Archive for tammikuu, 2018

Kuuntele Hesarin kehuman AUTIOMAAN kuoppainen Nelostie-kantri albumia odotellessa!

by Arto.

AUTIOMAA (kuva: Antti Keränen)

Jokaisen tien päässä on kuoppa

johon jokainen vuorollaan kammetaan

joten miksi mie siis pelkäisin suotta

kun tässä vielä hetken ajaa mie saan

Helmikuun 23. päivä ilmestyy rovaniemeläisen Autiomaan toinen albumi Kantrin Viimeiset Herrasmiehet. Maistiaisena levyltä on julkaistu  kalmanhajuinen reissulaulu Nelostie, josta yllä katkelma Otto Mikkolan karheasta tekstistä .

Kokonaisuudessaan biisin voi kuunnella Spotifyssa  tästä  tai ladata radiokelpoisen WAV-tiedoston tästä.

Synkillä ja myrskyisillä country- ja folkvesillä seilaava Autiomaa-kvintetti  on perutettu vuonna 2014. Yhtyeen musiikissa kansanlauluperinne, kotoinen melankolinen iskelmä ja amerikkalainen juurimusiikki delta blues lyövät luontevasti toisiaan turpaan.

Vuosi sitten Autiomaan esikoinen Hautaa surusi maahan sai Helsingin Sanomien kriitikon Harri Römpötin synkkenemään ja antamaan levylle täydet viisi tähteä. Hän  otsikoi arvionsa kirjoittaen:” Rovaniemeläinen kantriyhtye laulaa vuoden sykähdyttävimmällä esikoisella viinasta, tuskasta ja kuolemasta. Se venyttää kantrin Radiopuhelinten tai Nick Caven suuntaan.”

Autiomaa keikalla:
17.02.2018 45 Special, Oulu
24.02.2018 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
02.03.2018 Veijon Baari, Kuusamo
03.03.2018 Colorado, Pyhätunturi
09.03.2018 Korjaamo, Helsinki
10.03.2018 Downtown, Kouvola
16.03.2018 Rock Bar Monttu, Pori
17.03.2018 Telakka, Tampere

Italialaissuosikki UMBERTO MARCATO tähdittää nostalgiakonserttia Rovaniemellä

by Arto.

Umberto Marcato levytti niin Suomessa kuin Ruotsissakin

Menestystä niittänyt Volare–italialainen ilta -kiertue piipahtaa Rovaniemellä 4. maaliskuuta. Paikka on Korundi ja aika klo 15.00.

Suomalaiset 1950- ja -60-luvuilla hurmannut  Italian Padovassa nykyään asuva, samettiääninen Umberto Marcato on konsertin päätähti.

– On hienoa päästä jälleen esiintymään ja juhlistamaan vuonna 1956 alkanutta uraani. Nyt pohjoisessa  ja ensi kertaa myös Suomen Lapissa Rovaniemellä. Se on varmasti eksoottinen paikka, iloitsee Marcato.

Iskusävelien legenda  ei suomalaisille vanhan iskelmämusiikin ystäville juurikaan esittelyjä kaipaa. Hänen ensimmäinen Suomessa kuultu levytys oli Guaglione, meille kaikille tuttu nimellä Poika varjoiselta kujalta. Hän nousi  jo vuonna 1957 Suomen musiikkilistojen kärkeen , jolloin hän teki myös kahden kuukauden kiertueen maassamme.

– Minulla on Suomesta ihania muistoja jo 50-luvulta. Yksi hienoimmista on, kun kuulin, että levyttämäni kappaleet Maruzella, Lazzarella, Guaglione sekä Chella llá nousivat Suomen musiikkilistojen kärkeen. Muistelen lämmöllä myös hetkeä, jolloin sain Toivo Kärjeltä levytettäväksi lauluja kuten Marja-Leena ja Miksi puhelin ei soi.

Konsertissa kuulemme Umberton esittävän juuri muun muassa Toivo Kärjen tangoja iltaliaksi, joita hän myös aikoinaan levytti. Liljankukka (Restera) ja Siks oon mä suruinen (Domani tornero) soivat soljuvana italialaisena tulkintana – unohtamatta tunnetuimpia hittejään, alunalkaen juuri Umbertolle sävellettyä konsertin nimikkokappaletta Volarea, joka sittemmin on soinut ympäri maailmaa.

Italialaisillan artistit Amadeus, Milana ja Umberto

Italialaisessa illassa kuullaan myös  syvien tunteiden tulkkia Amadeus Lundbergia  ja herkkätulkintaista  Milana Misiciä. Kolmikko  loihtii konsertin, joka on nostalgiaa tulvillaan. Konserteissa kuullaan iskusävelten kirjoa kultaisilta vuosikymmeniltä, Umberton hittien lisäksi Olavi Virran ja Laila Kinnusen tutuksi tekemiä italialaislauluja kuten esimerkiksi Maruzella, Lazzarella ja Ciao Ciao bambina. Esitystä elävöittämässä on valokuvia ja ajanhenkeä taustaprojisointina toteutettuna.

