Danny vastasi Anna Erikssonin iskelmätylytykseen
Danny70

Dannyä kuullaan Kemijärvellä 5. heinäkuuta

Dannyn kesän ainoa Lapin keikka on 5. heinäkuuta Kemijärven Iskelämätulet-festivaaleilla ja näillä näkymin se on myös vuoden ainoa, sillä hänen MTV3:n Korkojen Kera-ohjelmassa ilmoittaman Viihdemaratonin Loppusuora -jäähyväiskiertueen pohjoisin konserttipaikka on Oulun Madetojasali 13.10.

Korkojen kera-haastattelussa, Danny kertoi myös olevansa nöyrästi kiitollinen yleisölle eli työnantajalle, joka on tukenut häntä kaikki vuosikymmenet.

Iso D otti ohjelmassa kantaa lisäksi Anna Erikssonin vuodatukseen Helsingin Sanomissa, jossa hän lyttäsi iskelmäalan varsin tiukkasanaisesti ja kuvaili entisiä työvuosiaan sanomalla vaan, että paskaa.

– Anna Erikssonista sanoisin, että se oli yksi kaikkien aikojen markkinointitempuista. Ensin hän suututtaa kaikki ja sitten julkaisee konserttireitin, iskelmäveteraani Danny hymähtää ja kuittaa Erikssonin ajatukset  keskeneräisiksi.

Kerrottakoon vielä, että Annan Vuodet -nimisen 15-vuotiskonserttikiertuetta ennen laulajattarelta ilmestyy kokoelma, jossa on hänen suurimpia iskelmähittejä ja muutaman uusi kappale.