Cheekin konsertissa häikäisseellä YASMINElla juuria Meri-Lapissa

Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Mikko Aaltonen kirjoitti Cheek tarjosi Jäähallissa maailmanluokan show’n– arviossaan 22. syyskuutta:

”Syypää sun hymyyn -hitissä lavalle nousi sellonsa kanssa Apocalyptica –yhtyeen Eicca Toppinen. Yllättävässä kahden erilaisen kulttuurin kättelyssä olisi ollut aistittavissa suuren urheilujuhlan tuntua, ellei kappaleen solistina toiminut Yasmine Yamajako olisi vienyt huomiota illan puhtaimmalla vokaalisuorituksella.”

yasmineYamajoko2

Cheekin Syypää sun hymyyn- videossa, jota on katseltu YouTubessa jo yli neljä ja puoli miljoonaa kertaa, loistaa samainen Yasmine Yamajako.

Kuka on tämä kaunis tummahipiäinen nuori nainen, kysyn ja yllättäen vastausta ei tarvitse hakea kaukaa, sillä selviää, että tämä maailmankansalainen on tunnettua Voutilaisen musiikkisukua ja juuria löytyy Meri-Lapistakin.

Yasminen äiti Elise on nimittäin Irene ja Jukka Voutilaisen ensimmäinen tytär, joka sai alkunsa Torniossa ja putkahti maailmaan Länsi-Pohjan keskussairaalassa. Samoihin aikoihin, vuonna 1968, kauppoihin tuli myös Jukan laulama Tonics-sinkku, joten Voutilaisilla oli monta syytä juhlaan.

Elise lähti nuorena maailmalle ja rakastui Pariisissa beniniläiseen opiskelijapoikaan ja pari avioitui ja pian Yasmine, vanhin neljästä sisaruksesta, ilmoitti tulostaan. Perhe asettui Suomeen ja Porvooseen, mutta nykyään Yasminen vanhemmat asuvat jo Brysselissä.

Musiikki on kuulunut Yasminen elämään aina ja se ollut osa hänen arkea ja juhlaa. Jo varhain hän tiesi, että musiikista tulee hänelle ammatti ja esikuva löytyi läheltä, täti Laura.

– Laura on vaikuttanut myös siihen että olen nuoresta asti kokenut, ettei ole mahdotonta tehdä unelmistaan totta, sanoo Yasmine, joka on nähty Lauran kanssa yhdessä laulamassa muun muassa joulukiertueella muutama vuosi sitten ja Tartu Mikkiin-ohjelmassa.

Yasmine on opiskellut laulua muun muassa Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa, mutta myös Kööpenhaminassa ja Lontoossa. Hänen kolme veljeään ovat myös musikaalisia, mutteivät ole heittäytyneet mukaan musiikkimaailmaan.

– Musiikki on ollut aina perheessämme tapa kohdata ilot ja surut, enkä pienenä edes tiennyt arkeni poikkeavan muiden lasten arjesta.

– Myös isovanhempani Irene ja Jukka ovat aina olleet minulle hyvin läheisiä ja kannustavia. Luovuutta ja musikaalisuutta on kaikin puolin ruokittu, eikä ukkikaan mulle mitään tuutulauluja laulanut, vaan 1960-luvun rockia.

Yasminen ensimmäinen askel isolle estradille tapahtui 17-vuotiaana, kun hän pääsi mukaan Helsingin kaupunginteatterin musikaaliin. Vuosi oli 2008.

– Osallistun avoimeen hakuun ja minut valitiin High School Musical-esitykseen ja sain Gabriellan pääroolin.

– Varmaan meidän nuoren ikämmekin vuoksi musikaali otettiin erittäin positiivisesti vastaan. Mieleeni on jäänyt erityisesti tsemppaava kommentti Helsingin Sanomista, jossa sanottiin ääneni naulaavan kuulijan penkkiin.

Musikaalidebyyttinsä jälkeen Yasmine on nähty myös kaupunginteatterin Spring Awakening-musikaalissa ja  Turun Samppalinnan kesäteatterin West Side Storyssa.

Hyvät kritiikit Yasmine sai Helsingin Sanomilta myös kolmen viikon takaisesta Cheek-keikastaan. Hän myöntää, että myönteistä palautetta on toki mukava saada, mutta sen luomat odotukset ja paineet hän koittaa pitää poissa mielestä.

–  Tietysti haluan ottaa rakentavasta kritiikistä onkeeni ja kehittyä, mutta pyrin ajattelemaan, ettei ole ehdottomia totuuksia, vaan oleellisempi kysymys on resonoiko tulkintani kuulijan kokemusten kanssa.

– Haluan olla rehellinen artisti ja laulaa koko urani ajan samoista syistä kun silloin kun aloin lapsena laulaa eli pyrkiä siihen, että musiikkini koskettaisi mahdollisimman monia.

Yasmine uskoo, että suureen suosioon nousseen Cheekin salaisuus on juuri siinä.

– Paitsi että Jare on tehnyt vuosien ajan todella paljon töitä, hänen kappaleissaan sanotaan asiat niin rehellisesti, että ne puhuttelevat suurta yleisöä. Hän on myös taitava luomaan kappaleisiinsa mieleen painuvia huukkeja.

Cheekin loppuunmyydyt Helsingin konsertit ovat Yasminella vielä hyvässä muistissa ja niitä on yhä mukava fiilistellä.

– Keikoista jäi tunne, että olin osallisena suomalaiselle musiikille tärkeässä nytkähdyksessä.

– Kaikkinensa ne olivat mulle hyvin merkittävä, jännittävä ja inspiroiva juttu.

Yasminen yhteistyö Cheekin kanssa alkoi vuoden 2012-albumilla Sokka Irti ja silloin tällöin he esiintyvät yhdessä vieläkin, Yasminen bravuurina tietenkin Syypää sun hymyyn.

– Cheekin ystävä ja minun kollega Helsingin kaupunginteatterista ehdotti ja pääsin laulamaan ensin taustoja albumille ja pari päivää sessioiden jälkeen Cheek soitti sitten ja kysyi, haluaisinko kokeilla featata vielä yhteen kappaleeseen. Olin juuri pakkaamassa Lontoon reissua varten, mutta paria tuntia ennen lähtöä ehdin käydä studiolla laulamassa oman osuuteni.

– Syypää sun hymyyn-biisistä ei ollut tarkotus tulla alunalkaen sinkkua, mutta onneksi tuli, sillä featti kappaleessa on tuonut minullekin kontakteja ja tietysti näkyvyyttä.

Yasminella onkin oma albumi suunnitteilla. Hän puntaroi vielä oikeaa levy-yhtiötä, mutta musiikista hän paljastaa sen verran, että tulossa on RNB;tä, hiphoppia ja soulia.

Entäpä Yasmine Yamajako, mahtuuko elämääsi muutakin kuin musiikkia?

– Olen kiinnostunut monista asioista, joista musiikki on välillä jopa harmikseni ykkönen, sillä en haluaisi kokea sitä työksi. Yksi minulle tärkeä juttu musiikin ulkopuolella on lasten ohjelmien dubbaus ja toinen KYTKE-projektissa mukana olo. Olen Walter-yhdistyksessä luennoitsijana ja meidän pyrkimys on edistää avarakatseisuutta monikulttuurisessa Suomessa.