Amadeus Lundberg on kiertänyt monien loppuunmyytyjen konserttien siivittämä. Hänen Puhu minulle rakkaudesta -albumi palkittiin kultalevyllä ja Emma-ehdokkuudella. Amadeuksen uusin albumi on 2016 julkaistu Poika varjoiselta kujalta. Milana Misic julkaisi jokin aika sitten jo yhdeksännen albuminsa Linnun kokoinen ja hänet muistetaan myös äitinsä Laila Kinnusen esittämien laulujen uudelleen tutuksi tekemisestä, niin levyillä kuin konserteissa.

Volare! -konsertin säestyksestä vastaa Juha Tikan orkesteri, jossa on erikoisvieraana Milan ”Miso” Misic, Milanan isä.

su 4.3. Korundi, Rovaniemi klo 15, Lippu.fi

Liput alk. 35,00 € + mahd. palv. maksut
Ryhmätiedustelut 045 256 3009.

ELVIS keikalle Tornioon!

by Arto.

ELVIS

Tänään Elvis Presleyn syntymästä tulee kuluneeksi 83 vuotta. Oletko koskaan unelmoinut miltä tuntuisi nähdä hänet elossa ja uransa huippukunnossa esittämässä jäljittelemättömällä soundillaan klassikkoja, kuten Suspicious Minds, Blue Suede Shoes ja Love Me Tender?

Ensi keväänä Suomeen saapuuu The Elvis Concert 2018-kiertue, joka vie sinut takaisin aikaan, jolloin kuningas hallitsi esiintymislavoja. Se tuo yhteen yhtyeen alkuperäisiä Elvis-muusikoita ja ensimmäinen show Suomessa on perjantaina 20.4. Club Teatrialla, Torniossa.

Elvis kuoli 40 vuotta sitten, mutta hänen perintönsä elää vahvana yhä edelleen. Elvis tunnetaan yhä yhtenä parhaimmista live-esiintyjistä ja hän ollut ollut yksi vaikuttavimmista artisteista kautta aikojen. Elviksen musiikkia soitetaan yhä edelleen ja kiitos nykytekniikan mahdollistaman CGI-grafiikan Elvis esiintyi viime vuonna ilmestyneessä hittielokuvassa Blade Runner 2049.
Laulaja Dwight Icenhower (35) on laajalti tunnustettu maailman yksi parhaimmista Elvis-tribuuttiartisteista. Dwight on voittanut The World’s Best Elvis -tittelin neljästi; jopa Elviksen kanssa työskennelleet tahot ovat olleet hämmästyneitä Dwightin ammattitaidosta.

Ensi kevään selkeänä kohokohtana on The Imperials -lauluryhmän tenori Jim Murrayn osallistuminen kiertueelle. Jim oli mukana Elviksen comebackin jälkeisillä konserttivuosilla ja hän on nähtävissä vuonna 1970 julkaistulla konserttitallenteella That’s The Way It Is. Elvis rakasti gospel-musiikkia ja useasti konserttien jälkeen Elvis rentoutui laulamalla gospeleita Jim Murrayn kanssa. Ensi keväänä tuomme nuo maagiset hetket näyttämölle: Jim ja Dwight tulevat esittämään yhdessä useita Elviksen suosimia gospelkappaleita kuten How Great Thou Art ja Sweet, Sweet Spirit.

Mukana on myös rumpali Bob Lanning, joka esiintyi Elviksen kanssa 70-luvun alussa Las Vegasissa ja on kuultavissa The Wonder of YouSee See Rider ja Polk Salad Annie kappaleiden alkuperäisversioissa.

Tornion ennakkoliput tulevat myyntiin keskiviikkona 10.1.2018

http://www.teatria.com/tornio/

Lue, mistä on tehty JACKIE VENSON, tulevan Pakkasukon pääesiintyjä!

by Arto.

★ ★ ★

Pakkasukko Blues  N` Jazz soi taas Kemissä 2.-4. helmikuuta. Festivaalin pääesiintyjä on teksasilainen kitaristi-laulaja Jackie Venson, jonka vangitseva lavaolemus sai vuosi sitten ensivisiitillä Suomessa pauloihinsa monen muun ohessa Soundista ja Aamulehdestä tutun roots-kriitikko Jussi Niemen, jonka näkemys Jackie Vensonista alla.

Muut tulevan Pakkasukon esiintyjät ovat  Joakim Tinderholt (NOR), Olli Soikkeli & Marian Petrescu, Maarit Hurmerinta, Slim Butler & The Slimcuts, Jo`Buddy, Konstantin Kovalev & The Firebugs, Terho Keskitapio & The Blues Heart, Brother Andy Liukko, Twangfellas, Flyin`Blind ja DJ Frankly Joe.

VEIKKO KARI (1927-2017) on kuollut

by Arto.

Veikko Kari ja hänen klarinettinsa soi usein myös Peräpohjolan markkinoilla (Kuva: Tauno Vähäjärvi)

Torniolaisille tuttu muusikko Veikko Kari nukkui pois 14. joulukuuta pitkällisen sairauden murtamana. Itsenäisyyspäivänä hän ehti täyttää 90 vuotta.

