CMX:ltä uusi sinkkuvideo Rakkaudessa ja sodassa

CMX julkaisee viidennentoista albuminsa alkuvuodesta.  Mesmeria ilmestyy 30. tammikuuta 2015 ja sen on tuottanut Arto Tuunela. Albumin ensimmäinen single on nimeltään Rakkaudessa ja sodassa ja se ilmestyi tänään. Videon biisistä on ohjannut Herra Ylppö.

CMX starttaa yli 20 klubikeikkaa käsittävän kevätkiertueensa 13. helmikuuta 2015 Oulusta, soittaen kaksi iltaa peräkkäin 45 Specialissa, mutta kotimaakuntansa se jättää väliin.

Nyt kun Terveet Kädet on kahteenkin kertaan ”museoitu”, olisi odottanut, että CMX olisi piipahtanut kotitanhuvillaankin. CMX perustettiin Torniossa 1985 ja uransa aikana se on myynyt yli 400 000 levyä, äänestetty lukuisia kertoja merkittävimmäksi kotimaiseksi bändiksi ja saavuttanut huojumattoman aseman sekä kriitikoiden että suuren yleisön keskuudessa.

Jos Souvarit on ollut Lapin kaikkien aikojen menestynein tanssibändi, rockin puolella samaa voi sanoa CMX:stä, jonka Mesmeriakin tulee myymään kultaa.

MESMERIA-KIERTUE 2015

Pe 13.02. 45 Special, Oulu

La 14.02. 45 Special, Oulu

Pe 20.02. Kerubi, Joensuu

La 21.02. Old Cock, Lappeenranta

Pe 27.02. Yökerho Domino, Rauma

La 28.02. Klubi, Turku

Pe 06.03. House of Rock, Kouvola

La 07.03. The Circus, Helsinki

Pe 13.03. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

La 14.03. Pakkahuone, Tampere

Pe 20.03. Henry´s Pub, Kuopio

La 21.03. Henry´s Pub, Kuopio

Pe 27.03. Blackpool, Järvenpää

La 28.03. Finlandia-klubi, Lahti

Pe 10.04. Hullu Pullo, Vaasa

La 11.04. Lutakko, Jyväskylä

Pe 17.04. Kino, Pori

La 18.04. Suisto-klubi, Hämeenlinna

Pe 24.04. Wilhelm Club & Bar, Mikkeli

La 25.04. Happytime Baari, Savonlinna

Pe 22.05. Tavastia, Helsinki