David Bowie juhlii vanhenemistaan uudella sinkulla

P O P  Tänään 66-vuotispäiväänsä juhlistava David Bowie julkisti yllättäen tiedon tulevasta uudesta albumistaan. Maaliskuussa julkaistava albumi The Next Day on ensimmäinen uusi levy Bowielta 10 vuoteen ja herran 30. studioalbumi. Uusi levy sisältää 14 kappaletta, deluxe-versiolla on lisäksi kolme bonus-biisiä.

Levyn ensimmäinen single Where Are We Now? julkaistiin tänään eksklusiivisesti iTunesin kautta 119 maassa. Albumin voi tilata ennakkoon myös iTunesista ja tilauksen yhteydessä saa singlen ilmaiseksi.

The Next Day –albumin on tuottanut Bowien pitkäaikainen yhteistyökumppani Tony Visconti. Where Are We Now? –singlen on säveltänyt Bowie ja singlen videon on ohjannut Ton Oursler. Aavemaisella videolla mennään takaisin Bowien Berliinin aikoihin, 70-luvulle, jolloin hän asui pienessä asunnossa autokaupan yläpuolella ja vietti aikaa ystävänsä Iggy Popin kanssa.

Rockin kameleontiksi tituleerattu Bowie on huikean uransa aikana tehnyt lähtemättömän vaikutuksen niin musiikin, muodin kuin taiteenkin saralla. Hänen levyjään on myyty yli 130 miljoonaa kappaletta. Viime vuosien hiljaisuuden aikana on pyörinyt huhuja ja toiveita uudesta levystä, mutta faneille tieto tulee täytenä yllätyksenä.