Archive for kesäkuu, 2017

THE DRILLZ ja 61 BEAST muistavat southern rockin merkkimiestä

by Arto.

The Drillz

Southern rockin suurmiehen, äskettäin edesmenneen Allman Brothersin nokkamiehen  Gregg Allmanin muistoa kunnioittaen, kaksi lappilaista rockbändiä, merilappilainen The Drillz ja rovaniemeläinen 61 Beast järjestävät miniturneen  teeman THE NORTHERN HAILS THE SOUTHERN  alla.

Bändit  nähdään keikalla  perjantaina 2.6. Kemin Bar&Cafe Chilloutissa ja lauantaina 3.6. Rovaniemen Pub Lapin Hullussa.

61 Beast

– Kuullaan molemmilta omaa tuotantoa sekä biisejä niin Lynyrd Skynyrdiltä kuin Allman Brothersilta, jossa Gregg soitti. Hän oli pitkäaikainen ja suuri vaikuttaja southern rockin saralla ja hän on taatusti jättänyt biiseillään ja laulutyylillään vahvan merkin ja jäljen molempien bändien soittajiin, sanoo the Drillzin kitaristi-laulaja Jari ”Päne” Pänttäjä.

Pikku hiljaa pitkäsoittoa kasaava Drillz  on jo 1990-luvun alussa kitaristiensa  Pänen ja Jari ” Keep rockin`” Raution perustama rokkibändi, joka teki muutama vuosi sitten onnistuneen comebackin. Keikkoja on takana tusinan verran  ja  poppoon ohjelmistoon  tänään yllämainittujen lisäksi  kuuluu messevää menomusaa, Dr Feelgoodista Rory Gallagheriin. Yllättäviä, uudelleensovitettuja covervalintoja ja omiakin biisejä on jo kuultavissa netissä.

Kuusimiehinen 61 Beast on taas nuorempaa tekoa ja levittänyt äijämusiikin ilosanomaa vuodesta 2014 lähtien. Se on tullut tutuksi pääasiassa motoristien pohjoisissa kokoontumisissa Harrikkarallista Poronpurijaisiin.