Monen merilappilaisten mieleen Veikko Karin nimi on iskostunut lauluiltojen vetäjänä. Sitä hän teki 50 vuotta, ensin Matti Juneksen ja sitten Kauko Näätsaaren kanssa ja paikkana oli usein Raumon koulu, mutta myös vanhainkodit.

Veikko Karin musiikillinen ura oli kuitenkin paljon muutakin kuin laulattamista. Hän rikastutti pohjoisten ihmisten elämää seitsemällä eri vuosikymmenellä.

Ensimmäisen soittimensa, huuliharpun, Veikko hankki 13-vuotiaana heti kun sai käteensä ensimmäisen tilin Ajoksen Tuomilahdesta.

-Kaveri osti taskukellon ja minä huuliharpun Kemistä ja käveltiin rataa pitkin kaupungista 11 kilometriä kotiin Veitsiluotoon. Minä soitin Bellamiita ja kaveri taas katsoi jokaisen kiskonjatkoksen kohdalla, paljonko kello on, Veikko muisteli hymy huulillaan.

1940-luvun alussa Karin kolmilapsinen perhe muutti  Veitsiluodosta  Raumon Karipäähän asuttamaan hänen isän syntymäkotia, minkä jälkeen Veikko pysyikin torniolaisena.

Sävelpojat

Ensimmäisen keikkansa Veikko teki kotikylänsä työväentalolla 1946 ja instrumenttina oli trumpetti. Harjoitusta oli takana vasta kolme kuukautta, mutta pikkuhiljaa ahkera treeni ja soittaminen Tornion kansalaisopiston torvisoittokunnassa antoi varmuutta  ja  pian hän uskaltautui perustamaan ensimmäisen bändinsä Sävelpojat, jossa hän soitti trumpetin lisäksi klarinettia. Hanurissa oli Lauri Pyyny, rummuissa Kalevi Sankala ja Ville Andelin soitti fonia ja viulua. Yhtye esitti kotimaista tanssimusiikkia ja sen kantapaikka oli Tornion työväentalo.

Sävelpoikien ja armeijan jälkeen Veikko liittyi vuonna 1948 Music Friendseihin. Yhtye soitti iloista svengimusaa ja vauhditti soittoaan heipapuripaa-huudoilla ja kysyntää oli paljon Ruotsin puolella.

1950-luvulle tultaessa Tornion ykkössoittajat yhdistivät voimansa ja syntyi Rytmipojat, joka ”joppasi” jazzin Ruotsista Lappiin.

Rytmipojat: Lauri ”Musso” Hammar, Esko Hautalampi, Aarno Heiskala & Veikko Kari Tornion kaupunginhotellissa

Vuosikymmenen ajan aina lauantaisin, Rytmipojat täyttivät työväentalon. Viitisensataa tanssijaa pyörähteli parketilla ja musiikki soi evergreen-pohjalta; jazzia, lattaria ja muutama Malandon tango.

Vaihtuvin soittajin Rytmipojat toimi useamman vuosikymmenen, mutta 50-luvun lopussa Veikko Kari ehti soittaa myös Jouko Tikkalan yhtyeessä, jonka  solistina vieraili muun muassa ruotsinkarunkilainen Carl-Eric Thörn, joka nousi seuraavalla vuosikymmenellä Ruotsin Svensktoppen-kuninkaaksi. Yhtye nautti suurta suosiota Tornionlaaksossa ja varsinkin Ylitornion Helenan Kievarissa yhtyeelle riitti töitä.

Kun humppa tuli ja kansa janosi Joosefia ja Irjaa, Veikonkin keikkailuinnostus heikkeni. Hänen sydän sykki vanhalle jazzille. Muistan, kun tapasin Veikon ensi kertaa parikymmentä vuotta sitten. Silloin hän haaveili comeback-keikasta  vanhojen Rytmipoikien kanssa. Toive jäi toteutumatta, mutta onneksi, yhteisissä juhlissa herrat pääsivät jammailemaan.

Veikolla riitti aina uutta kerrottavaa. Usein hänen juttunsa tuntuivat tarinoilta, mutta vahvistuivat pian tosiksi. Hän oli alueen vanhan musiikin tietopankki, siinä missä Jussi Raittinen valtakunnallisen. Ensimmäiseen Poppi-kirjaani sain palan hänen musiikkielämäänsä ja viimeksi Dallapé-kirjaan tallentui hänen muistonsa yhtyeen hanuristi Paavo Raivosesta, joka asui hetken Torniossa.

Henkilökohtaisesti hienoimmat hetket Veikon kanssa koin kun hän otti esiin klarinettinsa.  Hän puhalsi valon pimeimpään kaamokseen. Erityisesti on jäänyt mieleeni hänen suosikkikappale Quincy Jonesin The Midnight Sun Will Never Set.

Kiitos, Veikko, että olit. Lepää rauhassa!

Arto Junttila

Veikko Kari haudataan hänen oman toiveensa mukaisesti lähiomaisten läsnäollessa