Ensi kesän SATAMA OPEN AIR Vain Elämää-tähtiä ja Emma-ehdokkaita

annaabreuSOAKemin Ruutinpuistossa soitettava Satama Open Air on julkistanut esiintyjänsä.

Festivaalin ohjelmassa 1.-2. päivä elokuuta  ovat mukana niin huippusuositun Vain Elämää-tv-sarjan tähdet Anna Abreu ja Juha Tapio, kuin Emma  Gaalassa ehdokkaina olevat Erin, Jannika B, Lauri Tähkä, Sanni ja Uniikki.

Festivaalin vahvaa kattausta  täydentävät vielä Suomi-Iskelmän supernimet Paula Koivuniemi ja Tuure Kilpeläinen ja lisänä  Irina ja Janna Hurmerinta.

– Muutosta aiempaan on, että niin sanotusti rankempia esiintyjiä on jätetty pois ja sitä kautta pyritty luomaan Satama Open Airista laajempaa yleisöä viihdyttävä, iskelmällisempi ja popimpi suomalaisen musiikin hittikavalkadi, festivaalipromoottori Markku Köngäs kertoo.

Satama2014

Hänen mukaansa näin ensi kesän Satama Open Air   vie viihde-elämystä jälleen aiempaa pidemmälle.

– Pidämme myös huolen siitä, ettei elävässä musiikissa tule taukoja. Samalla kun olemme satsanneet artistien määrään, molempina iltoina bailataan 8 tuntia putkeen. Livemusiikki alkaa klo 17.00. Päälavan esiintyjän lopettaessa, aloittaa väliaikabändi musiikin soiton.

Satama Open Airin nimekkäiden artistien saavutuksista, heidän kultalevyistä ja muista saamistaan kunniamaininnoista saisi aikamoisen listan, mutta yhden artistin esiintymistä  Köngäs odottaa erityisellä mielenkiinnolla, nimittäin 20-vuotiaan Sannin.

Sanni  on hypännyt käytännössä yhden vuoden aikana   Suomen hittilistojen kärkeen ja on nyt Emma Gaalassa Vuoden tulokas -ehdokkaana. Hänen keikkansa ovat ympäri Suomen lähes loppuunmyytyjä, joten on mahtavaa, että saadaan Sanni esiintymään kokeneempien konkareiden lisäksi Kemiin.

Aiempien vuosien tapaan Satama Open Air järjestetään Kemin Ruutinpuistossa ja  tänä vuonna festivaali on ainoastaan täysi-ikäisille suunnattu. Köngäs odottaa luottavaisin mielin tulevaa elokuuta.

– Meillä on loistavasti yhteen hitsautunut, paikallisista ammattilaisista koostuva ydinryhmä. Se mahdollistaa vuosi vuodelta paremman onnistumisen. Yhdessä mietimme mitä tekisimme paremmin ja yhdessä myös viemme  asioita eteenpäin.

 Artistit:

 Pe 1.8.  Tuure Kilpeläinen/ Lauri Tähkä/ Jannika B./ Uniikki/ Erin

 La 2.8.  Juha Tapio/ Anna Abreu/ Paula Koivuniemi/ Sanni/ Janna/ Irina