden maaliskuussa käytäviin EBC 2018 -kilpailuihin.

Finaalikisa Suomen edustuksesta käydään Puistobluesin yhteydessä Järvenpäässä torstaina 29. kesäkuuta! Suomen kilpailuedustajan valitsee asiantuntijaraati.

Lapin blueskunkun Slim Butlerin poppoo SlimCuts: Harri Raudaskoski, Mikko Löytty & Jartsa Karvonen on kovassa  seurassa. Tarjolla on parasta Suomi-bluesia, mutta kaksi maailmanluokan blueslevyä julkaisseen Slim Butlerin taustalla on kuitenkin nyt bändi, joka panee taatusti kampoihin.

Aamulehden Jyrki Kallion konserttiarviota lainaten:” Slim Butler &  SlimCuts on lappilaisen juurimusiikin tuima edustaja, jonka väkevä juurimehu pulppuaa yhtälailla niin Teksasin ja New Orleansin kuin tunturimaisemienkin alkuvoimasta.”

Suomen edustaja bluesin euroviisuihin valitaan neljästä kokoonpanosta, joiden esikarsintaäänestyksen suoritti European Blues Unionin eli EBU:n suomalaiset aktiivijäsenet (festivaaleja, yhdistyksiä, promoottoreita, muita alan toimijoita). Kaikkiaan mukaan ilmoittautui määräaikaan mennessä 19 esiintyjää tai esiintyjäryhmää.